Montenegro ja Albania

 

Reilu viikko Kroatian rajan taakse jätön jälkeen löydämme itsemme Albaniasta Vloren kaupungin läheltä Orikum Marinasta. Huomenna on tarkoitus jättää Albaniakin horisonttiin ja purjehtia Kreikkaan Corfun lähistölle. Maili mielessä matkamme tässä lyhyessä ajassa on ollut ihan kiitettävä 270Nm. Pääosin olemme liikkuneet pitkiä kymmenen tunninkin legejä ja taas toisaalta olemme olleet täällä Orikumissa paikallaan ukkossuojassa ja huonoa tuulen suuntaa paossa jo neljättä päivää.

Kroatian tullilaiturin jäätyä taakse Cavtatissa ja keulan käännyttyä kohti etelää tuntui kuin olisimme lähteneet ihan uudenlaiselle matkalle. Enää tiedossa ei ollut saarihyppelyä lyhyillä välimatkoilla vaan kahden maan ylitys kohti Kreikkaa rantaviivoja mukaillen. Montenegrosta olimme kuulleet etukäteen ihan hyvää kommenttia, Albaniasta puolestaan oli vähän ristiriitaista tietoa kannattaako maahan mennä ollenkaan ja onko siellä turvallista.

Montenegrossa suuntasimme ensimmäisenä pitkän laguunin perälle vuorien keskelle Kotoriin. Saavuimme usvaiseen Unescon perintökohdekylään illan hämärtyessä ja paikka tuntui hienolla tavalla unenomaiselta taideteokselta. Kotorin vanhakaupunki linnan muurien sisällä on yksi välimeren parhaiten säilyneistä ja tykkäsimme paikasta kovasti ja suosittelemme sitä kaikille (ehkä kätevimmin retkenä Kroatian Dubrovnikista). Kylän erikoinen sijainti vuorien sisällä vaikutti lämpötilaan yllättävän paljon, saimme niskaamme lempeää sadetta ja syksyisen sään, mikä oli ihan kivaa vaihtelua jatkuvaan hikoiluun. Pitkien housujen ja paidan esille kaivaminen oli outoa tauon jälkeen, varsinkin kun lämpötila palasi taas takaisin totuttuihin korkeampiin lukemiin kun lähdimme pois isosta laguunista.

 

Montenegron toinen pysähdyspaikkamme oli Budva. Turistien kansoittama lomakeskuskylä oli ihan siisti ja hieno, mutta valitettavasti kovin sieluton. Pienen kylän joka nurkka oli rakennettu täyteen toistaan hienompia uusia hotelleja ja rantakatu täyttynyt turisteille suunnatuista ”ei yleensä niin kovin hyvistä” ravintoloista ja baareista. Marina koko komeuden keskellä oli ihan hyvä, mutta teknon jyske illalla nukkumaan mennessä ihan liian läheltä ja liian kovaa ei innostanut juurikaan.

Siispä jatkoimme seuraavana aamuna jälleen matkaamme, tällä kertaa kohti Baria, mikä olikin Montenegron viimeinen port of entry eli paikka jossa on tarvittavat viranomaistahot, jotta voimme hoitaa normaalit maasta ulos meno muodollisuudet. Marina ei ollut ihan kaupungin keskustassa, emmekä jaksaneet lähteä sinne illalla taksilla sukkuloimaan, joten tutustuimme marinan lähiseutuun kävellen. Budvan uusien puitteiden jälkeen Bar oli mitäänsanomaton. Satama-alue oli sotkuinen ja aluksi tuntui, että turvallisuuskin ihme tuijottavien hiippareiden keskellä on vähän kehno. Alueen ulkopuolelta avautui kuitenkin onneksi ihan kivan oloinen rantabulevardi ja rivi paikallisten kansoittamia kivoja halpoja ravintoloita, joten kokonaiskuva paikasta jäi ihan hyväksi.

