Kykladit

Olemme saapuneet Kreikan Egeanmeren puoleisen saariston keskiosiin Kykladeille ja odotetusti täällä on tuulta riittänyt enemmän kuin Turkin kupeessa. Jo ennen Samokselle menoa katselimme säätiedotuksissa kehittyvää pidempää myrskyjaksoa ja totesimme sen kestävän pidempään kuin meillä olisi aikaa odotella Kreikan itäosissa sen ohi menoa. Parin mukavan ja kuuman Samoksen uimapäivän jälkeen totesimme, että kovat tuulet tulevat kokoajan ennustetta nopeammin päälle ja mikäli me haluaisimme päästä Kykladeille turvalliseen satamaan ennen kuin niihin pääseminen on liian hankalaa tai mahdotonta oli lähdettävä heti. Päätimme jättää Fournin ja Ikarian saaret kokonaan väliin ja suunnata noin 90 merimailia länteen suoraan Mykonoksen saarelle, missä ainakin satamaoppaan mukaan pitäisi olla paras suoja aaltoja vastaan.

15 tuntinen matkamme oli vähän epätodellinen ja todellakin sanonnan mukaan ”tyyntä ennen myrskyä”. Noin kaksi kolmas osaa matkasta taitettiin moottorilla, sillä keskellä avointa mertakin kaukana kaikista saarista saattoi välillä olla ihan peilityyntä. Pari päivää aiemmin olimme panneet merkille taivaalle kehittyneet viuhkamaiset yläpilvet, mitkä kertovat kovista ylhäällä olevista ilmavirroista ja tulevat maan sekä meren pinnalle seuraavien päivien aikana. Niimpä emme jääneet merelle killumaan vaan painoimme täyttä höökiä eteenpäin kohti pimenevää yötä. Vene liikkui täysin aallottomassa meressä kuin silkissä eikä ruoan laittaminen ja myöhemmin lasten nukkumaan meno omiin sänkyihinsä tuottanut liikkeessä minkäänlaisia ongelmia. Auringon laskettua tuuli alkoi vihdoin virota ja saimme purjeet ylös. Säkkipimeässä hiljaisuudessa purjeitten huminaa ja laineiden liplatusta kuunnellen lapset nukkuivat ja aikuiset pitivät vahtia parin tunnin jaksoissa. Meri oli täysin autio, vain pari tankkeria näkyi kaukana horisontissa tuoden meille haaleaa valoa tähtien ja myöhemmin nousseen täysikuun lisäksi. Kello kahden aikaan, noin tuntia ennen kuin meidän piti olla perillä Mykonoksen saaren eteläpäässä, tuuli nousi hetkessä kovan tuulen lukemiin ja aallot alkoivat kasvaa. Onnittelimme itseämme päätöksestä lähteä pidemmälle etapille yön yli ja iloitsimme, että ”joudumme” olemaan kovemmassa keinunnassa vastatuuleen vain tunnin verran. Lopulta kolmen jälkeen saavutimme Mykonoksen, painelimme hiljaa suojaisaan lahdenpoukamaan ja laskimme ankkurin keskelle lahtea, sillä pimeällä satamaan meno olisi ollut liian vaarallista. Väsyneinä painuimme pariksi tunniksi nukkumaan ja aamulla jatkoimme yhä koventuneessa kelissä tunnin vastatuuleen kohti marinaa. Päälle metrin kokoisiksi kasvaneet aallot täysin vastaisessa tuulessa hiljensivät vauhtiamme kovasti ja saivat veneen heilumaan villisti, mutta onneksi vältimme pahanolon ja onnistuimme kiinnittymään ilman onnettomuuksia satamaankin 13-15m/s puhaltaneessa tuulessa. Monet muut päivän aikana samaan paikkaan tulleet eivät olleet yhtä onnekkaita tai taitavia, sillä monen veneen laituriin kiinnittyminen on varsin surkuhupaisaa toimintaa eikä rikkoutuneilta veneiltäkään vältytty, vaikka sivulliset yrittivät heitä kaikin tavoin auttaa.

Mykonos Marina oli tukikohtamme seuraavat neljä päivää. Saari ja venepaikka oli muuten ihan kiva, mutta veneen lähellä oli iso työmaa, mistä liki 20m/s puuskissa lensi veneeseen hillittömästi hiekkaa. Marinan lähettyvillä oli saaren tavoin nimetty pääkaupunki Mykonos, jota kävimme ihastelemassa. Kaupunki on tunnettu Pikku Venetsiastaan, mikä on muuten myös Unescon perintökohde ja kauniista vanhoista tuulimyllyistään, joissa näillä tuulilla luonnollisestikaan ei ollut ”kangas purjeita” joilla ne saadaan pyörimään.

