Viimeiset purjehdukset Egeanmerellä

Egeanmeri on nyt nähty. Olemme ankkurissa Porto Raftin lahdella järkevimmässä ja läheisimmässä paikassa Ateenan lentokenttää nähden. Huomenna saamme veneelle ystäväperheen ja ylihuomenna lähdemme Suomeen kolmeksi viikoksi vieraiden jäädessä pitämään huolta Alicesta.

Syrokselta lähdön jälkeen tänne mantereen reunalle päädyimme Androksen ja Kean saarien kautta. Androksella piipahdimme päivän Batsin kauniissa pikkukylässä ja nautimme hyvistä keleistä uiden sataman viereisellä hiekkarannalla. Pidempäänkin olisimme voineet viihtyä, mutta Ateenaan vaihtoa ja lähestyvää matalapainetta silmällä pitäen päätimme edetä hyvillä purjehdustuulilla eteenpäin.

Viimeinen Egeanmeren saari meille oli Kea. Hyvä purjehdus Adrokselta miellytti ja pääsimme perille Kean pohjoiskärkeen Vourkarin satamaan ennen sateita. Matalapaineen saavutettua meidät oli oikeastaan aika kivaa kun ilmat viilenivät pariksi päiväksi ja luonto (sekä vene) puhdistuivat sateessa. Vourkari paikkana oli jälleen hyvä valinta kauneuden vuoksi. Satamapaikkana todella matala laiturin edusta aiheutti vähän päänvaivaa, mutta kun olimme käyneet ensin keula edellä luotinarun kanssa mittailemassa tarkan syvyyden (hieman reilu pari metriä) uskaltauduimme laskemaan keula-ankkurin ja peruuttamaan laituriin. Peräsimen alle ennen merenpohjaa jäi parikymmentä senttiä vettä, eikä tässä satamassa liikennöinyt aina hirveällä vauhdilla ja aallolla suhaavia yhteysaluksia, joten uskaltauduimme jäämän siihen yöksi. Asetuttuamme Vourkariin ja poikien alettua kalastelemaan rannassa Paula kipaisi lenkille viereiseen kylään ja tykkäsi kovasti reitin korkeuseroista, sillä mäkien päältä näkymät läheiselle majakalle ja kauas merelle olivat upeat.

Kean vierailun jälkeen suuntasimme nykyiseen sijaintiimme Porto Raftin lahdelle. Ankkuripaikkamme on hyvä, mutta paikka muuten ei ole kovin kummoinen eikä sitä voi oikein edes kyläksi kutsua. Ruokakaupat, leipomot ja lihakaupat löytyy vähän kauempaa ”ison tien” varrelta, mutta tarpeelliset elintarvikkeet saadaan kyllä hankittua. Porto Raftissa olisi ollut pieni laituri veneillekin, mutta valitettavasti sen viisi huvivene paikkaa on vakituisesti täytetty paikallisten veneillä eikä meillä ole nyt oikein mahdollisuutta kiinnittyä siihen vesien täyttöä ja matkalaukku rumbaa varten. Paikan ehdoton hyvä puoli on kuitenkin lentokentän läheisyys, sillä täältä taksimatkan pituus kohteeseen on vain noin 15 minuuttia. Toinen pohdinnoissa ollut vaihtoehto oli etelämmässä sijainnut iso 680-paikkainen Olympia Marina, mutta se olisi maksanut kreikkalaisittain meille todella paljon (meiltä lähemmäs 70€/yö) ja sieltä matkaa lentokentälle olisi ollut ainakin noin 45 minuuttia. Tulimme perille jo neljä päivää ennen vahdin vaihtoa välttääksemme purjehduksen ukkosessa ja kovemmat meille ”väärän suuntaiset tuulet”, joten totesimme puoli-ilmaisiin satamiin tottuneina, että emme ole valmiita maksamaan satamapaikasta nytkään lähemmäs kolmesataa euroa ja kalliimpia takseja. Ankkuripaikkamme lahdella on ollut järkevyytensä lisäksi rauhallinen. Täällä ei ole useita joutsenia lukuun ottamatta paljon liikennettä näkynyt ja hyvän pohjapidon sekä runsaan ympäröivät tilan vuoksi täällä on ollut hyvä ottaa vastaan ohi kulkeneet sateet ja ukkoset. Huomenna ja ylihuomenna uuden ja vanhan miehistön liikkuessa rantaan tavaroineen saa jollan kanssa suhata useampaan kertaan, mutta eipä se haittaa kun matkaa rantaan ei ole paljon.

