Antaa talven tulla!

Tänään marraskuun alussa, jolloin täällä Kreikassa alkaa vihdoin olla vähän syksyistä suomessa on kuulemma jo kolmatta päivää maa valkoinen. Olemme kaivaneet kaapeista pitkän tauon jälkeen iltaisin käyttöön pitkät housut, paidat, sukat ja lenkkarit. Ilman takkia pärjää hyvin vieläkin illalla ja päivällä auringon paistaessa t-paidalla pärjää yleensä hyvin. Eilen huomasimme ensimmäistä kertaa, että jotkut puun lehdet ovat muuttuneet keltaisiksi ja punaisiksi. Tänne taisi tulla siis syksy.

Talvi on kuitenkin tulossa, ainakin kalenterin mukaan. Oli aika siis purjehtia kauden viimeiset purjehdukset ja päästää vene lipumaan talviunille suojaisaan marinaan. Koska Egeanmerellä Kreikan puolella oikeita marinoita ei juurikaan ole tarjolla, ei ollut kovinkaan vaikea valita talvehtimispaikaksemme vajaa kymmenen vuotta sitten valmistunutta ja paljon kehuttua Kos Marinaa. Rodoksen viikon jälkeen suuntasimme siis Symille ja sieltä kohti Kosia.

Söpöä pientä Symin saarta on monesti kehuttu Santorinin ohella Kreikan hienoimmaksi paikaksi. Purjehtijoiden keskuudessa Symi on suosiossa kauniin kylän, hyvän sijainnin ja useiden suojaisten ankkuripaikkamahdollisuuksiensa vuoksi. Suurin osa Kreikan Egeanmeren puolelle sijoittuvasta charter vene liikenteestä sijoittuu Rodoksen ja Kosin saarille ja Symin saaren ollessa siinä välissä, on aika selvää, että paikka on kesällä tupaten täynnä joka päivä. Oli kai kerrankin hyvää tuuria, että satuimme reitittämään kauden purjehduksemme niin, että Rodos ja Symi olivat kauden aivan lopussa ja ylipäätään onnistuimme pääsemään molempiin satamiin sisään. Rodoksen kaupungin hulinan jälkeen Symin kylä ja hiipuva kesän hulina oli tervetullutta. Paikka oli lupauksiensa mukaan upea ja sadunomainen hienoine samanlaisine taloineen. Vietimme saaren suojissa useamman päivän ja odotimme kevyempiä tuulia. Satamassa oli kerrankin ihan kivasti tilaa ja onnistuimme asemoimaan veneen niin, että mastomme ei kärsinyt mitään vaurioita aaltojen keinuttaessa paatteja isojen Silja Linen kokoisten matkustajalaivojen päristellessä satamaan. Kaikki eivät olleet valmistautuneet pari kertaa päivässä heiluttaviin aaltoihin yhtä hyvin kuin me, sillä useamman veneen mastoista lenteli antennin palasia mereen kun aaltojen keinutuksessa veneiden mastot löivät yhteen.

 