 

Kun reilun viikon kovan tuulen jakson keskelle neljännen päivän jälkeen näytti tulevan aukko ja lähdimme saman tien etelään ja kohti Parosin saarta. Noin neljän tunnin legimme aikana tuuli pysyi 10-17m/s lukemissa ja matkamme taittui mukavasti myötätuulessa. Vaikka meillä ei oikein ollut purjeita nimeksikään tuuli ja parhaimmillaan parimetriset aallot veivät venettä loistavaa vauhtia eteenpäin. Ennätykseksi kirjattiin tälle reissulle 12 solmua ja kapteeni oli hienosta purjehduskelistä enemmän kuin tyytyväinen. Paros saaren Paroikian kylään päästyämme näimme useita veneitä sataman ulkopuolella ankkurissa, mutta me emme luovuttaneet ja kapteenin päättäväisyydellä olla aallonmurtajan sisäpuolella (kun tuuli taas nousee) onnistuimme kiilaamaan veneen laituriin muiden veneiden väliin viimeiseen pieneen koloon. Laitoimme pitkästä aikaa suomen tapojen mukaan keulan kohti laituria ja tällä tavoin onnistuimme pääsemään paremmin muiden veneiden väliin ja työntämään niitä hellästi poispäin. Viereemme jäi pienen pieni puuvene, jonka poispääsyn tukimme lähes täysin, mutta sen omistaja kiitteli meitä kuitenkin todella hienosta kiinnittymisestä ammattilaisen ottein… eikä kuulemma muutenkaan hänellä olisi ollut paljon sanottavaa kun meidän 14 tonnisella veneellä oli niin paljon enemmän painoylivoimaa kun heillä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, taas kaikki pysyi ehjänä ja pääsimme kaikki mukavaan suojaan ennen yöllä taas noussutta tuulta.

 

Paros paikkana oli mielestämme Mykonosta mukavampi. Turisteja ei ollut juuri ollenkaan, ravintolahinnoissa ja ruoan laadussa ei ollut mitään turistilisää sekä satama oli hyvässä paikassa. Saarelta löysimme kivan leikkipuiston ja Jari pyöräili 7km saaren länsiosaan ottamaan leijasurffaus tunteja.

Jonkin matkaa Paroksen eteläpuolella sijaitsee meille must see kohde Santorini. Jo kauan ennen purjehtimaan lähtemistä karttaa tutkiessamme tämä paikka merkattiin ja päätettiin, että tämä uniikki paikka pitää nähdä. Satamaoppaisiin tarkemmin tutustuttuamme ja muiden purjehtijoiden kokemuksia kuultuamme totesimme kuitenkin, että omalla veneellä sinne ei kannata lähteä. Saaren kuuluisimmat ja kuvatuimmat paikat Oian kylä ja saaren pääkaupunki Fira sijaitsivat korkean jyrkän kallioseinämän päällä ja ainoa järkevä paikka tai tarpeeksi matala ankkuroitumista varten sijaitsee saaren toisessa päässä. Päätimme jättää veneen Paroikian hyvään satamaan ja ottaa kolmetuntinen laivamatka Santorinille Naxoksen ja Ioksen kautta paikallisella yhteysaluksella. Hotellin etsinnän kanssa olimme vähän viime tingassa, mutta onnistuimme löytämään kuitenkin kivan yösijan Firan kaupungista.

 

Santorini ei totisesti pettänyt meitä. Tykkäsimme paikasta kovasti eikä upeiden maisemien tuijottamiseen kyllästynyt ollenkaan. Vaikka sesonki ei ole oikein vielä alkanutkaan paikka oli tupaten täynnä japanilaisia ja hinnat olivat muihin saariin verrattuna ihan omalla tasollaan. Aika nopeasti Fira oli kuitenkin nähty ja yhden yön jälkeen päätimme suunnata takaisin laivalle ja pikkukylän rauhaan Alicen luo. Oian kylä ihailtiin laivan kannelta ja todettiin, että jos saarella olisi lomaillut pidempään, sinne olisi kannattanut mennä autolla ja vierailla samalla jossain saaren useista viinitiloista. Firan valintaamme olimme kuitenkin tyytyväisiä, sillä kaupunki sijaitsee ainakin tuplasti Oiaa korkeammalla ja meitä se kiinnosti ainakin tällä kertaa enemmän.

 

 

 

 

Viikkomme Kreikan saaristossa on jälleen kulunut leppoisissa merkeissä. Tuulikin vihdoin hellitti ja nyt on taas lämmintä leppoisaa keliä luvassa niin pitkälle kuin sääennustetta riittää. Perheen pikkuherrakin valmistautui kuumien kelien tuloon leikkaamalla itse hiuksensa pois. Homma jäi vähän puolitiehen kun hän narahti kesken leikkauspuuhien ja äiti joutui tasaamalla muutkin hiukset samaan neljän millin pituuteen. Uusissa hiuksissa riitti äidillä ja pojalla vähän aikaa sulateltavaa, isän mielestä lopputulos oli oikein hyvä ja käytännöllinen. Näillä mennään ja onneksi hiukset kasvavat pian taas totuttuun mittaan takaisin.