Blogi jää nyt pienelle kesätauolle kunnes taas palaamme tänne juhannuksen jälkeen. Poissa ollessamme vene siirretään Korintin kanavan läpi Joonian merelle, joten palattuamme pääsemme tutkimaan tarkemmin syksyllä pikaisesti vilkaistua Kreikan länsipuolen saaristoa. Tämän jälkeen matka jatkuu Italiaan ja pikkuhiljaa kohti tulevaa talveamme Karibialla.

Mukavaa kesän alkua ja juhannusta kaikille!

Sifnos, Serifos, Kithira ja Syros

Viikko on hurahtanut ohi taas pikavauhdilla saarihyppelyn lomassa. Kyklaadeilla saaria riittää, tosin nyt Santorinin ja Mykonoksen kaltaiset turistirysät ovat vaihtuneet pienempiin paikkoihin ja ankkurilahtiin keskelle ei mitään. Viikon sää on ollut todella leppoisa. Tuuli ei ole jaksanut puhaltaa oikein mistään ja lämpötila on kivunnut joka päivä lähemmäs kolmeakymppiä. Merivesi on lämmennyt lahdenpohjukoissa parhaimmillaan jo 22 asteeseen, joten nyt jaksaa jo uida ja rakentaa hiekkalinnoja vaikka kuinka pitkään.

Viikkoomme kului suunnilleen puolet ankkurissa ja loput pienten kalastajakylien laitureissa. Kroatian ja Italian kovien satamamaksujen jälkeen kukkaro kiittää täällä Kreikassa kun Kosilta lähdön jälkeen emme ole maksaneet yhtään kertaa yli 10€ yöstä. Kroatian perinteiset 100€/yö on vaihtunut samaan summaan kuukaudessa ja siitäkin rahasta suurin osa on mennyt sähköön ja veteen, sillä monesti vain niistä peritään maksua ja itse laituriin kiinnittyminen on ilmaista. Kreikan kaupungin laitureita ei voi toisaalta vertailla Kroatian ja Italian marinoihin, joista löytyy suihkut, kaupat ja muut palvelut, mutta tämä järjestely on miellyttänyt meitä oikein kovasti, sillä onhan meillä veneessä suihku ja vaatteiden pesukonekin (pulsaattori) omasta takaa. Oikeastaan pärjäämme pelkällä vesien täytöllä omavaraisesti pari viikkoakin helposti, sillä biminin päälle asennetut aurinkokennot tuottavat meille hyvin sähköä.

Viikko alkoi Sifnoksen Vahtilta, jossa vietimme yhden rauhallisen yön ankkurissa. Siitä jatkoimme seuraavana päivänä Serifokselle kauniin kylän laituriin. Yöksi luvattu kovempi tuuli jätti tulematta, joten oikeastaan ankkurissa olisi ollut järkevämpää olla, sillä paikka oli aivan täpötäynnä. Laituriin kiinnityttiin perinteiseen kreikkalaiseen tyyliin peruuttamalla ja laskemalla keulasta ankkuri. Tässä satamassa pohjan pito ankkurille oli kuitenkin surkea ja aika monella tuntui olevan suuria ongelmia saada se pitämään edes välttävästi. Meidän huippuhankinnaksi osoittautunut 33 kiloinen Rocna ankkurimme kyllä piti kun se saatiin meriheinäiseen pohjaan pureutumaan, mutta monien muiden paljon kevyemmät ja ”huonomman muotoiset” ankkurit makoilivat ties miten päin tyytyväisinä heinän päällä veneen pysyessä paikoillaan vain peräköysillä ja toisiin veneisiin nojailemalla. Meidän paikkamme laiturin viimeisenä ei ollut kovin hyvä, sillä viimeisen paikan laiturin päästä poikittain saanut saksalainen vene valui päällemme uhkaavasti tuulettomallakin kelillä. Lopulta kyllästyimme katsomaan naapurimme holtitonta seilaamista ja odottamaan milloin he törmäävät poikittain meihin, joten pyysimme ja avustimme heitä siirtymään kylkikiinnityksellä toiseen veneeseen, joka oli suosiolla mennyt kokonaan poikittain laituriin kun ei ollut saanut keula- eikä peräankkuriaan pitämään ollenkaan.

