Upea Korsika!

 

Viimeisin valloituksemme ja ihastuksen kohteemme on Korsika. Italiaa tarpeeksi kierrettyämme purjehdimme lyhyen muutaman tunnin matkan Sardiniasta pohjoiseen Korsikan eteläpäätyyn ja ensimmäinen vastaan tullut satamakaupunki rannikolla oli Bonifacio. Jo kaukaa mereltä käsin haukoimme henkeämme uskomattoman kauniin kaupungin edessä, jonka linnanmuurien sisään rakennettu vanha kaupunki päättyi upeasti 70 metriä korkean jyrkän kallio reunalle.

Itse kaupunki tai ainakin sen nykyinen keskittymä sekä satama löytyivät ison täydellisen suojan antavan luonnonlahden sisältä. Hieno ja siisti, mutta kallis kaupunki ihastutti kovasti ja kiinnitimme köydet marinaan linnan alapuolelle. Uuden kaupungin puolelta löytyi paljon hyviä ravintoloita, ruokakauppa, hyvä leikkipuisto, hotelleja, vene- ja vaatekauppoja, mutta kilometrin kapuaminen tai minijunakyyti ylös linnanmuurien sisään oli kannattavin retki ja upein elämys.

 

 

Ehdimme viettää Bonifaciossa neljä päivää ja sinä aikana kävimme vanhassa kaupungissa kahdesti sekä junalla lasten iloksi että kävellen. Vanhassa kaupungissa hienojen pienten kujien ja kauppojen lisäksi piti tietenkin myös kiertää linnanmuureja, ihastella näkymiä Sardinian puolelle, tutkia erikoista ranskalaista hautausmaata sekä laskeutua alas että kiivetä ylös jyrkkä 70 metrinen kallionrinne ja kävellä sen sisään hakattua polkua pitkin luolille. Kallion reunalle rakennetuissa taloissa oli paljon huipputason ravintoloita upein näköaloin ja luxuspaikat näytettiin saavan helposti täyteen vaikka kiireisin lomakausi alkaa olla jo ohi.

  

Korsikan viisipäiväisen pikavierailumme jälkeen tarkoitus on suunnata kohti Espanjaa ja Menorcan saarta. Koska 240 merimailin pituiseen matkaan tuulet eivät meitä vielä suosineet ehdimme toteuttaa myös toiveemme pienestä Korsikan ympäriajosta autolla. Kartalla pieneltä vaikuttanut kovin vuoristoinen saari käytännössä ei sitä ihan ollutkaan, sillä pienillä vuoria kiertävillä teillä ei paljon yli kuuttakymppiä pystynyt ajamaan. Ajatuksemme saaren pääkaupungin Ajaccion lisäksi pohjoiskärkeen ajamisesta ja Bastian kaupungin kiertämisestä jäi väliin ja päätimme vaihtaa pelkän autossa istumisen kunnolliseen kierrokseen Ajacciossa sekä yöpymiseen saaren keskiosan tuntumassa Olivesen vuoristokylässä. Päätös oli hyvä, sillä matkantekomme oli varsin hidasta kun reitin varrella oli toinen toistaan upeampia maisemia sekä vuoristokyliä. Ajaccioon päästyämme kiertelimme kaupunkia, maistelimme ja hankimme kuuluisia Korsikalaisia tuotteita sekä vierailimme tietysti myös Napoleon Bonaparten synnyinkodin edustalla sekä hänen kastekirkossaan.

 

 

 

Illan alkaessa pikkuhiljaa lähestyä palasimme vuokra-autollemme ja hurautimme Olivesen luonnonrauhaan. Saavuimme perille juuri ennen auringon laskua. Etukäteen varattu majoitus perheen pyörittämästä upeasta linnamaisesta talosta vuorilta oli helppo löytää vaikka majapaikan virallinen osoite oli vain kylän nimi. Vaikka huoneet hotellissa olivat hyvin perustasoa, itse talo ja sen omistajat olivat todella mieleenpainuvia. Tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi ja oli kotoisaa kun heti ensimmäiseksi kysyttiin onko meillä nälkä ja haluammeko syödä heidän vieraille valmistamaansa illallista. Toki halusimme ja hyvin kohtuulliseen 16 euron hintaan per aikuinen saimme suussasulavan kolmenruokalajin menun paikallisia herkkuja. Väsyneinä ja mahat pullollaan nukahdimme huoneeseen päästyämme pikavauhtia. Aamulla heräsimme ihanaan vastapaistettujen croissanttien sekä leivän tuoksuun ja aamiaisen nautittuamme jatkoimme matkaamme vuorten yli Korsikan toiselle laidalle Porto Vecchion satamakaupunkiin. Matkalla vuorilla väistelimme välillä teillä kävelleitä lehmiä ja villisikoja.