Jälleen vain yhden yön jälkeen kohteessa päätimme lähteä aikaisin seuraavana aamuna liikkeelle. Barin tulli- ja poliisiviranomaiset positiiviseksi yllätykseksemme eivät olleet niin kiinnostuneita näkemään venettä, joten helpotti kummasta lähtemistä kun ei tarvinnut manoveerailla ympäriinsä vaan pääsimme passien leimailun jälkeen irrottamaan köydet suoraan ”omalta laituripaikalta” marinasta. Aamun varhainen lähtö kuuden pintaan kannatti, sillä olimme perillä Albanian Durresissa reilusti ennen illan pimeää. Monet Kroatiaan tai sieltä Kreikkaan suuntaavat jättävät Albanian kokonaan välistä ja koukkaavat Italian kautta. Vielä reilu parikymmentä vuotta sitten se oli pakollista Albanian diktatuurihallinnon ja suljettujen rajojen vuoksi, myöhemmin suositus huonon turvallisuustilanteen takia. Netistä löytyi kuitenkin jo niin paljon positiivista kirjoittelua Albaniasta, että ajattelimme uskaltaa pikaista visiittiä pysähtyen vain kahteen suurimman kaupungin satamaan/marinaan. Maan pitäisi olla nykypäivänä kuulemma kuin minkä tahansa muun euroopan maan, mutta silti erilaisilta purjehdusfoorumeilta bongaamamme kirjoittelut rosvoista ankkuroiduille veneille ei innostanut. Albaniassa on pitkään ollut laki, että paikalliset eivät saa omistaa omia veneitä (diktatuurin ajalla) ja maan kansalaiset ovat euroopan köyhimmästä päästä, joten koko maassa on kokonaista yksi huvivene satama (Orikumissa Vloren lähellä). Koska matka sinne suoraan oli liian pitkä valoisalla suoritetettavaksi, päätimme pysähtyä yhdeksi yöksi Durresin isoon kaupalliseen satamaan ja kylkikiinnittyä rahtilaivojen kupeeseen järeään betonilaituriin. Se taisi olla ehkä vähän virhe. Veneen vieressä oli isot nosturit, sotkuiset viljavarastot (mihin laivojen tuoma vilja kaadettiin suoraan hallien likaisille betonilattioille kasoiksi) ja roskia siellä ja täällä, joten ei ollut kovinkaan ihmeellistä että paikka myös kuhisi ihan hillittömän kokoisia ja ällöttäviä rottia! Koska poiskaan ei voitu oikein lähteä, emme jääneet odottelemaan että saamme veneeseen myös rottia ja torakoita vaan käytimme vanhaa kikkaa ja laitoimme veneen kiinnitysköysiin isoja 1,5 litran rottien kynsille liian liukkaita limsapulloja pohjat pois leikauttuina ja kaikki veneen luukut kiinni yöksi. Ilta ei ollut vielä hämärtynytkään kun laskimme veneen lähistöllä pyörivän jo kymmenkunta super isoa rottaa, joten Paula keksi vielä sumuttaa kiinnitysköysiä laiturin päästä vahvalla ”tappaa talossa ja puutarhassa” ötökkä suihkeella ainakin oman henkisen viihtyvyyden parantamiseksi.

 

Jarin kahden yön Durres ajatukset lytättiin varsin nopeasti ja vaikka kaupunki itsessään oli ihan ok, päätimme yhdessä tuumin jatkaa matkaa eteenpäin heti aikaisin aamulla auringon noustessa. Päätös eteenpäin siirtymisestä oli aivan loistava valinta myös siksi, että perille päästyämme nykyiseen sijaintiimme Orikumiin huomasimme sääennusteiden muuttuneen ja ukkosten alkavan jo päivää aiemmin eli heti yö saapumisemme jälkeen, jolloinka siis olisimme jääneet Durresiin ”loukkuun” ainakin neljäksi päiväksi. Albanian ainut marina osoittautui onneksi ihan kivaksi paikaksi. Varsin uusi ja pieni huvivenesatama on kuusi kertaa kalliimpi kuin Durres, mutta 24/7 vartioitu (poliisit kiertää jopa laitureilla), rauhallinen ja siisti. Vaikka alue on Albanian ”riviera”, hienoin ja kallein alue, sataman aitojen ulkopuolella maailma on kovin toisenlaista. Useamman päivän paikallaan olon vuoksi kävimme erikoisella ”minibus” järjestelyllä Vloressa, missä positiivisia kommentteja voi jakaa oikeastaan vain kivalle kahvilalle ja hyvälle ruokakaupalle ja kävellen olemme tehneet lyhyitä matkoja satama lähistön ravintoloihin. Kävelyteitä tai katuvaloja missään ei tietenkään ole, joten olemme henkemme uhalla ravintolareissuillamme vilkutelleet autoille taskulamppuja ja hyppineet tarpeen mukaan suunnilleen ojiin pakoon jos kovaa ajavat autot eivät ole näyttäneet tilaa antavan. Vloren kaupungissa järkytyimme lasten minihuvipuistoon tuodusta pieneen sotkuiseen häkkiin sullotusta karhusta, jonka päälle paikalliset teinit sylkivät, heittelivät roskia ja potkivat raasun karhun kaltereita. Jari kimpaantuneena ojensi nuorisoa kovin sanankääntein, mutta aika pian totesimme, että meidän on ehkä vain parempi häipyä paikalta kuin odottaa, että heitä kerääntyy enemmän meille vastarinnaksi (kun meidän kommentointi ei heitä näyttänyt juurikaan miellyttävän).

 

Satamassa porttien sisällä taas siis ollaan ja kaikki on hyvin. Tämä paikka on yli 10km itse Vloren kaupungista maalla ja tämän paikan rauhassa kuuluu kivasti veneen kannelle asti lähitienoon lehmien ammuminen ja lampaiden määkiminen. Huomenna Albania kuitenkin jätetään ihan mieluusti taaksemme ja suunta kohti nykyaikaisempaa Kreikkaa tuntuu varsin hyvältä. Corfu ja alueen kaikki kivalta kuulostavat paikat kuulostavat kivalta, sillä ensimmäisen kerran tämän reissun aikana täytyy todeta, että viimeisen viikon aikana ei ole ollut mitään kovin sykähdyttävää nähtävää (Kotor pois lukien, mikä jo mainitustikin oli sympaattinen ja hieno).