Dubrovnikin ympäristö

Viikkomme Etelä-Kroatiassa on ollut vastakohtien täyteinen. Olemme löytäneet ehkä Kroatian vesien ehkä suurimmat ökyjahdit ja toisaalta vierailleet myös likaisessa Bosnia-Hertsegovinassa, missä Kroaatteja paljon köyhempi kansa ei ole kyennyt korjaamaan parikymmentä vuotta sitten sodassa vaurioitunutta rantaviivaansa siistin näköiseksi.

Lastovon luonnonpuiston ja yli viikon omavaraisuuden jälkeen nostimme purjeet ja matkasimme Korculan kauniiseen kylään. Kovien tuulien vuoksi ylihinnoiteltua ACI-marinaa ei voinut oikein välttää ja pulitimme 108€  siitä ilosta, että pääsimme laituriin kiinni. Illan kovat tuulet ja maksiaalloilla ohi putkutelleet laivat takasivat laiturissakin ajoittain aikamoista heilumista sillä lopputuloksella, että kannella säilytetyn taittopolkupyörän ohjaustanko vääntyi pahasti. Toiseksi yöksi siirryimme marinan viereiseen lahteen ankkuriin ja vähän yllätykseksemme jouduimme maksamaan siitäkin paikasta 30€/yö vaikka luonnollisesti mitään fasiliteetteja ei ollut tarjolla. Ankkuri oli vaihtoehtona kuitenkin houkuttelevampi vaikka toiseksi yöksi oli luvassa ukkosta. Toisen yön ukkosrintama tuli ja meni. Meillä ankkuri piti pahimmassakin pyörityksessä hyvin, muutamalla muulla veneellä tosin näytti kuitenkin olleen pidon kanssa todellisia ongelmia ja he joutuivat pahimman salamoinnin ja sateen keskellä pariin otteeseenkin etsiä parempia paikkoja.

 

Korculasta suuntasimme Slanoon, jossa toistimme saman yksi yö laiturissa (jotta pystyimme jättämään veneen päiväksi vartioimatta) ja toinen leppoisasti ankkurissa. Slanon hintataso 60€ laiturissa (ilman vettä ja sähköä) oli järkevämpi, joskaan ei edelleenkään sitä mitä näiden tulisi maksaa (vrt. 10-20€ Kreikassa ja 20-40€ Suomessa). Slanossa, kuten muuallakin jaksoimme uida ja snorklailla useita kertoja päivässä. Slanosta vuokrasimme myös poikien ohjeiden mukaisesti Ferrarin (tai ainakin punaisen auton J) ja ajoimme parinkymmenen kilometrin matkan Bosnia-Hertsegovinaan. Kyseisellä maalla rajaneuvotteluissa ei ole mennyt kovinkaan hyvin, sillä heille merenrantaviivaa on vain noin 10km. B-H oli meille hieman yllätys sen puolesta kuinka kulahtanut ainakin vierailemamme Neum kylä oli. Sodan jälkeen moni rannan aikanaan varmaan isoista ja hienoista taloista oli korjaamatta, vaikka luulisi kortilla olevan rantatonttien hintojen olevan pilvissä. Muutenkin kylä oli Kroatiaan verrattuna todella likainen ja roskainen, mikä ei nyt ainakaan enää saa säälipisteitä siitä vaikka he ovatkin BKTn perusteella reippaasti Kroaatteja köyhempiä ja muutenkin vanhoista Jugoslavian maista köyhin.

 

 

Kun meillä oli sopivasti ”Ferrari” vuokralla niin teimme pari muutakin vikavisiittiä lähiseudulle esimerkiksi todella kivan ja sympaattisen oloisessa Stonissa (Kroatia) söimme illallista ja Dubrovnikin ohi ajoimme Cavtatiin katsastamaan seuraavaa satamapaikkaa.