 

Kaupunki oli sunnuntain vuoksi aika hiljainen joten lounaan ja pikaisen kiertelyn jälkeen mekin jatkoimme matkaamme takaisin lähtöpisteeseen Bonaficioon ja palautimme auton. Pieni kahden päivän ja yhden yön retki tuntui paljon pidemmältä kuin olikaan ollut. Kaikesta näkemästämme ja kokemastamme väsyneinä painuimme unille, tosin ensin siirsimme veneen marinasta saman lahden viereiseen poukamaan pariksi viimeiseksi yöksi ennen pidempää ylitystämme Espanjan Baleaareille.

 

Sardinia

Sardinian purjehdus ja lepotauko rivakasti edetyn Italian etelä-päädyn ja Sisilian jälkeen on tuntunut hyvältä. Olemme sitten Kreikan edenneet lyhyitä matkoja ja lepäilleet uskomattoman rauhallisissa ja suojaisissa ankkuripaikoissa.

Sisilian ylityksen jälkeen ensimmäinen pysähdyspaikkamme ja ainut marina tähän saakka on ollut Santa Maria Nevaresse. 39 tuntisen ylityksen jälkeen hiljainen satama täysin aallottomassa hyvässä laiturissa tuntui luksukselta. Marinan lähellä oli kiva kylä, josta löytyi hyviä ravintoloita ja todella hyvä jäätelökiska sekä marinan sisällä päästiin helppoon pyykkien hoitoon kun palveluihin kuului itsepalvelupesukone viidellä eurolla. Täällä saimme myös odotetun ikävän viestin suomesta, että hyvässä hoidossa ollut rakas Poju-koiramme oli kuollut nopeasti edenneeseen imusolmukesyöpään reilun 11-vuoden ikäisenä. Surumielin muistelimme Pojua ja olimme kiitollisia jokaisesta hienosta vuodesta iloisen koiramme kanssa. Onneksi olimme saaneet kesällä suomessa vieraillessamme viettää pari viikkoa Pojun kanssa kun hän oli vielä hyvässä kunnossa eikä kasvaimesta ollut tietoakaan.

 

Pari yötä marinassa levänneinä ja kauppareissun tehneinä jatkoimme matkaa. Nyt vuorossa oli Olbian kaupunki josta ajattelimme ostaa lisää nettiä, luvat Maddalenan luonnonpuiston alueelle ja käydä kaupassa. Paikkaa oli varoiteltu sekä satamaoppaissa että purjehtijoiden keskuudessa alueeksi, jossa on paljon varkaita, joten päätimme kaupungin laiturin ja kalliin marinan sijasta jäädä kaupungin edustalle ankkuriin. Ajoituksemme Olbiaan lauantai-iltana ei ollut kuitenkaan kovin hyvä, sillä kaikki kaupat olivat jo kiinni ja samaa oli luvassa sunnuntaillekin. Olisimme toki voineet jäädä odottelemaan maanantai-aamuun asti, mutta aika tylsä ja likainen teollinen satama rahtilaivoineen ja koventuvine keleineen ei houkutellut jäämään. Bensakäyttöisen perämoottorimme odotellessa varaosaa suomesta seuraavan vieraamme mukana kävimme maissa jollalla sähköperämoottoriavusteisesti. Löysimme iloiseksi yllätykseksi yhden ison ruokakaupan, mikä oli auki sunnuntainakin ja saimme sentään ruokaa ostettua isot satsit mukaan. Kauppareissumme aikana odotettu kovempi tuuli oli voimistunut ja saimme nähdä jo aika paljon vaivaa, että pääsimme piskuisella sähkömoottorilla ja airoilla auttaen täydessä lastissa vastatuuleen veneelle.

