Atlantin ylitys

Valmistelut
Ison Valtameren ylityksen valmistelu on aina yhtä hektistä aikaa, vaikka niitä olisi tehty kuinka monta. Vene on laitettava mahdollisimman hyvään kuntoon, varaosia ja työkaluja on hankittava, ruoka-, juoma-  ja polttoainehankinnat ovat valtavat ja säiden kehitystä on seurattava. Tällä kerralla meitä on ylityksellä kuusi miestä (Jari Noponen, Ile Huusko, Patrick Neuhaus, Risto Ojanen, Mikko Lehmusto ja Tomi Jokinen), joten jokaisella on oma hytti ja kapteeni nukkuu salongin meripunkassa – aika luksusta verrattuna esimerkiksi vieressä olleeseen saksalaiseen venekuntaan, jolla on jokaisessa hytissä kaksi tuntematonta henkilöä matkatavaroineen, ruokineen ja juomineen.

Veneen valmistelussa löysimme useita rikkoutuneita kohtia, joista viimeisen, isopurjeen sisäänvedin vinssin saimme korjattua pari tuntia ennen lähtöämme, varaosien seikkailtua ympäri Eurooppaa. Ruokaa- ja juomaa hankimme noin 800 kg sekä lisäksi otimme tankit täpötäyteen vettä (650 l) sekä dieseliä (320 l). Kaikkiaan laskeskelimme, että veneessä oli lähtiessä lähes 3000 kg enemmän painoa kuin tyhjänä. Vesilinjakin oli laskenut lähes 10 cm alemmaksi.
Miehistö saapui Teneriffalle neljässä erässä, joten tervetuliaisillallisia sai viettää useana iltana. Sunnuntaina 22.11. kaikki olivat saapuneet ja vain tuoreruoat oli enää hankkimatta. Sääkin näytti suotuisalta myötätuulelta purjehdusta ajatellen vaikka ilma on kylmä ja sateinen koko lähdön valmisteluajan. Ja nyt kylmällä tarkoitetaan 20 - 25 °C lämpötiloja. Vanhempi poikani sai paikallisella McDonaldsilla yletöntä huomiota, kun hän söi ulkona jäätelöä shortseissa ilman paitaa, samaan aikaan kun paikalliset olivat ottaneet kaapeistaan käyttöön untuvatakit, pipot ja käsineet.

Maanantaina 23.11. saimme viimeiset valmistelut suoritettua ja päätimme lähteä matkaan saman tien. Pitkien tehtävälistojen ruksailujen jälkeen oli edelleen epävarma olo siitä, oliko nyt muistettu kaikki oleellinen mukaan ja toisaalta muistettu jättää Paulalle kaikki se mitä he tarvitsivat lentomatkalla Grenadalle. Ruokaa ja juomaa meillä on ainakin tarpeeksi, joten ei muuta kuin köydet irti! Lähtö tapahtui ma 23.11. klo 1630 rankassa sadekuurossa. Laiturilla sateenvarjojen alla vilkuttivat Paula, pojat sekä Mummi ja Vaari.

Lentävä lähtö

Edessä oli 2666 Nm valitulla reitillämme, joka kulki 20 N 30 W pisteen kautta, Teneriffalta Barbadokselle. Barbadokselta Grenadalle oli sitten vielä reilu 150 Nm loppusuora. Suoraan isoympyrä reittiä pitkin matka olisi ollut reilu 50 Nm lyhyempi, mutta sääennuste tuki eteläisemmän reitin valintaa, koska pohjoisempana oli suurempi riski joutua tyyneen muutama päivä lähdön jälkeen. Mikäli keskinopeutemme maalia kohti on 6 solmua, niin perillä Barbadoksella olemme 18,5 vuorokauden kuluttua eli la 12.12. klo 0430 UTC

Atlantti otti meidät vastaan reippaalla koillistuulella, joka puhalsi yli 10 m/s Teneriffan ja Gran Canarian välisessä solassa. Aalto oli jyrkkää ja reilun 2 metrin korkuista. Ensimmäisenä yönä teimme veneen uuden nopeusennätyksenkin surffatessa aaltoja alas 16,0 solmun nopeudella. Kovempaa keliä kesti kolme päivää, jona aikana etenimme 500 Nm kohti Karibiaa – lähes 7 solmun keskinopeutta siis. Ikinä ennen ei ollut aalto tullut veneen perästä sisälle, mutta näiden päivien aikana kaksikin aaltoa löysi tien istuinkaukaloon ja alaluukusta huolimatta myös veneen sisälle ja pilssiin asti. Yksi aalto löi myös wc:n aukinaisesta ikkunasta sisälle. Suolavesiä pilssistä pyyhkiessä sovimme, että jatkossa pidämme myös yläluukun paikoillaan, jos aalto on yhtä isoa ja jyrkkää. Purjevarustus vaihtelivat reivatusta genoan puolikkaasta täyteen virsikirjaan.  Kahtena ensimmäisenä vuorokautena näimme täplädelfiinejä öisin täysikuun valossa ja kolmantena päivänä ne tulivat leikkimään keula-aaltoomme myös päivällä.