 

Esitiedustelu kierroksen jälkeen päätimme tosiaan tulla Cavtatiin pariksi yöksi. Rauhallista matkaamme vain hieman ennen määränpäätä ilostutti pitkästä aikaa delfiiniperhe, joka jaksoi hitaasti uiskennella vierellämme. Cavtatissa olisimme mieluusti tulleet ihan satamaankin (70€ + vesi ja sähkö päälle älytömät 50€), mutta meitä ei selkeästi haluttu viemään tilaa kun heillä oli asiakkaina isoja 50-80 metriä pitkiä (me 15m) aluksiakin. Ensimmäinen yö meni kivasti ankkurissa, nyt parhaillamme olemme sataman edessä taas jonossa josko päästäisiin parin tunnin sisällä kiinni laituriin kun meille tulee illalla vieraita mukana pieni vauva ja raskaana oleva ladykin. Jos superjahdit vievät taas tilat marinasta niin painelemme ennen vieraiden saapumista häntä koipien välissä takaisin viereiseen lahteen ankkuriin ja haemme vieraat kumiveneellä sitten pimeän tullen veneelle ensimmäiseksi yöksi. Seuraava viikko kahden ystäväperheen vieraillessa luonamme on tarkoitus pakittaa vähän takaisin saaristoon missä vietimme jo viime viikon. Olemme Kroatian etelärajoilla ja vieraiden lähdettyä ensi viikolla suuntaammekin sitten saman tien Montenegron puolelle ja kohti Kreikkaa. Huomenna alkaa viimeinen viikko Kroatiaa, siitä pitää ottaa siis kaikki irti!

 

 

Lomaviikko luonnonpuistossa

Taas on yksi viikko heilahtanut hurauksessa. Kastelan veneenhuoltoviikon jälkeen olimme selvästi loman tarpeessa ja suuntasimme kiireettömämmille vesille.

Ensin suuntana oli Sv. Klementin saari ja aiemmin ihan huipuksi todettu tunnelmallinen Zorin ravintola. Paluu tuttuun paikkaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen oli monellakin tapaa merkityksellinen: ensinnäkin viime kerralla täällä käydessämme haave purjehduksesta näillä seuduilla muullakin kuin vuokraveneellä eli vahvana mielessämme ja täällä ollessamme pohdimme, että jos pääsemme matkaan, niin tulemme seuraavalla kerralla ravintolan lahdelle turkoosiin veteen ankkuriin ja juhlimme Paulan synttäreitä tässä ravintolassa. Nyt vajaa kaksi vuotta myöhemmin silloin vielä kaukaiselta haaveelta tuntunut ajatus toteutui ja pääsimme ottamaan perhepotrettia tismalleen samassa paikassa kuin aiemminkin ja syömään jälleen kerran yhtä taivaallista ruokaa täpötäyteen varatussa ravintolassa. Paulan synttäreitäkin vietettiin vähän etukäteen (kun ajoitus tänne ei onnistu muiden suunnitelmien vuoksi ihan tismalleen oikeana juhlapäivänä ensiviikolla) ja ravintola oli huomioinut sen hienosti kauniilla kukkakimpulla ja hienolla kynttilällisellä jälkkärillä. Ruokanautinto ja erityisesti sen odottaminenkin aikuisilla sekä naapuripöydillä oli myös poikkeuksellisen hyvä, kun pojilla oli mukana aivan loistavaksi osoittautunut uusi kannettava dvd soitin ja heidän lempileffansa. Lahdella jossa yövyimme ankkurissa (kauimmainen vene takavasemmalla) on Zori-ravintolan lisäksi myös kaksi muuta ravintolaa ja paikka on päivittäin ihan täynnä. Laskeskelimme optimaalista päivää milloin on alueen lähes parin tuhannen vuokraveneen vaihtopäivä ja ne kaikki kotisatamissaan ja löysimme meille ihan hyvän paikan lahden ulkonurkasta perä maihin kiinnitettynä. Vaikka ravintolan henkilökunnan mielestä lahti oli ihan tyhjänä, me olimme iloisia hyvästä ja kaukaisesta paikkavalinnasta sekä kummastelimme joidenkin veneiden halusta ankkuroida hillittömään sumppuun keskelle lahtea vieri viereen toisiaan vasten kolisemaan.

 

Sv. Klementinin jälkeen nostimme ankkurin ja suuntasimme Korculan saarelle ja Vela Lukan sataman edustalle poijuun. Alle tunti tässä paikassa riitti meille, sillä poijut oli kiinnitetty aivan liian lähelle toisiaan ja vaara, että me ja viereen kiinnittynyt toinen 50-jalkainen vene törmää toisiinsa oli varsin ilmeinen. Päätimme siirtyä ennen kuin mitään harmillista tapahtuu ja menimme toiselle lahdelle poijuun lyhyen matkan päähän ja onnistuimme saamaan sopivasti tilaa ympärillemme koko yöksi. Hikisen päivän jälkeen uinti veneestä oli taas ihan paras juttu ja koko perhe hyppäsi tyytyväisenä 27 asteiseen veteen polskimaan useaan kertaan.

