Manner-Italia ja Sisilia

Italiassa ollaan! Kreikka jätettiin taaksemme viimeisellä pysähdyksellä Othonin saarella ja aamun valjettua jatkoimme yli Italiaan ensimmäisenä kohteena Santa Maria di Leuca. Pitkälle merelle näkynyt vaikuttava majakka ja Mussolinin portaat näyttivät kivoilta ja ensimmäiset pizzat sitten viime kesän Pohjois-Italian purjehduksen maistuivat taivaallisilta. Kreikan puoli-ilmaisten satamapaikkojen vaihduttua lähes poikkeuksetta taas kolmenumeroisiksi summiksi per yö jäimme sataman edustalle ankkuriin. Uimme suoraan veneestä 31 asteisessa meressä ja vierailimme kivassa pikkukylässä kumijollalla. Illalla tai ennemminkin lähempänä puoltayötä kun viimeisetkin paikalliset lomailijat sekä muut turistit innostuivat juhlimaan. Maanantai-illan kunniaksi rannan lähimmästä ravintolassa ja ankkuripaikan ympäri sysipimeässä pyörineestä bilelaivasta kantautui meille sellainen meteli, että emme voineet nukkua lapsia lukuun ottamatta ollenkaan. Kolmen aikoihin yöllä kun bilelaiva lopulta tuli veneemme viereen, laski ankkurinsa ja jengi hyppäsi mereen uimaan teknon tahtiin me päätimme vaihtaa maisemaa.

Otimme siis suunnan 75 merimailin päähän kohti seuraavaa kohdettamme Crotonea, johon saavuimmekin aikaisesta lähdöstä johtuen jo puoliltapäivin. Sisääntulo matalaan satamaan, jossa pohjan hiekka vaihtaa jatkuvasti paikkaa ei ollut itsestäänselvyys, mutta pääsimme onneksi ongelmitta sisälle hyvän henkilökunnan avulla, jotka hakivat jokaisen isomman veneen aallonmurtajan ulkopuolelta ja näyttivät esimerkillään turvallisen reitin mistä kohdasta sisään sopii yrittää. Hyvä ja hiljainen satama miellytti meitä ja isot, uudet vaatteiden pesukoneet kohtuuhintaan ilahduttivat. Lähistöllä sijainnut hyvä hiekkaranta innoitti Jarin leijasurffaamaan juuri hankkimallaan uudella leijalla ja Paula sekä lapset iloitsivat hillittömän pitkästä ja matalasta hienon hienosta kaupungin hiekkarannasta.

Crotonen jälkeen jatkoimme La Castellan ankuriyön jälkeen Rocella Ionicaan ja nautimme jälleen hillittömän hyvistä ja isoista pizzoista. Rauhallinen sijainti uudessa marinassa miellytti, lähes sata euroinen satamamaksu hirvitti ja jatkoimme seuraavana aamuna taas eteenpäin mielessämme Sisilia ja Etna. Aika nopeasti lähdön jälkeen Paula huomasi voivansa jotenkin huonosti ja jo pari tuntia aalloilla keinumisen jälkeen alkoi hillitön oksennus ja vessassa ramppaaminen. Perille päästyämme ankkuriin Bovan kaupungin liepeille saappaankärjen viimeiseen nurkkaan ja kelin rauhoituttua pahoinvointi vain paheni.

 

Huonosti nukutun yön jälkeen jatkettiin Sisiliaan Riposton marinaan. Paula tsemppasi ämpärin kanssa niissä mihin kaksi ihmistä tarvittiin ja muuten Jari hoiti veneen, lapset ja ruoat. Varsin rankka ja mehut vienyt tauti kesti loppupeleissä nelisen päivää. Välillä oli parempia hetkiä ja mentiin katsomaan esimerkiksi Etnaa ja Ikeaan (siellä oli muuten myynnissä perinteisiä joulupipareita, lakkahilloa ja pohjoismaalaisia karkkeja, nam!) ja sen jälkeen taas romahdus ja kuumehöyryissä tärinää ämpäri kaverina. Onneksi tauti kuitenkin lopulta hellitti ja toivottavasti tajuaa pysyä jatkossakin poissa. Reissu reippaasti yli kolme kilometriselle Etnalle mustien laavakasojen keskelle oli muuten todella vaikuttava. Vuokrasimme pikkuauton ja ajoimme Ripostosta Etnan juurelle ja talvella laskettelurinteenä hisseinä toimivat kabiinit vei meidät lentäen lähelle huippua. Aika suolainen 80€ meidän perheeltä osattiin kyllä yhdestä hissistä nyhtää ja jos olisi ihan korkeimman kraaterin reunalle halunnut päästä, niin rahaa esille kaivamalla olisi viety vielä monsteri pikkubusseilla niitäkin katsomaan. Meille hissi ja pari alempaa kraateria riitti mainiosti ja oli hämmentävän hienoa kävellä mustan laavan keskellä ihmettelemässä viimeksi toukokuussa purkautunutta yhtä maailman aktiivisinta kokoajan tupruttavaa tulivuorta.