Toisena vuorokautena aloitimme perinteisen mailikisan. Säännöt olivat selkeät. Se joka ajaa vuorokauden sisällä yhden merimailin maalia kohti nopeinten palkitaan ruhtinaallisesti kylmällä palkinto-oluella. Yhtäkkiä ruorin taakse oli jonoa ja maileja kellotettiin useita kymmeniä. 1. Mailikisapäivän voitti Pate ajalla 7 min 42 sek, mikä vastaa 7,8 solmun keskinopeutta.

Kolmannen vuorokauden lopussa eli to 26.11. iltapäivällä saimme ensimmäisen kalamme, 5 kg:n doradon. Pari tuntia saalistuksen jälkeen nautimme ah-niin maittavan uunikala-aterian, mihin kokkimme oli ripauttanut kourallisen habanero-chillejä, koska olimme kaikki vannoneet olevamme tulisen ruuan ystäviä. Neniä niiskutellen ja kyyneliä pyyhkien, söimme doradon-aterian hirmuisella ruokahalulla ja kiitimme nöyrästi Ahtia antimista.

Wakeboardailua keskellä Atlanttia
Neljännen vuorokauden aikana tuuli keveni 2-5 m/s:ssa ja purjeet alkoivat räpsytellä isossa vanhassa mainingissa. Meno hyytyi alle 3 solmun kieppeille ja jouduimme moottoroimaan näiden päivien aikana 40 tuntia eli lähes puolet ajasta. Pidempään jatkunut kevyt tuuli tasoitti valtameren pinnan ja meno oli erittäin tasaista. Monessa ankkuripaikassa vene on heilunut enemmän.

Ensimmäisten päivien kovissa tuulissa suolaa oli lentänyt vaakatasossa ja masto, purjeet sekä koko kansi olivat paksun suolapeitteen alla. Yhtenä päivänä saimme onneksemme rankan sadekuuron, joka pesi kannelta kaiken suolan pois. Merellä sadekuurot ovat odotettuja ja kaivattuja, toisin kuin Suomen kesässä.

Runsas pienellä kierroksilla ajelu karstoittaa moottoria, joten polttelimme karstoja päivittäin hurjastelleen hetken aikaa 8 solmun nopeudella. Meren tyyntyessä mieleemme tuli kokeilla onnistuisiko wakeboardin veto purjeveneen perässä isolla kitelaudalla. Ile pienempänä ja kevyempänä sai kokeilla ensimmäisenä. Sopivan lähtöpaikan ja –tavan löytäminen vei hetken aikaa ja parhaaksi tavaksi osoittautui takakaiteesta kiinni pitäen laudalle nouseminen.  Köyttä laskettiin pikku hiljaa ulospäin, kunnes lautailija oli riittävästi veneen takana. Vauhti oli juuri ja juuri riittävä ja lauta kynti syvällä, mikä teki lautailun raskaaksi. Leikkaavilla käännöksillä sai mukavasti lisävauhtia sekä upean kuvakulman vetävään purjeveneeseen. Vaikka hupi ei montaa minuuttia kestänytkään oli se kaiken sen vaivan arvoista. Kyllä purjeveneellä voi vetää wakeboardia. Lisäksi kaikki kävivät uimassa keskellä Atlanttia.

Ensimmäisen viikon aikana etenimme 956 Nm eli 5,7 solmun keskinopeutta. Kevyet tuulet olivat verottaneet etenemistämme, vaikka olimme moottoroineetkin sen aikana runsaat 200 Nm. Olimme edenneet jo 20. leveyspiirille ja pasaatituulet alkoivat taas puhaltaa. 

Puolimatkan krouvin vieraat
Aluksi ajoimme genaakkerilla kevyessä tuulessa yötä päivää ja matka taittui 5 solmun nopeudella. Tuuli voimistui lähelle 10 m/s:ssa ja pelkällä spiiratulla genoalla etenimme jo yli 7 solmun nopeudella. Meno oli reipasta ja merenkäynti kasvoi jatkuvasti.