1.11 alkoi talvisopimuksemme Kos Marinassa ja purjehdimme vuoden viimeisen legimme. Auringon jo laskettua livuimme viimeisen hämärän aikana sisään marinaan ja kiinnitimme köydet talveksi kiinni. Kosin saari ja sen Kos niminen kaupunki on mennyt jo talviunille. Viimeisen lomalennot saarelle on jo lennetty ja puolet kaupungin ravintoloista ja suurin osa hotelleista näyttää olevan suljettu. Hienot rantabulevardit ovat melkein tyhjänä kun isosta kesäkaupungista on kuihtunut talveksi 16 000 asukkaan kylä vähän liian isoilla puitteilla. Kos Marina noin kilometri kaupungin keskustasta poispäin on kuitenkin vielä elossa. Marinan 250 venepaikkaa vedessä ja ehkä noin 100 maalla on melkeinpä tupattu täyteen ja laitureilla käy päivisin vielä ihan kiitettävä suhina kun me ja monet muut huoltavat veneitä pitkän kauden jälkeen. Marina itsessään on tosi kiva ja hienoin tähän asti näkemistämme paikoista. Kaikkialla on tosi siistiä, suihkut on ja niistä saa aina lämmintä vettä, mikä ei varsinkaan Kreikan satamissa ja marinoissa ole ollut kovinkaan yleistä. Marina tuntuu olevan hyvin suojattu aallonmurtajilla ja pitkästä aikaa on tarjolla kiinnitykseen mooringitkin, joten tänne uskallamme jättää hyvillä mielin veneen yksin pidemmäksikin aikaa eikä tarvitse miettiä pitääkö keula-ankkuri vai ei. Vaikka vene on päässytkin jo lepäämään meillä riittää paljon huoltohommaa ennen kuin voimme itse täysin levähtää ja miettiä muita juttuja. Suomesta poiketen suurin osa veneistä on vedessä talven yli kun täällä meri ei jäädy. Täällä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet nostaa vene suomen tapaan myös pidemmäksi aikaa ylös, joten meillä on vielä pohdinnassa josko tekisimme samoin aiempaa suunnitelmaa pidemmäksi ajaksi ja antaisimme veneelle aikaa kuivua kunnolla.

Blogimme lähtee nyt myös talviunille ja palaa iloksenne taas keväällä uuden purjehduskauden alkaessa.

Karpathos ja Rodos

Tänään tuli täyteen tasan kuusi kuukautta kun lähdimme suomesta ja jätimme jälkeemme vanhan elämän ja kiireet. Ennen lähtöämme monet ihmettelivät miten saamme aikamme kulumaan kun emme ole töissä ja päiväkodissa tai voiko veneessä asua ollenkaan. Nämä kysymykset tuntuvat juuri nyt varsin absurdeilta, sillä tuntuu, että aika kuluu täälläkin hirmu vauhtia ilman palkkatöitä ja tekemisestä ei tosiaankaan ole pulaa. Veneessäkin jokainen on löytänyt paikkansa hienosti eikä tilapula-ahdistuksesta olla kärsitty ollenkaan. Ensimmäinen puolivuotisemme on ollut hienoa aikaa. Kukaan ei ole sairastanut ollenkaan, mitään onnettomuuksia ei ole onneksi sattunut eikä veneestä ole mitään suurempaa hajonnut. Pitkä aurinkoinen ja lämmin sesonki on miellyttänyt kovasti kaikkia ja vielä tänäänkin melkein marraskuun vaihteessa aloitimme päivämme uimalla 23 asteisessa merivedessä. Asiamme ovat siis hienosti: olemme terveitä, saamme viettää aikaamme yhdessä, aikuiset eivät ole kokoajan stressaantuneita ja kroonisesti väsyneitä ja jaksamme innostua tutkimaan uusia kiinnostavia paikkoja ja kokemaan uusia hienoja juttuja joka päivä. Puoleen vuoteemme on mahtunut suunnilleen 2500Nm purjehdusta (yli 4000 km) ja kahdeksan maata (Kroatia, Slovenia, Italia, San Marino, Montenegro, Bosnia-Hertzegovina, Albania ja Kreikka). Vielä on kautta jäljellä pari päivää ja pari lyhyttä legiä jäljellä ennen kuin kiinnitämme köydet Kos Marinaan talveksi ja Alice saa levätä ansaitusti puolisen vuotta ennen seuraavan kesän seikkailuita.

