Sisilia ja Liparisaaret

 

Takanamme taitaa olla yksi tämän vuoden mieleen painuneimmista viikoista. Reggio Calabrion pysähdyksen jälkeen kun kovempi keli hieman hellitti ja Messinan salmen hieman pahin virtaus oli jälleen meille suotuisa jatkoimme kohti pohjoista ja Sisilian yläpuolella sijaitsevia Liparisaaria. Saadut sääennustukset eivät olleet menneet ihan putkeen ja matkalla kapeimmassa kohdassa ylös rahtilaivojen keskellä ukkonen saartoi meidät jälleen ja jouduimme etenemään huonossa näkyvyydessä eteenpäin. Paikallinen viranomainen huuteli radiokanavalla kehoitusta välttää salmea kunnes näkyvyys paranee, mutta meille se oli jo vähän liian myöhäistä. Onneksi meidän viime vuonna asennetut tutka- ja AIS-järjestelmät toimivat hyvin ja me näimme muut isommat veneet ja laivat ja he puolestaan saivat meidän sijaintitietomme.

 

 

Sade ja ukkonen loppuivat jonkun tunnin pauhattuaan ja pääsimme hienosti purjein perille Liparisaarista ensimmäiselle, Vulcano Islandille. Saaren toimiva tulivuori sauhutteli rikkiä ilmaan ja veteen, mistä syntyi rikkihappoa ja kellertävät laavakalliot sekä voimakas pilaantuneen kananmunan haju. Suositulle saarelle oli saapunut aika moni muukin ja juuri illan viimeisen valon säteen avittamana meillä ei ollut paljonkaan vaihtoehtoja ankkurin laskupaikalle. Melko heiluvaisen ankkuriyön jälkeen lähdimme tutkimaan saarta ja sen kovasti kehuttuja vulkaanisia lähteitä. Parilla eurolla aikuiset pääsivät kuumiin mutalähteisiin pyörimään ja hieromaan kuulemma kovin terveysvaikutteista mutaa itseensä. Lapsille kuumat lähteet eivät olleet sallittuja eikä heitä päälle kolmen kympin helteissä kuuma vesi paljon kiinnostanutkaan. Onneksi vähän viileämpi merivesi oli tarjolla ihan siinä vieressä.

 

Seuraavan ankkuriyön vietimme saarista pohjoisimmalla Strombolilla. Tämä aivan huikea ja erityisellä tavalla mieleen jäänyt saari houkutteli kävijöitänsä myöskin aktiivisen tulivuoren avulla ja täällä vuori ei ollutkaan ihan mikä tahansa vaan iso ja aktiivinen, sellainen mikä syöksi tulta ja savua ilmaan suunnilleen joka kymmenes minuutti. Valoisalla ohi mennessämme ihmettelimme sen savupöhinöitä ja alas vieriviä kiviä ja pimeyden laskeuduttua palasimme veneellä saaren aktiiviseen nurkkaan uudestaan katsomaan kuinka tiettyinä hetkinä tulivuori syöksi ilmaan ihan oikeasti sulaa laavaa. Näky oli todella vaikuttava, harmi vain että sysipimeässä yössä kameramme ei sitä millään kyennyt tallentamaan heiluvan veneen ja pitkän valotusajan vuoksi. Strombolilla laavaa syöksevän vuoren lisäksi oli muutakin ihmeteltävää, kuten mustat hienot laavahiekkarannat, sadat meduusat, useat upeat tähdenlennot ja erikoiset laavaperäiset kelluvat kivet.

 

 

Koska olemme asettaneet itsellemme vähän kiireellisen aikataulun, jotta ehdimme kiertää kunnolla myös Sardiniaa ja Korsikaa emme jääneet päivää pidemmäksi aikaa tähänkään saareen vaan jatkoimme eteenpäin Filicudin saarelle ja sieltä kauniin Cefalun kaupungin ohi Sisilian sekä Mafian keskukseen Palermoon. Filicudin yöpysähdyksessä ei paljon muuta jäänyt mieleen kuin iltakävelymme pikimustassa kylässä sähkökatkosen sattuessa ja Cefalusta kauniit talot sekä suojaisa kiva lahti luolineen. Ukkonenkin meinasi näyttää meille taas tänäkin iltana voimiaan, mutta jätti meidät lopulta rauhaan räiskien salamansa kai viereiseen kaupunkiin. Esikoisemme lisäksi harmiksemme sairastui samaan vatsatautiin kun Paula edellisellä viikolla ja sekin piti meitä normaalia tiiviimmin veneessä.

 

Palermossa pääsimme sitten Reggio Calabrian pysähdyksen kiinni laituriin. Suojaisa ja turvallinen marina sähköineen ja vesineen ihan kaupungin kupeessa miellytti meitä, eikä paikka tuntunut vaaralliselta vaikka kaupunkia oli varoiteltu kovasti lukuisista taskuvarkaista ja mafiakytköksistään. Vaarallisinta kauniissa kaupungissa tuntui olevan liikenne ja erityisesti tienylitys marinan vieressä, sillä autot eivät todellakaan hiljentäneet saatika pysähtyneet punaisiin valoihin kun jalankulkijoille tuli lupa ylittää tietä. Palermossa olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta hieman vajaata 200Nm ylitystä Sardiniaan silmällä pitäen meidän oli pakko jättää kaupunki yhden yön jälkeen ja hyödyntää harvinaisempi sivu- ja myötätuuliennuste mitä tälle pidemmälle ylitykselle tähän suuntaan on harvemmin tarjolla.