 

Serifoksen jälkeen ajattelimme siirtyvämme kivaan luonnonpoukaman rauhaan Kithokselle seuraaviksi päiviksi, mutta paikan päällä kaunis hiekkasärkän jakama lahti osoittautuikin taas melkoisen suosituksi paikaksi. Suomalaiseen ajatustapaamme kuuluu, että kun olemme ankkurissa haluamme rauhaa vähän niin kuin kesämökillä, joten parin yön jälkeen rupesi todenteolla nyppimään toiset veneet, jotka ankkuroituivat ihan meihin kiinni vaikka tilaa olisi ollut vähän kauempanakin. Suomessa näitä liian lähelle tuppautuvia ankkuroijia ei oikeastaan koskaan ole tullut vastaan, mutta täällä Välimerellä tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Reilun vuoden aikana on tullut todettua, että useimmat veneilijät eivät tiedä miten ankkuria tulisi käyttää oikein tai miten varmistaa sen kunnollinen kiinnittyminen ja melkein päivittäin tulee nähtyä aivan uskomattoman surkeita ankkurointeja sekä ankkuripaikoilla että satamissa, kun niissä jo mainitusti keula usein kiinnitetään ankkurilla. Lisäksi ankkuroidessa moni tuntuu uskovan, että veneet voi ankkuroida vieriviereen, sillä tuuli kääntää niitä aina samaan suuntaan, mutta tämä ei ole totta varsinkaan tuulettomalla kelillä jolloin ne saattavat pyöriä vähän joka suuntaan. Kithoksen Ormos Fikiadhassa viihdyimme kaksi yötä. Paikka oli tosi kaunis, lampaat juoksivat vapaasti läheisillä kukkuloilla kellot kilisten ja yöllä sai ihailla kaupungin valojen sijaan upeaa tähtitaivasta. Kahden yön jälkeen jatkoimme kuitenkin matkaa ”väljemmille vesille” kun veneitä alkoi lahdella olla turhankin paljon. Alla kuva ranskalaisesta vanhasta pariskunnasta joka ankkuroi aivan uskomattomalla tavalla niin lähelle meitä, että melkein olisi voinut hypätä meiltä heidän veneeseen, mutta heidän kylkien naarmuja ja lommoja katsellessa kannattanut kertaa enempää kysellä kauniisti josko voisivat siirtyä vähän kauemmaksi kun heitä ei niin näyttänyt haittaavan vaikka kyljet vähän kolisisivat yhteen yöllä. Me laitoimme jolla väliin ”lepuuttajaksi” ja toivoimme että ei osuta, vaikka veneet olivat vuorotelle vierekkäin ja peräkkäin. Meillä oli ketjua ulkona nelisenkymmentä metriä ja jos tuuli olisi kääntynyt merkittävästi olisimme kyllä olleet yhdessä alta aikayksikön ja parhaassa tapauksessa ketjut vielä ihan solmussa. Nämä ranskalaiset eivät valitettavasti olleet ainoat kokemattomat ankkuroijat, sillä toisena yönä viereemme pyyhälsi myös ruotsalainen vene jolla pääankkurin vinssi ei edes toiminut ja he heittivät pienen vara-ankkurin köyden varassa veteen varsin hyvin tietäen, että se ei ole kiinni missään. Tarjosimme heille lainaksi irtoketjua, mutta he eivät sitä halunneet ja päättivät vain sokeasti luottaa ennusteeseen, että yöllä ei tuule mistään.