 

Korculan saaren vasen nurkkaus kierrettynä jatkoimme matkaamme Lastovoon. Saari on upeaa luonnonsuojelualuetta ja Kroatian uloin saari Italiaanpäin katsottuna. Saarella on erikoinen historia, sillä se on ollut armeijan käytössä viimeksi 90-luvun alkupuolen sodassa ja suljettuna ulkopuolisilta. Nyt sotien päätyttyä saari on taas avattu kaikille ja historia mielessä pitäen ympäristöstä löytyy useita muille saarille epätavallisia asioita kuten muutama sukellusveneiden säilytykseen rakennettu piilopaikkaa kallion sisään. Sotilaiden lähdettyä saarelle selkeästi on jäänyt kuitenkin ampiaisarmeija. Kuumuus on varmaankin sekoittanut niiden pään, sillä niitä on ihan hillittömästi joka paikassa ja niitä tunkee sisälle veneeseenkin. Paula onnistui yhdellä uintireissussa saamaan jalkoihinsa kaksi pistosta minuutin sisään ja Jarikin yhden niskaansa. Lapset ovat onneksi ainakin toistaiseksi selvinneet vammoitta, tosin Niko sai aiemmin elämänsä ensimmäisen pistoksen peukkuunsa Zorin lahdella. Lastovon saarella Pasadurin kylässä yllätykseksemme saimme tulla laituriin ilmaiseksi, sillä marina ja sen vieressä oleva hotelli eivät ole tänä vuonna jostain syystä päässeet sopimukseen yhteistyöstä. Meillehän varsin omavaraisina ilmainen paikka ilman vesien täyttö ja sähkö mahdollisuutta sopi varsin hyvin ja olemme olleet paikallamme jo viisi päivää. Päiviin on mahtunut tutkimusmatkaa lähialueisiin kumijollalla, uintia, snorklailua, vesijetti ajelua, minibussi retki Lastovon saaren samannimiseen kylään, lenkkeilyä ja siivousta. Viereemme on välillä kiinnittynyt loisteliaita superjahteja ja olemme vähän surullisena seuranneet kuinka nämä moottoriveneet pitävät sähköjen puuttuessa laiturissa omia moottoreitaan käynnissä ihan kokoajan ja läpi yön, jotta rikkailla omistajilla varmasti riittää virtaa pitää kokoajan kaikkia sähkölaitteita päällä ja ilmastointia viilentämässä koko megajahti jääkylmäksi. Me taas omia aurinkokennojamme hyödyntäen olemme pärjänneet mainiosti eikä yli viikko sitten tankatut 650 litran vesitankit ole vieläkään lähelläkään tyhjänä kun hotellille pääsee vieläpä ilmaiseksi suihkuun.

 

Huomenna olisi ajatus lähteä taas liikkeelle ja jättää tämä Kroatian paratiisi taaksemme. Iloksemme paljon odotetut kaksi ystäväperhettä tulevat ensi keskiviikkona viikoksi vieraiksemme Dubrovnikiin ympäristöön. Ennen vieraita meidän tavoitteena kuitenkin on purjehtia sovittuun kohtaamispaikkaan ja katsastaa pikaisesti matkanvarrella sijaitseva Bosnia-Hertsegovina.

 

Good to be back

Täällä ollaan taas tai oikeastaan tänään tulee jo tasan viikko täyteen takaisin veneellä suomiloman jälkeen. Pari viikkoinen käynti suomessa oli tosi kiva, mutta ehkä vähän liian täyteen ahdettu kaikkea ohjelmaa. Halusimme kahdessa viikossa hoitaa kaikki pakolliset juoksevat asiat, ostaa tarvittavat venetarvikkeet (ja muut) mitä Välimereltä helposti ei saa, nähdä kavereita ja sukulaisia ja käydä mökillä, lintsillä, muumimaailmassa jne jne. Takaisin paluun jälkeen meni  useampi päivä jotenkin puoli sumussa itseämme palautellen ja paljon nukkuen.