 

Sisilian jätimme maanantaina 17.8. Alkuperäisessä suunnitelmassa ajattelimme jatkaa saaren loppuun asti pysähtyen vielä kerran ennen ylitystä, mutta Palermosta lähdettyämme saimmekin niin kovan vastatuulen ja –aallokon, että ei auttanut kuin jäädä lähelle Palermoa erääseen lahteen pitelemään tuulta ankkuriin. Muutaman tunnin siellä lepäiltyämme totesimme, että 42 merimailia Trapanin satamaan valoisalla ei olisi enää mitenkään mahdollista päästä ja hyvä tuuli-ikkuna aukeaa meille piakkoin, joten nostimme ankkurin ja otimme suunnan suoraan kohti Sardiniaa.

Ylitys Sardiniaan kesti kaksi yötä ja yhden päivän. Yhteensä 223 mailiin meni suunnilleen 39 tuntia jolloin keskimääräinen nopeutemme oli hieman alle 6 solmua. Luvattu hyvä sivu- ja myötätuuli ei koskaan toteutunut ja jouduimme ajamaan lähes koko matkan moottorilla. Toisaalta tämä oli parempi vaihtoehto kuin yleensä tällä alueella vallitseva vastatuuli ja –virta, mikä olisi voinut tehdä matkanteostamme todella epämukavaa ja vielä paljon hitaampaa. Alun perin ajateltu noin 150 mailin matka pidentyi aika paljon kun emme ylittäneet väliä kapeimmasta kohdasta. Toisena yönä ukkosen jälleen lähestyttyä meitä ja aaltojen kohottua käänsimme kurssimme Sardinian eteläkärjestä pohjoisemmaksi jotta vältimme pahimman myräkän ja meidän ei tarvinnut ajaa sisään satamaan keskellä yötä. Lasten nukkuessa sikeästi yönsä ja aikuisten vuoroteltua parin tunnin jaksoissa vaihdoimme pari kertaa satamasuunnitelmaamme. Lopulta aamulla kymmenen aikoihin kiinnityimme Santa Maria Navarresen marinaan Arbataxin kaupungin liepeille. Ylityksemme sujui esikoisen sairastelua lukuun ottamatta hienosti eikä kukaan kärsinyt merisairaudesta. Aika hyvin olemme jo tainneet veneen keinuntaan tottua kun parhaimmillaan pari metriset aallotkaan eivät mitä haitanneet... toisaalta onhan meillä Välimerellä purjehdittuja merimaileja takanakin jo noin 4600.

 

Manner-Italia ja Sisilia

Italiassa ollaan! Kreikka jätettiin taaksemme viimeisellä pysähdyksellä Othonin saarella ja aamun valjettua jatkoimme yli Italiaan ensimmäisenä kohteena Santa Maria di Leuca. Pitkälle merelle näkynyt vaikuttava majakka ja Mussolinin portaat näyttivät kivoilta ja ensimmäiset pizzat sitten viime kesän Pohjois-Italian purjehduksen maistuivat taivaallisilta. Kreikan puoli-ilmaisten satamapaikkojen vaihduttua lähes poikkeuksetta taas kolmenumeroisiksi summiksi per yö jäimme sataman edustalle ankkuriin. Uimme suoraan veneestä 31 asteisessa meressä ja vierailimme kivassa pikkukylässä kumijollalla. Illalla tai ennemminkin lähempänä puoltayötä kun viimeisetkin paikalliset lomailijat sekä muut turistit innostuivat juhlimaan. Maanantai-illan kunniaksi rannan lähimmästä ravintolassa ja ankkuripaikan ympäri sysipimeässä pyörineestä bilelaivasta kantautui meille sellainen meteli, että emme voineet nukkua lapsia lukuun ottamatta ollenkaan. Kolmen aikoihin yöllä kun bilelaiva lopulta tuli veneemme viereen, laski ankkurinsa ja jengi hyppäsi mereen uimaan teknon tahtiin me päätimme vaihtaa maisemaa.

Otimme siis suunnan 75 merimailin päähän kohti seuraavaa kohdettamme Crotonea, johon saavuimmekin aikaisesta lähdöstä johtuen jo puoliltapäivin. Sisääntulo matalaan satamaan, jossa pohjan hiekka vaihtaa jatkuvasti paikkaa ei ollut itsestäänselvyys, mutta pääsimme onneksi ongelmitta sisälle hyvän henkilökunnan avulla, jotka hakivat jokaisen isomman veneen aallonmurtajan ulkopuolelta ja näyttivät esimerkillään turvallisen reitin mistä kohdasta sisään sopii yrittää. Hyvä ja hiljainen satama miellytti meitä ja isot, uudet vaatteiden pesukoneet kohtuuhintaan ilahduttivat. Lähistöllä sijainnut hyvä hiekkaranta innoitti Jarin leijasurffaamaan juuri hankkimallaan uudella leijalla ja Paula sekä lapset iloitsivat hillittömän pitkästä ja matalasta hienon hienosta kaupungin hiekkarannasta.