 

 

 

 

Vaikka Sisilian hienoimmaksi kutsuttua Riposton marinaa oli kovasti kehuttu meille pahanhajuinen (paikalliset dumppaavat jätevetensä ihan siihen viereen täällä, kuten valitettavasti kovin monessa muussakin paikassa välimerellä) ja 137€/yö ei innostanut majoittumaan heidän laitureihinsa kahta yötä pidempään. Syksy on kai jo vähän saapumassa, sillä useampana päivänä on iloksemme pitkästä aikaa satanut vettä ja ukkostanut. Kun lähdimme marinasta kohti pohjoista ja Reggio Calabrian satamaa ukkonen päätti näyttää samaan aikaan voimiaan ja saimme purjehtia kovin märissä olosuhteissa ylöspäin Messinan salmea vastatuulessa. Ajatuksena oli kai aluksi päästä vähän pidemmällekin, mutta päälle kuusi tuntia tahkottuamme ja hämärän jo pikkuhiljaa laskeutuessa ei auttanut kuin etsiä paras, läheisin ja mieluiten myös halpa suoja yölle. 75€/yö heiluvassa ponttonilaiturissa sai riittää ja ukkostenkin hellitettyä nukuimme kuin tukit. Aamulla herättyämme huomasimme, että samaan satamaan oli saapunut ruotsin iso merivartioalus. Naapuri veneestä osattiin kertoa, että tämä alus oli tuonut mukanaan Libyasta lähteneitä laittomia siirtolaisia jopa 800. Kävimme vähän lähempää kuikuilemassa ja siellä näytti olevan täysi hässäkkä päällä kun kaikenmaailman suojahanskoin ja hengityssuojaimin varustautuneet italialaiset viranomaiset purkivat tulijoita laivasta, pakkasivat busseihin ja kuljettivat jonnekkin majoittamaan näitä uuden elämän perässä tulleita. Irrotimme köydet, moikkasimme ruotsin lipun alla purjehtinutta laivaa suomen lipulla ja päätimme jatkaa matkaamme Sisilian pohjoispuolelle pienille Liparisaarille etsimään lisää toimivia tulivuoria.

 

 

 

Viimeinen viikko Kreikassa

Tällä viikolla olemme oppineet kaikenlaisia uusia taitoja: Jari pääsi jatkamaan leijasurffaus harjoituksiaan neljäksi päiväksi, osti uuden paremman leijan ja nyt homma hoituu jo kivasti ilman apuja. Juuri 6 vuotta täyttänyt esikoisemme luotti vihdoin omiin taitoihinsa ja ymmärsi itsekin uivansa jo ilman kellukkeita niin hyvin, että uskalsi hypätä keulasta reilun kahden metrin korkeudesta veteen ja uida helposti reilun 15 metriä veneen perään uudestaan ja uudestaan. Kun kunnon uintiharjoituksiin ilman kellukkeita päästiin, niin sama sankaripoika opetteli vielä pää edellä hyppyjäkin ja loppuviikosta nekin sujuivat jo hienosti. Kuopuksemme, joka oppi jo viime joulukuussa uimaan (ilman kellukkeita) vähän päälle neljä vuotiaana on harjaantunut samoin uinnissaan paljon. Nyt uinti on paljon varmempaa ja uintimatkat pidentyvät jatkuvasti. Äiti taisi olla ainut, joka ei oppinut viikon aikana mitään uutta ja ihmeellistä…korkeintaan ehkä sen, että kahvi kannattaa nauttia sisäisesti eikä kaataa kuumaa pannullista juomaa päällensä. Haaveri kävi itse asiassa jo toissa viikolla, mutta tällä viikolla tsemppauksen kohteena on ollut, että muistaisi jättää alaselän vesikellot rauhaan kun ne ovat alkaneet vähän kutisemaan ja vaistomaisesti ne tulee raavittua auki kokoajan.