 

Pelkällä verenpaineen nousulla pärjättiin tällä kertaa ja jatkoimme ehjinä eteenpäin Syrokselle Finikasin pieneen kylään. Tässä uneliaassa kylässä laituripaikkamme kahden pitkään paikalla olevan puolikuntoisen veneen välissä miellytti, sillä meillä oli vähän niin kuin lomaa naapuriveneistä jotka turhan usein epäonnistuvat lähdössä tai tulossa ja kolhivat viattomia naapureitaan milloin mitenkin. Syroksella päätimme vuokrata päiväksi myös auton ja kiertää vähän saarta. Erityisesti meitä kiinnosti saaren toisella puolella sijaitseva Kyklaadien pääkaupunki Ermoupolis, jonka vanhakaupunki on muuten myös Unescon perintökohde. Tämä turisteilta täysin tuntemattomaksi jäänyt venetsialaisvaikutteinen kaupunki oli marmorikujineen ja useine upeine kirkkoineen kaunis ja vaikuttava näky. Kaupunkikiertelyn ja vanhankaupungin huipulle kiipeäminen (rakennettu kukkulalle) uuvutti kovassa helteessä ja takaisin meren pinnan tasolle päästyämme nautimme tyytyväisiä aurinkovarjojen alla lounasta ja paikallista itse tehtyä jäätelöä.

 

 

 

Kreikan Egean meren puoli alkaa olla pikku hiljaa nähty. Vielä ennen Ateenan seutua vielä olisi tarkoitus käydä parilla saarella ja sitten pidämme purjehduksesta kolmen viikon tauon ja lähdemme käymään Suomessa. Suomiloman jälkeen veneilymme jatkuu Kreikan länsipuolen saaristossa Joonian merellä, mikä viime syksyllä kahlattiinkin muutamasta paikasta pikavahdilla läpi ja todettiin mukavaksi paikaksi.

Kykladit

Olemme saapuneet Kreikan Egeanmeren puoleisen saariston keskiosiin Kykladeille ja odotetusti täällä on tuulta riittänyt enemmän kuin Turkin kupeessa. Jo ennen Samokselle menoa katselimme säätiedotuksissa kehittyvää pidempää myrskyjaksoa ja totesimme sen kestävän pidempään kuin meillä olisi aikaa odotella Kreikan itäosissa sen ohi menoa. Parin mukavan ja kuuman Samoksen uimapäivän jälkeen totesimme, että kovat tuulet tulevat kokoajan ennustetta nopeammin päälle ja mikäli me haluaisimme päästä Kykladeille turvalliseen satamaan ennen kuin niihin pääseminen on liian hankalaa tai mahdotonta oli lähdettävä heti. Päätimme jättää Fournin ja Ikarian saaret kokonaan väliin ja suunnata noin 90 merimailia länteen suoraan Mykonoksen saarelle, missä ainakin satamaoppaan mukaan pitäisi olla paras suoja aaltoja vastaan.