Crotonen jälkeen jatkoimme La Castellan ankuriyön jälkeen Rocella Ionicaan ja nautimme jälleen hillittömän hyvistä ja isoista pizzoista. Rauhallinen sijainti uudessa marinassa miellytti, lähes sata euroinen satamamaksu hirvitti ja jatkoimme seuraavana aamuna taas eteenpäin mielessämme Sisilia ja Etna. Aika nopeasti lähdön jälkeen Paula huomasi voivansa jotenkin huonosti ja jo pari tuntia aalloilla keinumisen jälkeen alkoi hillitön oksennus ja vessassa ramppaaminen. Perille päästyämme ankkuriin Bovan kaupungin liepeille saappaankärjen viimeiseen nurkkaan ja kelin rauhoituttua pahoinvointi vain paheni.

 

Huonosti nukutun yön jälkeen jatkettiin Sisiliaan Riposton marinaan. Paula tsemppasi ämpärin kanssa niissä mihin kaksi ihmistä tarvittiin ja muuten Jari hoiti veneen, lapset ja ruoat. Varsin rankka ja mehut vienyt tauti kesti loppupeleissä nelisen päivää. Välillä oli parempia hetkiä ja mentiin katsomaan esimerkiksi Etnaa ja Ikeaan (siellä oli muuten myynnissä perinteisiä joulupipareita, lakkahilloa ja pohjoismaalaisia karkkeja, nam!) ja sen jälkeen taas romahdus ja kuumehöyryissä tärinää ämpäri kaverina. Onneksi tauti kuitenkin lopulta hellitti ja toivottavasti tajuaa pysyä jatkossakin poissa. Reissu reippaasti yli kolme kilometriselle Etnalle mustien laavakasojen keskelle oli muuten todella vaikuttava. Vuokrasimme pikkuauton ja ajoimme Ripostosta Etnan juurelle ja talvella laskettelurinteenä hisseinä toimivat kabiinit vei meidät lentäen lähelle huippua. Aika suolainen 80€ meidän perheeltä osattiin kyllä yhdestä hissistä nyhtää ja jos olisi ihan korkeimman kraaterin reunalle halunnut päästä, niin rahaa esille kaivamalla olisi viety vielä monsteri pikkubusseilla niitäkin katsomaan. Meille hissi ja pari alempaa kraateria riitti mainiosti ja oli hämmentävän hienoa kävellä mustan laavan keskellä ihmettelemässä viimeksi toukokuussa purkautunutta yhtä maailman aktiivisinta kokoajan tupruttavaa tulivuorta.

 

 

 

 

Vaikka Sisilian hienoimmaksi kutsuttua Riposton marinaa oli kovasti kehuttu meille pahanhajuinen (paikalliset dumppaavat jätevetensä ihan siihen viereen täällä, kuten valitettavasti kovin monessa muussakin paikassa välimerellä) ja 137€/yö ei innostanut majoittumaan heidän laitureihinsa kahta yötä pidempään. Syksy on kai jo vähän saapumassa, sillä useampana päivänä on iloksemme pitkästä aikaa satanut vettä ja ukkostanut. Kun lähdimme marinasta kohti pohjoista ja Reggio Calabrian satamaa ukkonen päätti näyttää samaan aikaan voimiaan ja saimme purjehtia kovin märissä olosuhteissa ylöspäin Messinan salmea vastatuulessa. Ajatuksena oli kai aluksi päästä vähän pidemmällekin, mutta päälle kuusi tuntia tahkottuamme ja hämärän jo pikkuhiljaa laskeutuessa ei auttanut kuin etsiä paras, läheisin ja mieluiten myös halpa suoja yölle. 75€/yö heiluvassa ponttonilaiturissa sai riittää ja ukkostenkin hellitettyä nukuimme kuin tukit. Aamulla herättyämme huomasimme, että samaan satamaan oli saapunut ruotsin iso merivartioalus. Naapuri veneestä osattiin kertoa, että tämä alus oli tuonut mukanaan Libyasta lähteneitä laittomia siirtolaisia jopa 800. Kävimme vähän lähempää kuikuilemassa ja siellä näytti olevan täysi hässäkkä päällä kun kaikenmaailman suojahanskoin ja hengityssuojaimin varustautuneet italialaiset viranomaiset purkivat tulijoita laivasta, pakkasivat busseihin ja kuljettivat jonnekkin majoittamaan näitä uuden elämän perässä tulleita. Irrotimme köydet, moikkasimme ruotsin lipun alla purjehtinutta laivaa suomen lipulla ja päätimme jatkaa matkaamme Sisilian pohjoispuolelle pienille Liparisaarille etsimään lisää toimivia tulivuoria.