Kuten viime viikolla uumoilimme parhaat paikat leijasurffaukseen olivat Levkasin kaupungin tuntumassa saaren pohjoispuolella. Prevezan lähellä varmaan ihan yhtä hyviä paikkoja oli myös muutamia, mutta yhteydenotto yksityistunnin antajiin ei oikein onnistunut surkeiden nettisivujen vuoksi. Palasimme siis takaisin Levkasiin ja vietimme kaupungissa neljä päivää lisää hieman uudenlaisissa puuhissa kuin aiemmilla kerroilla. Tällä kertaa parkkeerasimme veneen kaupungin laituriin marinan sijaan ja kiertelimme kaupungin toista reunaa uusien dinneripaikkojen osalta. Kaupunki näyttäytykin nyt jotenkin vielä paremmassa valossa kuin ennen ja tykkäsimme uusista löydöistämme kovasti. Jari harrasti kolmen kilometrin päässä Milos Beachilla ja yhtenä päivänä hurautimme sinne koko poppoo päiväksi taksilla rantapuuhiin. Muina päivinä Jari sai tyytyä sähköpyöräämme ja muu perhe vilvoitteli kuumimman ajan läheisen hotellin uima-altaalla nimellistä korvausta vastaan. Jari iloitsi uusista taidoistaan, laski uusia suuria mustelmiaan ja pojat nukahtivat iltaisin hetkessä tuntien uimahyppy ja pulikoimisurakoiden väsyttäminä. Lämpötilat nousivat taas varsin korkeiksi 36 asteen tuntumaan ja selvästi noussut ilmankosteus (70-80) ja tuulettomat yöt tekivät öistämme hikisen nihkeitä.

 

 

Levkasin jätettyämme suuntasimme Andipaxoin turkoosin värisen uimapoukaman siivittäminä Paxoin saarelle Gaioksen kylään. Jo viime syksynä vieraillussa kylässä sama hyvä meininki oli tallella ja onnistuimme saamaan paikan laiturista yhdeksi yöksi.

Andipaxoi

Gaios

 

Gaioksen kauniin kylän jälkeen vierailimme saman saaren pohjoiskärjessä Lakka nimisessä lahdessa. Kirkas hiekkapohjainen vesi miellytti ja pari tuntia hujahti helposti uidessa. Tämä paikka olisi kiva varmasti ankkuroitumiseen yön ylikin, mutta nyt lomakauden ollessa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) paikka oli niin tupaten täynnä, että järkeviä välimatkoja veneestä toiseen ei oikein enää pysty pitämään ja ajatus vieri viereen tunkevista öisin yhteen kolisevista veneistä ei oikein innostanut.

 

Jatkoimme siis eteenpäin Corfulle. Yksi kreikan suosikkikaupungeistamme ei pettänyt meitä tälläkään kerralla ja vietimme tutussa kaupungissa yhden yön. Tällä kertaa linnan kupeessa sijaitseva upea Mandrakin satama oli buukattu täyteen, mutta löysimme kymmenien muiden veneiden tavoin hyvän ankkurilahden niemenkärjen toiselta puolelta ja säästimme satamamaksunkin kätevästi. Esikoisellemme löydettiin viikkojen etsinnän jälkeen Disneyn lentsikat 2 elokuvasta tuttu laskuvarjohyppääjien kuljetuslentokone ja riemua lisäsi vielä se, että omat säästöt eivät siihen huvenneetkaan vaan isi osti sen pojalle palkkioksi uimaan oppimisesta.

 

Seitsemän kuukauden kreikan purjehduksemme alkaa olla nyt ohi. Siirryimme tänään Corfun pohjoiskärkeen Ay Stefanoksen lahdelle ankkuriin ja huomenna purjehdimme 30 merimailia Othonin saarelle viimeiseksi yöksi ennen pidempää ylitystä Italian puolelle. Odotamme uusia seikkailuitamme innolla vaikkakin tieto siitä, että halvat tai jopa ilmaiset laituripaikat ovat tämän jälkeen taas historiaa. Elokuun aikana tarkoituksemme on liikkua reippaammin, jotta ehdimme lokakuuksi Kanarian saarille valmistelemaan Atlantin ylitystä.