15 tuntinen matkamme oli vähän epätodellinen ja todellakin sanonnan mukaan ”tyyntä ennen myrskyä”. Noin kaksi kolmas osaa matkasta taitettiin moottorilla, sillä keskellä avointa mertakin kaukana kaikista saarista saattoi välillä olla ihan peilityyntä. Pari päivää aiemmin olimme panneet merkille taivaalle kehittyneet viuhkamaiset yläpilvet, mitkä kertovat kovista ylhäällä olevista ilmavirroista ja tulevat maan sekä meren pinnalle seuraavien päivien aikana. Niimpä emme jääneet merelle killumaan vaan painoimme täyttä höökiä eteenpäin kohti pimenevää yötä. Vene liikkui täysin aallottomassa meressä kuin silkissä eikä ruoan laittaminen ja myöhemmin lasten nukkumaan meno omiin sänkyihinsä tuottanut liikkeessä minkäänlaisia ongelmia. Auringon laskettua tuuli alkoi vihdoin virota ja saimme purjeet ylös. Säkkipimeässä hiljaisuudessa purjeitten huminaa ja laineiden liplatusta kuunnellen lapset nukkuivat ja aikuiset pitivät vahtia parin tunnin jaksoissa. Meri oli täysin autio, vain pari tankkeria näkyi kaukana horisontissa tuoden meille haaleaa valoa tähtien ja myöhemmin nousseen täysikuun lisäksi. Kello kahden aikaan, noin tuntia ennen kuin meidän piti olla perillä Mykonoksen saaren eteläpäässä, tuuli nousi hetkessä kovan tuulen lukemiin ja aallot alkoivat kasvaa. Onnittelimme itseämme päätöksestä lähteä pidemmälle etapille yön yli ja iloitsimme, että ”joudumme” olemaan kovemmassa keinunnassa vastatuuleen vain tunnin verran. Lopulta kolmen jälkeen saavutimme Mykonoksen, painelimme hiljaa suojaisaan lahdenpoukamaan ja laskimme ankkurin keskelle lahtea, sillä pimeällä satamaan meno olisi ollut liian vaarallista. Väsyneinä painuimme pariksi tunniksi nukkumaan ja aamulla jatkoimme yhä koventuneessa kelissä tunnin vastatuuleen kohti marinaa. Päälle metrin kokoisiksi kasvaneet aallot täysin vastaisessa tuulessa hiljensivät vauhtiamme kovasti ja saivat veneen heilumaan villisti, mutta onneksi vältimme pahanolon ja onnistuimme kiinnittymään ilman onnettomuuksia satamaankin 13-15m/s puhaltaneessa tuulessa. Monet muut päivän aikana samaan paikkaan tulleet eivät olleet yhtä onnekkaita tai taitavia, sillä monen veneen laituriin kiinnittyminen on varsin surkuhupaisaa toimintaa eikä rikkoutuneilta veneiltäkään vältytty, vaikka sivulliset yrittivät heitä kaikin tavoin auttaa.

Mykonos Marina oli tukikohtamme seuraavat neljä päivää. Saari ja venepaikka oli muuten ihan kiva, mutta veneen lähellä oli iso työmaa, mistä liki 20m/s puuskissa lensi veneeseen hillittömästi hiekkaa. Marinan lähettyvillä oli saaren tavoin nimetty pääkaupunki Mykonos, jota kävimme ihastelemassa. Kaupunki on tunnettu Pikku Venetsiastaan, mikä on muuten myös Unescon perintökohde ja kauniista vanhoista tuulimyllyistään, joissa näillä tuulilla luonnollisestikaan ei ollut ”kangas purjeita” joilla ne saadaan pyörimään.

 

Kun reilun viikon kovan tuulen jakson keskelle neljännen päivän jälkeen näytti tulevan aukko ja lähdimme saman tien etelään ja kohti Parosin saarta. Noin neljän tunnin legimme aikana tuuli pysyi 10-17m/s lukemissa ja matkamme taittui mukavasti myötätuulessa. Vaikka meillä ei oikein ollut purjeita nimeksikään tuuli ja parhaimmillaan parimetriset aallot veivät venettä loistavaa vauhtia eteenpäin. Ennätykseksi kirjattiin tälle reissulle 12 solmua ja kapteeni oli hienosta purjehduskelistä enemmän kuin tyytyväinen. Paros saaren Paroikian kylään päästyämme näimme useita veneitä sataman ulkopuolella ankkurissa, mutta me emme luovuttaneet ja kapteenin päättäväisyydellä olla aallonmurtajan sisäpuolella (kun tuuli taas nousee) onnistuimme kiilaamaan veneen laituriin muiden veneiden väliin viimeiseen pieneen koloon. Laitoimme pitkästä aikaa suomen tapojen mukaan keulan kohti laituria ja tällä tavoin onnistuimme pääsemään paremmin muiden veneiden väliin ja työntämään niitä hellästi poispäin. Viereemme jäi pienen pieni puuvene, jonka poispääsyn tukimme lähes täysin, mutta sen omistaja kiitteli meitä kuitenkin todella hienosta kiinnittymisestä ammattilaisen ottein… eikä kuulemma muutenkaan hänellä olisi ollut paljon sanottavaa kun meidän 14 tonnisella veneellä oli niin paljon enemmän painoylivoimaa kun heillä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, taas kaikki pysyi ehjänä ja pääsimme kaikki mukavaan suojaan ennen yöllä taas noussutta tuulta.