Viime blogipäivityksen jälkeen on taas tapahtunut paljon. Kasoksella myrsky tuli ja meni. Vene heilui ja nyki tuulen puhaltaessa toisesta suunnasta kuin mistä aallot keinuttivat venettä. Jokapaikka oli täynnä suolaa kun aallot hajosivat läheiseen aallonmurtajaan ja suolapilvi sekä pienet pärskeet leijailivat vielä pitkään ilmassa ja kulkeutuivat veneen kannelle asti. Kaikki olivat kuitenkin ihan tyytyväisiä tilanteeseen ja olimme iloisia, että olimme löytäneet siltä alueelta parhaan mahdollisen paikan, jossa myrskyn pystyi ottamaan vastaan ja vene oli turvallisesti kiinni laiturissa. Kovan tuulen vallitessa isommat yhteysaluslaivat eivät päässeet tulemaan saarelle, mutta pieni lentokone piti sinnikkäästi yhteysiä auki toisille naapurisaarille. Hämmästelimme pari kertaa viikossa läheiselle lentokentälle laskeutuvia koneita ja totesimme lentäjien olevan aika kylmähermoisia kun kovissakin puuskissa ja aikamoisen vaappumisen jälkeenkin perille päästiin aina ilman onnettomuuksia. Saarella tavattu suomalainen rouva ja hänen kreikkalainen miehensä kutsuivat meidät ystävällisesti luokseen kylään ja vietimme yhden kivan illan heidän kodissaan illallisen ja hyvän seuran merkeissä. Pojat olivat aivan innoissaan päästyään pitkästä aikaa taloon ja luulivat päässeensä pidemmäksikin aikaa hotelliin asumaan. Toisena päivänä he veivät meidät ystävällisesti vielä autolla läheiselle pienelle kotieläinpihallekin hämmästelemään erilaisia eläimiä.

 

Kasoksen saaren viiden päivän tuulijumin jälkeen ajattelimme purjehtivamme Rodokselle kahdella pysähdyksellä, mutta taas uusi matalapaine ja sen mukana tullut parhaimmillaan yli 20m/s puhaltanut kova tuuli pakotti meidät tiivistämään tahtia ja hoitamaan homma yhden pysähdyksen taktiikalla. Kasoksen ja Rodoksen välissä vietimme yhden yön Karpathoksen saarella Diafanin kylän edustalla ankkurissa. Jollalla käväisimme illalla maissa kävelyllä ja syömässä ja hämmästyimme jälleen kerran kun jo heti laiturilla meitä oli vastassa suomalainen eläkeläispariskunta. Meidän tulomme ei ollut näköjään jäänyt kyläläisiltä huomaamatta ja iso perässä heiluva lippumme kertoi selvästi keitä ollaan. Suomalaispariskunta, jolla oli loma-asunto saarella, oli innoissaan kohtaamisestamme ja he olivat selvästi odotelleet meidän tuloa maihin, jotta pääsivät tuttusille kanssamme ja kertomaan, että koskaan ennen tälläkään saarella ei ole nähty suomalaista venettä.

Kylä oli siisti ja kaunis, mutta meidän piti jatkaa heti aikaisin seuraavana aamuna auringon noustessa, jotta ehdimme vielä saman päivän aikana noin 70Nm matkan Rodoksen Mandrakin satamaan ja suojaan ennen seuraavaa myrskyä. Vaikka legi oli vähän pidempi kuin yleensä meillä on tapana tehdä, purjehdus oli todella hieno ja pääsimme perille loistavasti alle kymmenessä tunnissa yli 7 solmun tuntivauhtia ja parhaimmilaan 9,5kn sivutuulessa. Rodos ja sen Mandrakin satama tunnetaan siitä, että tulijoita on paljon ja paikkoja satamassa liian vähän. Kaupungin ympäristöön on ollut rakenteilla jo lähes kymmenen vuotta toinen, reippaasti suurempi suurempi hieno marina, mutta vieläkään sitä ei ole saatu valmiiksi vastaamaan kovaa kysyntään. Tiesimme, että sesongin ollessa lopuillaan meillä voisi olla mahdollisuuksia saada satamasta paikka, mutta silti vähän jännitti miten meille käy kun ennakkovarausyrityksistä huolimatta mitään lupauksia paikasta ei annettu ja muita hyviä paikkoja siinä lähellä ei olisi ollut tarjolla. Perille päästyämme paikka onneksi järjestyi ja ennakkolupailuista huolimatta saimme loppujenlopuksi olla Rodoksella toivomuksemme mukaisesti kuusi yötä.

