Viimeinen viikko Kroatiassa

Viimeiset päivät Kroatiassa ovat kuluneet aikamoisen hulinan merkeissä. Eilen vilkutimme kaksi ystäväperhettä viikon veneilyn jälkeen kotimatkalle ja vahvuutemme muuttui kertaheitolla takaisin kymmenestä neljään.

Viikkomme Kroatian saaristossa on poikennut normaalista säiden puolesta aikalailla. Meillä on ollut kaikkea: hikisiä aurinkopäiviä, tyyntä, tuulta, sadetta ja ukkosmyrskyä. Viikon ensimmäiset päivät menivät aurinkoisissa merkeissä ja lähdimme Cavtatista superjahtien välistä vieraiden kanssa takaisinpäin reitillämme saaristoon. Viikossa ehdimme Slanoon, Mljetin luonnonpuistoon ankkuriin että laituriin, Korculaan juhlimaan tupla synttäreitä sekä Dubrovnikiin ennen paluuta lähtöpaikkaan Cavtatiin.

 

Viikon alkupuoliskolla säiden suosiessa Zuljanan lähistöllä porukan miehet onnistuivat saamaan paikat paikallisen sukellusfirman retkelle sukeltamaan yli 30 metrin syvyyteen toisen maailmansodan aikaisen saksalainen S-57 torpedolaivan luokse. Kameroiden sukelluskoteloiden puuttuessa kuvia ei laivan luota ole tarjolla, mutta näkymät kirkkaassa vedessä olivat kuulemma mahtavat. Vähän ehkä yllättäenkin kaikenlaista asetta ja veneen osaa oli vielä laivassa paikoillaan. Ainakin neljä torpedoa ja ilmatorjuntakonekivääri sekä hyvin säilyneen näköinen potkuri bongattiin vajaan tunnin sukelluksella. Miesten sukeltaessa naiset viettivät lasten kanssa rentoa päivää Zuljanan rannalla uiden ja hiekkalinnaa rakentaen.

 

Onnistuneen sukellusreissun iloinen miehistö jatkoi Korculan upeaan kaupunkiin juhlimaan peräkkäisinä päivinä synttäreitään viettäviä Paulaa ja Nikoa sekä tutkimaan hienonnäköisiä paikkoja Marco Polon synnynkaupungissa.

 

Korculasta käännyimme takaisin kohti Cavtatia. Mljetin saaressa Polacen kylässä kiinnityimme kahdeksi yöksi ilmaisiin ravintolaitureihin (kun syö illallista ko. ravintolassa) ja otimme ankkuripaikkaa turvallisemmassa ympäristössä vastaan kovan ukkosmyrskyn, tuulet ja sateet. Ensimmäinen yö meni kivasti ja ravintola oli ihan loistava, toisena päivänä vaihdoimme halvempaan ravintolaan ja ihan ok ruokaan, mutta yö hirveässä ukkosessa yli suoraan sivusta puhaltaneilla 20m/s tuulilla oli aika kamala. Vaikka olimme laiturissa kiinni useammalla mooringilla ja köydellä aallot hakkasivat ja keinuttivat villisti venettä koko illan ja yön. Kaikki (4) lapset nukahtivat onneksi ennen pahinta keinutusta eivätkä olleet moksiskaan, mutta Paula sai yön aikana keulassa veneen kovimmista kiihtyvyyksistä ja vellomisesta tarpeeksi, keräsi peiton ja tyynyn kainaloon ja paineli veneestä ulos nukkumaan tasaiselle maalle ravintolan katetulle terassille tuoleista jonoksi kyhättyyn sänkyyn.

 

Seuraavana päivänä pahimman tuulen ja aaltojen laannuttua uskaltauduimme taas laguunista merelle ja suuntasimme kohti Dubrovnikia. Matka meni odotuksia paljon paremmin eikä odottamaamme vanhaa maininkia juuri enää ollut. Päälle kaksi metrinen aalto taisi jäädä tällä kertaa suurimmaksi lintsimäeksi eikä pahaolokaan ehtinyt pahemmin miehistöä vaivata. Dubrovnikissa meitä odotti turkoosin-sinisen meren sijaan ruskea vesi. Ajattelimme syyn olleen vuorilta kovissa sateissa mereen valunut maa, mutta toisena syynä taisi olla myös tulvan aiheuttama lika- ja juomavesien harmillinen sekoittuminen. Meidän korviimme veden juonti-, hampaiden pesu- ja suihkukielto kiiri vasta toisena päivänä kun Jari oli maksamassa satamamaksua ja pohti siellä ääneen uskaltaako veneen tankkeja täyttää sataman tarjoamalla juomavedellä. Juomaveden kanssa ongelmia ei ole, sillä juomme veneessä aina vain pullovettä, eikä veneen tankkien vedessä muutenkaan ollut vikaa, mutta sataman suihkuihin hyökkäsivät kaikki pienintä vauvaa lukuun ottamatta heti perille tulomme jälkeen. En tiedä kuinka vakava ongelma oli, sillä onneksi kukaan ei saanut mitään oireita eikä vesikään haissut pahalle.

 

 

Vieraiden lähtöpäivänä Paula otti vähän omaa aikaa hulinasta ja paikallisbusseja hyväksi käyttäen matkusti omalle seikkailulleen Dubrovnikiin kävelylle kaupungin hienoille muureille sekä syömään sushia kun muu porukka vieraiden kanssa vei veneen Cavtatiin sadekuuroista piittaamatta. Illansuussa oli aika kiittää vieraita kivasta viikosta ja rauhoittua aikaisin nukkumaan ankkuriin pois kaupungin hälinästä. Riippuen miten kaikenlaiset nettiä vaativat hommat saadaan tehtyä karistamme Kroatian pölyt kannoiltamme tänään tai huomenna. Cavtat on viimeinen port of entry eli paikka jossa voimme hoitaa pakolliset tullimuodollisuudet ennen rajan ylitystä Montenegron puolelle. Seuraavan kahden viikon aikana ohjelmassa on jo mainittu Montenegro sekä Albania ennen kuin saavumme Kreikkaan ja pääsemme seikkailemaan Corfulle ja muille sen alueen saarille.