S/Y ALICE: St. Vincent & Grenadines ja St. Lucia

Reilu pari viikkoa viime päivityksestä on kulunut vauhdilla. Saksalainen ystävämme saapui sovitusti Union Islandille ja 17-päiväinen yhteispurjehduksemme sujui hienosti. Aikalailla heti vieraamme saavuttua palasimme takaisin alueen parhaaseen paikkaan Tobago Caysille ja jatkoimme siitä mihin viimeksi jäimme eli hyppäsimme takaisin mereen kilpikonnien kanssa uimaan. Pari kertaa nautittiin taas paikallisten valmistamia hummeri- ja kala illallisia Petit Bateaulla, nähtiin ison rauskun kaksi kertaa hyppäävän metrin ilmaan ja iguaaneja käytiin tähystämässä Jamesbyssä. Pirates of the Caribbean elokuvasta tuttu autiosaari Petit Tabac valloitettiin ja World´s end reef sekä Sail Rock käytiin katsastamassa snorklailemalla kovassa kolmen solmun virrassa.

Välillä palasimme Union Islandille vesi-, sähkö- sekä ruokatankkaukseen ja painuimme takaisin turkooseille vesille ankkuriin. Tobago Caysista tarpeeksi saatuamme käväisimme myös pari päivää ankkurissa ja snorklailemassa Petit St. Vincentin yksityissaaren edustalla ja teimme sieltä monen muun tavoin retken jollalla Petit Martiniquelle kauppaan. Tämän naapurisaari kuuluu virallisesti Grenadan puolelle, mutta käytännössä paikalliset sekä veneilijät suhaavat sen väliä jatkuvasti ilman mitään rajamuodollisuuksia. Petit St. Vincentin ankkuripaikalla saimme eräänä iltana kivan yllätyksen kun läheisen veneen Kroatialainen pariskunta toi meille lahjaksi parin kilon mötikän haita (tarkempi lajike Nurse Shark) kun olivat sellaisen saaneet ja eivät millään kyenneet sitä itsekseen tuhoamaan. Meillä tuore hai otettiin innostuneen kiitollisina vastaan ja syötiin parissa päivässä hyvällä ruokahalulla.

Päätimme jatkaa matkaa ja annoimme uuden mahdollisuuden Mayreaun aiemmin epämiellyttäväksi kokemallemme saarelle. Tällä kertaa päätimme mahduttaa itsemme pieneen paratiisiksi kehuttuun Salt Whistle Bayhin ja onnistuimme ottamaan suositun lahden viimeisen vapaan poijun. Tällä kertaa auringon paistaessa paikka tuntui ihan erilaiselta ja kirmasimme oitis supilla rantaan uimaan, tekemään hiekkakakkuja, kiipeilemään palmuihin sekä kapuamaan kukkuloille ihailemaan upeita maisemia joka suuntaan. Mahti paikka, tosin vähän ahdistava veneille sen pienuuden takia kun kaikki ahtavat turhan lähelle toisiaan ja saa vähän jännätä osutaanko yöllä ankkurissa/poijussa pyöriessä toisiin vaiko ei.