 

Rodos paikkana oli kiva ja siellä riitti paljon nähtävää ja tehtävää. Paula oli ollut saarella jo aiemminkin ja tiesimme aika hyvin mitä oli odotettavissa. Rodoksen kaupunki oli isompi, siistimpi ja hienompi kuin Kreetan Hania ja saarella oli hyvät shoppailumahdollisuudet pitkästä aikaa venettä, vaatteita, ruokaa jne ajatellen. Rodoksen suuri vanhakaupunki linnanmuurien sisällä tuli koluttua läpi, akvaariossa kävimme ihastelemassa meren eläviä ja kauppojakin tuli kierreltyä. Yhdeksi päiväksi vuokrasimme myös auton, jolla kiertelimme saarta ja kävimme katsastamassa Lindoksen kylän ja täytimme halvemmalla ruoka- ja juomavarastojamme isosta marketista kun kerran kantamisrumba pikkukaupoista auton vuoksi voitiin välttää. Jari oli iloinen kun löysimme useita erilaisia vene- ja varaosakauppoja ja löysimme jopa paikan missä saimme teetettyä taka-antennitolppaamme haponkestävästä metallista uuden ruostumattoman osan mikä pysyisi parempana pidempään kuin keväällä suomessa tehty ruostumaton, mutta todellisuudessa ruostuva teräs. Pojat ovat jaksaneet iloita pienistä arjesta poikkeavista asioista kuten puhelinkioskeista (joihin on aina yhtä hauskaa jäädä leikkimään), uusista ensimmäisistä omista Aku Ankka sateenvarjoista, uusista hassuista venetossuista, aaseista, villivuohista ja palapeleistä, joita löysimme eräästä isosta lelukaupasta.

Lindos:

Ja ne uudet suosikki tossut:

Kreeta ja Kasos

Eipä millään uskoisi, että kesä alkaa olla ohi ja kahden viikon päästä sidomme köydet talveksi kiinni Kosin saarelle. Sää on sopivasti viilentynyt ja pysyttelee 25 asteen tietämillä ja öisin lämpötila laskee kivasti niin, että viileämmässä ilmassa saa loistavasti nukuttua ja pitkästä aikaa esiin kaivetut peitotkin on kiva nostaa ylös asti. T-paita ja shortsi keli jatkuu aina vaan ja lasten kanssa ei tarvitse yhtään tapella kerrospukeutumisesta tai pipoista. Meriveden lämpötila on hienoisessa laskussa ja sen tultua nyt 23 tietämille kaivoimme varastohytistä esille suomesta tuodut puolimärkkärit pojille, jotta ei tule niin nopeasti vesileikeissä kylmä.

Kreetan pitkä saari on nyt jätetty taakse ja purjehdimme eilen usean ankkuriyön jälkeen Egeanmeren tuulisimpaan ja sivistyksestä kaukaisimpaan kulmaan Kasoksen saarelle Frin satamaan ottamaan viikonloppuna nousevan myrskyn vastaan.