 

Paros paikkana oli mielestämme Mykonosta mukavampi. Turisteja ei ollut juuri ollenkaan, ravintolahinnoissa ja ruoan laadussa ei ollut mitään turistilisää sekä satama oli hyvässä paikassa. Saarelta löysimme kivan leikkipuiston ja Jari pyöräili 7km saaren länsiosaan ottamaan leijasurffaus tunteja.

Jonkin matkaa Paroksen eteläpuolella sijaitsee meille must see kohde Santorini. Jo kauan ennen purjehtimaan lähtemistä karttaa tutkiessamme tämä paikka merkattiin ja päätettiin, että tämä uniikki paikka pitää nähdä. Satamaoppaisiin tarkemmin tutustuttuamme ja muiden purjehtijoiden kokemuksia kuultuamme totesimme kuitenkin, että omalla veneellä sinne ei kannata lähteä. Saaren kuuluisimmat ja kuvatuimmat paikat Oian kylä ja saaren pääkaupunki Fira sijaitsivat korkean jyrkän kallioseinämän päällä ja ainoa järkevä paikka tai tarpeeksi matala ankkuroitumista varten sijaitsee saaren toisessa päässä. Päätimme jättää veneen Paroikian hyvään satamaan ja ottaa kolmetuntinen laivamatka Santorinille Naxoksen ja Ioksen kautta paikallisella yhteysaluksella. Hotellin etsinnän kanssa olimme vähän viime tingassa, mutta onnistuimme löytämään kuitenkin kivan yösijan Firan kaupungista.

 

Santorini ei totisesti pettänyt meitä. Tykkäsimme paikasta kovasti eikä upeiden maisemien tuijottamiseen kyllästynyt ollenkaan. Vaikka sesonki ei ole oikein vielä alkanutkaan paikka oli tupaten täynnä japanilaisia ja hinnat olivat muihin saariin verrattuna ihan omalla tasollaan. Aika nopeasti Fira oli kuitenkin nähty ja yhden yön jälkeen päätimme suunnata takaisin laivalle ja pikkukylän rauhaan Alicen luo. Oian kylä ihailtiin laivan kannelta ja todettiin, että jos saarella olisi lomaillut pidempään, sinne olisi kannattanut mennä autolla ja vierailla samalla jossain saaren useista viinitiloista. Firan valintaamme olimme kuitenkin tyytyväisiä, sillä kaupunki sijaitsee ainakin tuplasti Oiaa korkeammalla ja meitä se kiinnosti ainakin tällä kertaa enemmän.

 

 

 

 

Viikkomme Kreikan saaristossa on jälleen kulunut leppoisissa merkeissä. Tuulikin vihdoin hellitti ja nyt on taas lämmintä leppoisaa keliä luvassa niin pitkälle kuin sääennustetta riittää. Perheen pikkuherrakin valmistautui kuumien kelien tuloon leikkaamalla itse hiuksensa pois. Homma jäi vähän puolitiehen kun hän narahti kesken leikkauspuuhien ja äiti joutui tasaamalla muutkin hiukset samaan neljän millin pituuteen. Uusissa hiuksissa riitti äidillä ja pojalla vähän aikaa sulateltavaa, isän mielestä lopputulos oli oikein hyvä ja käytännöllinen. Näillä mennään ja onneksi hiukset kasvavat pian taas totuttuun mittaan takaisin.