Viikko sitten torstaina palaessamme ystäväperheemme, joka oli pitänyt lomamme ajan Alicesta hyvää huolta, odotteli meitä Trogirissa eli samassa paikassa mihin he meidät jättivät. Irrotimme aikalailla heti köydet ja lähdimme yhdessä viettämään aikaa vielä pariksi päiväksi ankkuriin, ensin Soltan saaren edustalle Maslinicaan ja sitten Vranjicaan. Suomessa superhelteiden pikkuhiljaa väistyessä Kroatiassa meitä odotti päälle kolmenkymmenen asteen kuumuus ja ihan täysin erilainen trooppinen kosteus kuin mitä suomessa oli tarjolla.

Fiilis takaisin paluusta veneelle oli iloinen ja jotenkin oli sellainen selkeä tunne, että tämä on ainut oikea paikka ja meillä on hyvä olla täällä. Onnellinen vaaleanpunainen hattarapilvi meinasi kuitenkin Paulalla poksahtaa jo ensimmäisenä iltana kun kova väsymys, vanha maininki (eli swelli), kuumuus ja parin viikon keinumattomuus saivat aikaan pitkästä aikaa pahan olon. Jälkeenpäin mietittynä voi olla, että pahoinvointi johtui jostain muustakin kuin pelkästään merenkäynnistä kun koko kevään aikana kovemmissakin keleissä pahaolo kohtasi perhettämme vain harvoin. Parin päivän lepäilyn jälkeen purjehduksen hienous ja vene-elämä alkoivat onneksi jälleen nostaa päätään ja lauantaina vieraiden lähtiessä takaisin kohti suomea olo oli kaikilla taas normaali. Olimme sopineet Marina Kastelan eli Alicen entisen kotisataman kanssa maanantaista eteenpäin laituripaikasta ja huoltotauosta, mutta sitä ennen päätimme palata vielä uudestaan Vranjicaan suloisen kylän liepeille ankkuriin pariksi päiväksi.

Maanantaiaamuna nostimme ankkurin suunnitelmien mukaan aamulla jo kuuden jälkeen ja purjehdimme 2,5 tuntia "kotisatamaan" Kastelaan Trogirin ja Splitin väliin. Oli mukavaa olla taas tutuilla paikoilla sekä nähdä samoja hauskoja ravintolan ja marinan tyyppejä joihin tutustuimme huhti-toukokuussa veneen pidemmän huollon yhteydessä. Nelipäiväinen huoltotaukomme alkoi samantien saavuttuamme Jarin tarkkojen suunnitelmien ja ohjeiden säestämänä. Päälle 50-kohtaista to do listaa suorittamassa oli pian parhaimmillaan kuusi työmiestä samaan. Heidän taskeinään oli monenlaisia hommia mihin meillä itsellämme ei olisi ollut työkaluja, materiaaleja tai osaamista. Metallimiehen, kolmen puusepän, verhoilijan (tai jonkun sellaisen purjeiden tekijän), tutkakaverin ja marinan huoltomiehen hääriessä Jarin johdolla veneellä Paula lähti mielellään alta pois poikien hoitamaan muita asioita Splitiin bussilla sekä tietty uimarannalle ja puistoon.

Neljä päivää myöhemmin hommat alkaa olla pikkuhiljaa hoidettu ja puusepät ovat korottaneet toisen takahytin parisänkyä niin, että varaperäsimemme mahtuu sinne jemmaan, bimini on vahvistettu kestämään aurinkokennoja vielä paremmin, tuulimittari on kalibroitu, tutkaa huollettu, paikalliset telkkarikanavat saatu toimimaan sekä ankkuria ja ruorin edessä olevia näyttöjä vahvistettu metallituella ja kaasuhellan sivuille asennettu metallilevyjä suojaamaan puukaappeja jne jne. Ennen lähtöämme kävimme myös jo tutuksi tulleen taksikuskin kanssa isosti kaupassa ja jemmasimme erityisesti paikat täyteen juomavettä ja muuta juotavaa seuraavien kuukausien varalle, jotta ei tarvitse kantaa kaikkea käsin ja kalliimmilla hinnoilla satamien pikkukaupoista. Kaikki siis täällä hyvin ja syyskausi on korkattu. Ennen talvilepoa Kyproksella on vielä paljon nähtävää ja purjehdittavaa, toivottavasti jaksatte seurata ja ilostuttaa kommentein loppukesää ja syksyämme :)