Puolimatkan krouviin saavuimme 3.12.2015 klo 0540 UTC. Olimme edenneet 1333 Nm kohti Karibiaa ja aikaa oli mennyt 9 vrk 13 h. Keskinopeutemme oli ollut 5,8 solmua. Puolivälissä olimme käyttäneet 35% dieselistä, pesuvedestä 55% ja juomavedestä vain 20%. Pesuvettä tulee siis alkaa säännöstelemään enemmän.

Juuri puolimatkan jälkeen saimme vieraaksemme valasparven. Valaat olivat varsin pieniä, vain noin 5 metrin pituisia ja olivat jonkin sortin uurteisvalaita. Ne tulivat yksitellen veneemme takaa vierellemme, sukeltelivat veneemme alitse ja häipyivät keulan alta eteemme. Osa valaista kääntyi keulan alla selälleen paljastaen täysin valkoisen mahansa meille. Ne halusivat varmaankin vietellä Alicea tuolla tempullaan.

17,4 solmua surffaillen
Pasaatituulet voimistuivat jatkuvasti ja mittasimme puuskissa jo 15 m/s tuulia. Aallot olivat 4 metrisiä ja eteenpäin näki vain aaltojen huipulta. Veneen sisällä pystyssä pysyminen oli haastavaa ja yhdessä isommassa aallossa onnistuimme saamaan kattilan alas liedeltä sillä seurauksella, että kastikkeet olivat lattialla ja osittain pilssissä. Reilu tunti myöhemmin tusina kananmunia tippui samaan paikkaan keittiön lattialle. Ei niin siistiä.

Kovassa kelissä lentokaloja alkoi sataa veneen kannelle sekä istuinkaukaloon. Niilläkin tuntui olevat vaikeuksia hallita tuulen voimaa. Lentokaloja osui mm. meidän selkään, mahaan sekä yksi jopa Riston silmälasin reunaan. En tiedä kumpi pelästyi enemmän näissä törmäilyissä kala vai me.

11. vuorokautena etenimme jopa 176 Nm, mikä oli tähän mennessä nopeinta vauhtia. Saman vuorokauden aikana teimme myös uuden nopeusennätyksen aalloilta alas surffatessa 17,4 solmua. Huimaa menoa!

Vetolaite hajoaa
Meno jatkuu nopeana kolmatta päivää ja keskinopeutemme on ollut lähes 7 solmua. 12. päivänä kiinnitimme huomiota outoon ääneen vetolaitteessamme. Vaihteiston öljyn pintaa tarkastaessamme huomasimme öljyn pinnan nousseen ja värin muuttuneen harmaaksi pirtelöksi. Viimeksi Teneriffalla vaihteistoöljy oli ollut moitteettoman kirkasta. Vetolaitteemme oli siis ottanut merivettä sisäänsä nyt matkan aikana. Kovasta merenkäynnistä huolimatta onnistuimme vaihtamaan öljyt vaihteistoon. Merellä ainoa tapa öljyjen vaihtoon tapahtuu imutyhjennyksellä, jolloin vetolaitteen pohjalle jää valitettavasti 0,5 litraa meriveden sekaista öljyä. Tämän takia päätimme pysäyttää potkurin jatkuvan pyörimisen. Toivottavasti nämä toimenpiteet estävät lisävahinkojen syntymisen.

Akkuja ladattaessa potkuri on vapautettava pyörimään ja jo seuraavana päivänä vetolaitteesta lähti kova rouhiva ääni potkurin pyöriessä. Vetolaitteesta oli hajonnut ainakin tiivisteet, laakerit ja nyt oli hajoamassa kovaa vauhtia myös hammasrattaita. Moottoria ei siis voisi enää käyttää ainakaan pitkään etenemiseen, joten olimme täysin tuulen armoilla loppumatkan. Mikäli vetolaite vielä toimisi, niin ajattelimme säästää sen tulevia satamamanööverejä varten. Nyt siis tosiaan toivoimme tuulen jaksavan puhaltaa.

Itsenäisyyspäivän vietto
Tuuli puhalsi 11 m/s koillisesta Itsenäisyyspäivän 6.12. valjetessa. Lämpötila on noussut jo 28 °C:een ja jopa öisin pärjää shortseilla ja t-paidalla.

Juhlistimme itsenäisyyspäivää vaihtamalla upouuden Suomen lipun Alicen perään ja kuunnellen Sibeliuksen Finlandiaa. Isommat juhlat saavat odottaa Karibialle, koska 4-tunnin pituiset vahtivuorot pyörivät yötä päivää.