Pari viikkoa Kreetalla meni ohi nopeasti. Hanian turistikohteessa vietimme 5 päivää ja Rethymnonissa toiset samanlaiset. Siinä välissä ankkuroimme myös Soudaan, Iraklionin edustalle Dia saaren suojiin ja Spinalonga laguuniin. Kreetan itäpäädyssä tutustuimme myös sympaattiseen Sitian kylään, johon onnistuimme kylkikiinnittymään sataman viimeiseen paikkaan. Paulan vanhemmat kävivät vierainamme viikon verran Haniasta Rethymnoniin ja heidän kanssaan vuokrasimme myös yhden tila-auton kolmeksi päiväksi, jolla ajelimme kätevästi muihin nähtävyyksiin kuten vuorille, keskiaikaiseen hienoon ortodoksi luostariin, pieniin maaseudun kyliin ja Kreetan pääkaupunkiin Iraklioniin, jonka jätimme veneellä kokonaan välistä melko surkean sataman vieraspaikka tarjonnan vuoksi. Pikkupaikkojen ja syrjäisten saarien jälkeen oli vähän outoa vierailla Hanian kaupungin satamassa, missä ravintoloiden ruokalistat oli englanniksi ja suomeksi sekä nähdä laumoittain suomalaisia, jotka olivat kokoajan ottamassa meidän veneestämme kuvia ja kyselemässä kaikenlaisia kysymyksiä matkastamme. Hanian ja Rethymnonin turistipaikat kuten linnat, hevoskärryajelut, minijunat sekä merimuseot kahlattuamme rauhoittuminen autioissa ankkuripaikoissa teki taas hyvää. Aamuisin heräilimme ankkuripaikassa pikkukylien kukonlaulusta poiketen lampaiden määkimiseen ja laineiden kevyeen liplatukseen. Automatkoilla vuorilla näimme paljon villivuohia, mutta merenrannalla vastaan tuli aina vain laumoittain laiduntavia lampaita.

Hania:

 

Rethymnon:

 

 

 

 

Luostari, vuoret, Iraklionin linna:

 

Ankkurissa:

 

 

Kreetan jäätyä taakse suuntasimme Kasoksen saarelle Frin kylään. Iloksemme matkalla veneen perässä roikkuvaan käsisiimaan ja uistimeen nappasi kilon kokoinen tonnikala ja valmistimme siitä illaksi loistoaterian perunan, valkosipulin ja pinaatin kanssa sekä seuraavana päivänäkin vielä keittoa.  Perillä syrjäisessä kylässä vierasveneitä ei oikein käy, joten pienessä satamassakaan ei oikein paikkoja 15 metrisille veneille ollut tarjolla. Tiesimme, että laituripaikan löytäminen voi olla haastavaa, joten silmällä pitäen viikonloppuna saapuvaan 18m/s myrskyyn päätimme olla hyvissä ajoin liikkeellä ja saapua tähän ykkösvaihtoehtoomme Kasokselle jo torstaina, jotta ehtisimme tarvittaessa siirtyä vielä eteenpäin perjantaina jos on pakko. Onneksemme kalastajien ja yhden englanninlipun alla seilaavan purjeveneen seasta löytyi meille vielä yksi paikka ja saimme jäädä. Pienessä kylässä tulomme ei tainnut jäädä huomaamatta ja ystävälliset Kreikkalaiset toivottivat meidät moneen otteeseen tervetulleiksi. Eräs kalastaja olisi antanut meille heti ison kalan, mutta juuri saadun tonnikalan vuoksi emme tällä kertaa ottaneet sitä kuitenkaan vastaan. Saarelta meitä tervehtimään tuli pikaisesti myös eräs saksalainen mies, joka koki selvästi hengenheimolaisuutta kanssamme ja tuli useaan otteeseen juttelemaan kanssamme, tiedottamaan uusista tuuliennusteista ja kertomaan paikoista. Toisena päivänä veneellemme tuli koputtelemaan myös yli 25 vuotta sitten suomesta kreikkaan muuttanut vanhempi suomalainen nainen, joka hyvällä suomenkielellä tuli tutustumaan meihin, kyselemään kahville ja oli niin liikuttunut nähtyään ensimmäistä kertaa kotisaarellaan muita suomalaisia, että puhkesi itkuun. Koska aiomme olla täällä suojissa useamman päivän, niin vaihdoimme puhelinnumeroita ja sovimme viestittelevämme taas pian ja menevämme yhdessä kahville tai syömään ja juttelemaan lisää.