 

Nostimme purjeet ja lähdimme puuskittaiseen noin 15-18m/s puhaltaneeseen tuuleen. Varsin nopeasti parimetrisiksi kohonneet aallot eivät juuri ketään haitanneet kun tuulen suunta oli meille suotuisasti puolet sivusta ja puolet takaa. Ennusteet lupasivat tuulen kääntyvän seuraavana päivänä vastaiseksi, joten oli hyvä kun emme jääneet Olbiaan odottelemaan kauppojen avautumisia.

 

Hyvin edenneen matkan jälkeen laskimme ankkurin Cala Bittan lahdelle. Vieressämme oli upea 88-metrinen kolmimastoinen purjevene, jonka olimme nähneet aiemmin vuonna 2008 Tahitilla häämatkapurjehduksellamme. Noin kymmenen vuotta vanhasta aluksesta tekee erikoisen se, että kolmesta mastosta yksikään ei ole kiinnitetty laivan kanteen vanteilla eikä niitä ole kiinnitetty toisiinsa. Lisäksi netistä löydettyjen tietojen perusteella yli 150 miljoonaa maksaneen veneen mastoja voi tavallaan kääntää sähköisesti niin, että raakapurjeita saa käännettyä erisuuntiin.

 

Cala Bittan ankkuriyön jälkeen pääsimme vihdoin odottamaamme Maddalenan luonnonpuiston saaristoon. Koska emme olleet saaneet hommattua etukäteen lupaa alueelle ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli La Maddalenan saari ja sen samanniminen kylä. Marinan vieressä oli mukavaksi yllätykseksi kaupungin laituri, johon sai kiinnittyä pariksi tunniksi ilmaiseksi asioiden hoidon ajaksi. Kauniissa kylässä oli pienoiskoossa kaikki mitä tarvittiin: pari pientä venekauppaa, kaasun täyttö uunia varten, leipomo, lihakauppa, ruokakauppa ja ravintoloita. Kun vielä laiturissa näytti olevan ilmainen veden täyttömahdollisuus veneen tankkeihin olimme enemmän kuin tyytyväisiä ja säästimme taas yhden yön hinnan marinassa. Ostimme kahden viikon luvan luonnonpuiston alueelle. Purjeveneet saivat luvasta 40% alennusta ja meille läpyskän hinnaksi tuli hieman päälle 150€. Sisilian Riposton 137€ yö haisevassa marinassa jätevesien keskellä oli vielä sen verran hyvässä muistissa, että asiat hoidettuamme lähdimmekin heti etsimään ensimmäistä kivaa ja halpaa ankkuriyöpaikkaa puhtaan turkooseihin lahden poukamiin. Maddalenan saaristoon ei kovin montaa saarta kuulu, joten majoituimme löytämissämme ankkuripaikoissa pari yötä per paikka ja jatkoimme aina eteenpäin. Ruoka- ja vesivarastojen alkaessa pikkuhiljaa huveta suuntasimme aina välissä parin tunnin asiointi pysähdykselle La Maddalenan kylään samaiseen kaupunginlaituriin mistä saartenkiertelykin aloitettiin.

 

Ensimmäinen pari päivää vietimme lahdessa, jossa toimi aktiivinen purjehduskoulu. Ruuhkaisampi lahti oli muuten ihan kiva, mutta pikkujollilla isompien veneiden välissä suhanneet ”aikuisopiskelijat” jotka eivät osanneet vielä hallita veneitään aiheuttivat harmaita hiuksia muille ankkurissa olleille. Paulalla meni totaalisesti hermot kun lopulta eräs kaksihenkinen jollaseurue menetti täysin veneensä hallinnan ja paiskautui reippaalla vauhdilla keula edellä suoraan veneemme kylkeen. Oppilailla meni pakka ihan täysin sekaisin ja eivät saaneet käännettyä venettään irti Alicesta ja Paula Jarin avustuksella otti kiinni jollan mastosta ja työnsi pois meitä enempää naarmuttamasta. Huonotapaiset englantia kyllä ymmärtäneet aikuiset eivät osanneet edes anteeksi pyytää ja heidän opettajansa saavuttua paikalle kumijollalla hän sai kuulla Paulalta kunnon läksytyksen. Italialaiset kuten näemmä aika monet muutkin välimeren asukit ylpeänä kansana eivät tietenkään myöntäneet virhettään tai pyytäneet anteeksi, joten huudolta ja kovalta huitomiselta ei vältytty kun välejä ratkottiin etelämaalaiseen tyyliin. Lopulta miesopettaja kai totesi olevansa aika heikoilla ja vaikka, että hän ilmoitti heillä on täydet vakuutukset voimassa onnettomuuksien varalta, hän päättikin pötkiä pakoon eikä selvittää asiaa kunnolla. Jotain taisi kuitenkin mennä myös opettajallekin perille, sillä tämän episodin jälkeen oppilaat veneineen siirtyivät kauemmas harjoittelemaan kun tilaa oli hyvin tarjolla muuallakin kuin toisten veneiden välissä. En tiedä oliko venekoululle uusi juttu, että joku älähtää kunnolla eikä vain hiljaisesti hyväksy toisten typerää kolhimista, mutta tämän jälkeen meidän vene oli selvästi ”merkitty” ja saimme viettää rauhassa ilman uusia kolareita.