Harjoittelimme sekstantilla myös sijainnin määritystä hätätapauksia varten. Parhaimmillaan pääsimme muutaman mailin päähän oikeasta paikasta, joten kyllä näillä taidoilla seuraavan saaren löytäisi J

Levää ja kotiloita pohjassa
Ylitettyämme 48°W pituuspiirin alkoi vedessä näkyä isoja rakkolevälauttoja. Tuuli oli hiukan keventynyt, mutta vauhtimme hyytyi oudon paljon ja oli välillä alle 5 solmua. Tuntui kuin olisimme ajaneet käsijarru päällä. Aamun valjettua kävin katsomassa pohjaa ja sieltä löytyi isoja levälauttoja potkurista sekä peräsimestä. Lisäksi pohjaan oli kiinnittynyt parin sentin pituisia kotiloita, jotka hidastivat matkan tekoa. Levälautat saatiin pois peruuttamalla ja loput sukeltamalla, mutta kotiloiden poistaminen koko pohjan alueelta ei ollut näin keskellä valtamerta helppo rasti. Tyydyimme levälauttojen ja perä olevien kotiloiden poistoon. Tämänkin operaatio nopeutti matkantekoamme yli solmulla.

Kevyttä keliä ja hidasta etenemistä kesti pari päivää. Välillä laskimme, että emme ehtisi edes Grenadalle ennen kuin miehistön lennot lähtevät sieltä kotiin päin, saatika sitten Barbadokselle, mistä meidän tulisi hakea yksi uusi miehistön jäsen. Tuli taas todistettua, että purjehtiessa ei pitäisi olla aikatauluja, jotta keleistä ja etenemisestä ei tarvitsisi stressata. Muutenhan meillä on kaikki mitä parhain päin. On riittävästi juomaa, ruokaa ja kaikki ovat terveitä.

Loppusuora Barbadokselle
Sään jumalat kuulivat nöyrät pyyntömme ja tuuli alkoi voimistua, kun matkaa oli jäljellä 500 Nm. Aluksi itätuulta oli hiukan alle 10 m/s, mutta kohta jo taas 10-15 m/s. Levälautatkin olivat vähentyneet ja Alice kiisi kohisten eteenpäin. Mailikisassakin tehtiin uusi ennätys Jarin suorituksella 7min 20 sek, joka vastaa 8,2 solmun keskinopeutta. Koko 500 Nm loppusuoraan meiltä meni aikaa vain vajaa kolme vuorokautta ja Barbadokselle saavuimme pe 11.12. klo 1630 UTC eli 1230 paikallista aikaa. Kaikkiaan ylitykseen oli mennyt siis tasan 18 vrk eli keskinopeus oli 6,2 solmua. Loppuen lopuksi matkan toinen puolisko oli ollut vuorokautta nopeampi, vaikka emme voineet käyttää moottoria ja levälautatkin hidastivat etenemistämme.

Satamaan rikkinäisellä moottorilla
Barbadokselle saavuttuamme moottorin vetolaitteemme oli ollut meriveden vaikutuksen alainen jo viikonpäivät. Toivoimme vain parasta, että se toimisi edes auttavasti saapuessamme Barbadoksen syväsatamaan suurten risteilyalusten keskelle. Valmistelimme myös plan-B:n eli kiinnitimme apujollan moottorin Alicen peräpeiliin, mihin olin aikoinani asentanut perämoottoritelineen juuri tämänlaisia tilanteita varten. Kova n. 10 m/s vastatuuli voisi olla liian kova pala 2,3 hv moottorille, mutta ajattelimme kuitenkin kokeilla. Plan-C oli sitten purjehtia vain pois syväsatamasta, olihan tuuli kova myötäinen poispäin mentäessä.

Syväsataman suuaukolla valitsi varsin pieni aallokko kovasta vastatuulesta huolimatta. Käynnistimme moottorin ja laitoimme vaihteen päälle. Potkuri työnsi hyvin eteenpäin. Nostimme kierrokset 1000 RPM:n ja otimme purjeet pois. Vauhti vakiintui 4 solmun tienoille. Rouhivaa hammasratasten ääntä ei nyt kuulunut ja ääni oli muuttunut enemmänkin vihlovaksi laakereiden ääneksi. Jatkoimme näin sataman perälle asti, mistä löytyivät terveysvirasto, tulli, maahantulotoimisto sekä meille tärkeimpänä satamaviranomainen, jolta saimme tankkimme täyteen raikasta vettä. Muutaman tunnin pysähdyksen jälkeen poistuimme satamasta ja siirryimme Carlisle Bayn ankkuripaikalle.