 

Porto Palman venekoululahden jälkeen vietimme useita päiviä omassa rauhassamme liki autioilla lahdilla Cala Stangalissa, Cala di Villamarinassa, Cala Coticciossa ja Stagno Tortossa. Yksi saarista on aiemmin ollut armeijan käytössä ja siellä oli aikoinaan säilytetty USAn ydinsukellusveneitä. Nyt saaren palauduttua ”kaikkien käyttöön” aiemmista ajoista merkkinä oli vain muutama vanha ränsistynyt rakennus, linna, laituri, vanhat junaratakiskot. Jotain kummaa uutta käyttöä ehkä saarelle oli suunnitteilla, sillä yhden mäen päältä löytyi uusi hiljattain sinne tuotu patsas, mitä ei oltu ehditty vielä kasatkaan. Se ketä patsas esittää jäi vielä vähän epäselväksi, vaikka La Maddalenan kylästäkin löytyi toinen patsas samasta miehestä.

 

 

 

Uimisen, rentoutumisen, rästihommien ja kaikenlaisen veneen kunnostamisen lomassa ehdimme myös juhlia. 30.8 juhlittiin ensin Paulan synttäreitä ja heti perään seuraavana päivänä nuorimman poikamme 5-vuotis synttäreitä. Kakkuja ja mokkapaloja leivottiin oikein urakalla ja hyviltä maistuivat vaikka mokkapalojen kuorrutuksen hyytymisen ja kerman vatkaantumisen (ja sulamisen) kanssa oli vähän ongelmia kun niiden valmistus ei ollutkaan ihan optimia 35 asteen lämpöisessä veneen keittiössä.

 

Viimeinen pysähdyspaikkamme ja ankkuriyömme ennen Ranskaa ja Korsikaa oli saman luonnonpuiston länsireunalla Isola di Budelin saaren edustalla kovasti mainostetun vaaleanpunaisen rannan vieressä. Kovasti suojeltu ”ihme” oli tosiaan vetänyt paljon porukkaa puoleensa ja päivän mittaan täysiä turistilaivoja kävi ajelemassa ihan siitä vierestä. Kävimme itsekin katsomassa rantaa veneellä niin läheltä kun sai mennä ja myöhemmin Jari ja pojat uivat toista kautta rantaan saaren toiselta puolelta pohtimaan onko hiekka oikeasti vaaleanpunaista vai vaan ihan tavallista. Selkeää vastausta emme tainneet saada, kovin punaiselta hiekka ei näyttänyt, mutta paikka muuten ja kirkkaan turkoosit vedet olivat ihastuttavia.

 

Kelit ovat olleet nyt muuten tosi kivoja. Heinäkuun pahimmat melkein neljänkympin helteet ovat väistyneet ja pohjoisemman alueen vesien lämpötilat 26-27 ovat olleet 31-33 asteisten kivojen päivien rinnalla sopivan virkistäviä. Joonian meren 31 asteiset uimavedet olivat vähän turhan lämpimiä, mutta nämä viitisen astetta vilpoisampi lämpötila miellyttää kovasti. Mitenköhän sitä ensi vuonna sopeutuu ollenkaan enää suomen pari kymmenasteisiin merivesiin, tarkeneekohan sitä ensi kesänä suomessa uimaan ollenkaan? J