Viimeinen etappi Barbadokselta Grenadalle
Parin päivän Barbadoksen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme suunnitelman mukaisesti Grenadalle. Nyt meitä oli kaikkiaan seitsemän kun Tomin tytär Laura oli liittynyt purjehdusporukkaamme. Lähtöön meinasi tulla vuorokauden viive, kun sataman viranomainen jolle satamamaksu piti hoitaa, ei ollutkaan paikalla. Tunnin turhan odottelun jälkeen löysimme tullivirkailijan kanssa sopivan ratkaisun ongelmaan eli maksoin satamanmaksun hänelle käteisellä ja hän hoitaisi maksun sitten kun oikeat virkailijat ovat paikalla – tai sitten ei hoida. No aivan sama, me saimme kuitenkin oikeat ja riittävät leimat papereihin, joita muuten taas täyteltiin useita kappaleita saman sisältöisiä papereita eri virkailijoille. Kunpa joku tajuaisi myydä kopiokoneen näille paperifriikeille ja edes hiukan yhdistää näitä prosesseja J

Tuulta oli aluksi yli 10 m/s suoraan sivusta, jossa Alice näytti parhaat puolensa. Surffailimme 8-10 solmun nopeudella kohti Grenadaa. Jari sai vielä kerran parantaa mailikisan ennätystä aikaan 7min 14 sek, joka vastaa 8,3 solmun keskinopeutta. Illalla kalasiimamme iski metrin pituinen wahoo, joka ei juurikaan laittanut vastaan veneeseen nostoa. Fileerasimme kalan saman tien ja laitoimme sen odottamaan seuraavan päivän lounasta jääkaappiin. Aivan erinomainen lounas on siis tiedossa. Yöllä keli keveni ja purjeet alkoivat paukkua ikävästi vanhan mainingin heiluttaessa venettä. Tähtitaivas näyttäytyi taas upeana kun olimme kaikkien valosaasteiden ulottumattomissa Barbadoksen ja Grenadan välissä.

Hyvissä ajoin ennen auringon nousua alkoi Grenadan itärannikon valot loistaa horisontissa. Grenadan eteläkärjen kiersimme klo 1000 aikaan paikallista aikaa ja perille St. Georgen satamaan saavuimme puolen päivän aikaan. Tämä viimeinen 153 Nm etappi oli varsin vauhdikas yön kevyestä tuulesta huolimatta ja kesti tasan vuorokauden. Kaikkiaan olimme purjehtineet Teneriffalta 2819 Nm suoraan reittipisteitä pitkin laskien. Moottorin vetolaitekin kesti Port Louis Marinaan asti, joka muuten on vanha tulivuoren kraatteri, mihin on syntynyt hyvin suojaisa luonnonsatamalahti. Vielä kun kaikki olimme terveitä eikä suuria henkisiäkään vaurioita tullut, niin pystyimme yhteen äänen toteamaan olevamme onnellisesti perillä!

Nyt Suomessa on sitten neljä uutta Atlantin ylittäjää eli Risto, Pate, Mikko ja Tomi, jotka voivat käyttää punaisia housuja. Lisäksi saatiin yksi ylitys lisää Ilelle (2.) ja Jarille (5.) ja yhdelle uudelle purjehtijalle tuli ensimmäinen valtameripurjehduskokemus.Alla vielä kuva Grenadalta joenlaskusta kumirenkaalla sekä mieleen jääneitä lausahduksia.

Ile:”Mitenkä täältä pääsee pois?” – tämä tulee aina parin päivän purjehduksen jälkeen ja ollaan kuitenkin yli 15000 mailia purjehdittu yhdessä J

Risto:”Nopeastiko mä yhden pastan tuosta pyöräytän.”

Pate:”Pitäiskö ottaa vähän isopurjetta lisää?”

Mikko:”Kuitti!”

Tomi:”Joo, mä hoidan.”

Laura:”Wau, mikä tähtitaivas!”

Kiitos Ile, Risto, Pate, Mikko, Tomi sekä Laura fantastisesta seurastanne, jossa kaikki täydensivät erinomaisesti toisiaan!

s/y Alicen reitti tähän asti

PS. Vielä on pari paikkaa jäljellä Karibia-Azorit-Kiel Atlantin ylitykseen touko-kesäkuussa 2016. Kuka haluaa mukaan?