Tämän pariviikkoisen jakson yksi ehdottomista kohokohdista meille oli Mustique. Tämä julkkisten ja kuninkaallisten suosima yksityissaari poikkesi muista alueen paikoista siisteydellään ja upeilla huviloillaan. Tämän saaren edustalle omalla veneellä voi tulla poijuun pariksi päiväksi tai siihen voi tutustua asumalla jossakin saaren muutamasta erityisestä hotellista. Paikallisilla tänne ei ole mitään asiaa elleivät he ole täällä töissä ja silloinkin heille pitää olla myönnetty erityinen oleskelulupa ja heillä tulee olla nuhteeton tausta. Saaren rakentamista on rajoitettu ja vain harvoilla valituilla erittäin rikkailla miljonääreillä on mahdollisuus asustaa täällä omissa villoissaan. Saari on muihun lähialueisiin verrattuna todella turvallinen ja täällä julkkikset uskaltavat asua taloissaan ilman muureja, sillä ilmeisesti pelkoa varkauksista tai yksityisyyden puutteesta ei ole. Tykkäsimme olostamme Mustiquella: nautimme rantaravintolasta, pojat pelasivat rannalla jalkapalloa kookospähkinällä ja teimme kivan pitkän kävelyretken saarella kymmeniä maakilpikonnia ja yksityislentokoneita bongaillen. Välillä satoi rankasti vettä ja poikkesimme pienen lentokentän pihalle sateensuojaan ja tutkailemaan tarkemmin tunnistetaanko ketään niistä joita yksityiskoneista saarelle saapuu. Erään koneen jälleen laskeutuessa pojat hihkuivat innosta ja vieressä vieraitaan odottanut vanhempi kanadalainen pariskunta kysyi meiltä mitä kieltä mahdamme puhua. Kun he kuulivat vastauksen suomen kielestä he innostuivat kovasti ja kertoivat eräästä heidän lähistöllä asuvasta suomalaisesta rouvasta, joka on naimisissa englantilaisen miehen kanssa, eikä pääse usein puhumaan suomea. He kutsuivat meidän oitis luokseen seuraavan päivän lounaalle katsomaan miten ”tavalliset Mustiquelaiset” elävät ja tapaamaan heidän suomalaista ystäväänsä. Iloisen hämmentyneinä kutsu otettiin vastaan ja seuraavana päivänä menimme sovitusti kyläilemään upeaan villaan tai ennemminkin kartanoon kertomaan omaa tarinaamme purjehduksistamme ja he esittelivät upeaa taloaan sekä kertoivat kuuluisista naapureistaan Mick Jaggerista, Byan Adamsista, Guinness olut merkin omistajasta ja Tommy Hilfigeristä. Suomalainen rouva ja pari muutakin ystävää oli kutsuttu kokin valmistamalle lounaalle ja nautimme tosi mukavasta päivästä ihanassa paikassa. Isäntäparille veimme Alice lippikset ja suomalaiselle ladylle suomalaista kahvia, purkkaa sekä Pandan lakuja. Mitään ihmeempää siihen hätään emme onnistuneet saamaan kasaan, mutta ainakin hyvät käytöstavat heillä kaikilla oli, sillä tuomisiamme kiiteltiin kovasti. Pojat saivat lahjoiksi vesipyssyt ja välillä käytiin naapurin (Bryan Adams) hiekkarannalla ihailemassa juuri rakennettua aallonmurtajaa sekä leikkimässä palmuista pudonneilla kookospähkinöillä. Unohtumaton päivä päättyi vieraskirjaan kiitoksia raapustamalla, yhteystietoja vaihtamalla sekä autonkuljettajan mukavalla kyydillä takaisin veneen luo. Huh, tämä upea kokemus tuskin unohtuu koskaan! Jo pelkästään läheltä tällaisten upeiden kymmenien miljoonien arvoisten talojen näkeminen on elämys, mutta vielä siellä asuviin lomalaisiin tutustuminen ja heidän tarinoidensa kuuleminen oli unohtumatonta. Kiitollisin mielin ja päästä pyörällä kaikesta kokemastamme palasimme veneelle ja lähdimme kohti Bequian saarta. Suomalainen rouva kutsui meidät kylään hänenkin taloonsa, mutta säitä katsellessamme meidän oli paras jatkaa matkaa parin tunnin päähän viereiselle saarelle ennen kuin tuli pimeää. Sovitusti kaarsimme veneellä uusien ystäviemme rannalla sumutorvea soittamassa ja heiluttelemassa puolin sekä toisin hyvästeiksi.

Jalkapalloa kookospähkinällä. Naapuriveneen ruotsalainen vauvakin pääsi peliin mukaan.

Herra Hilfigerin loma-asunto

Vierailupäivä villassa:

Parin päivän luxus stopin jälkeen Bequia tuntui aika ankealta alueelle tyypillisine röttelötaloineen huutelevine ihmisineen. Matkaopaskirja oli kehunut tätä saarta Grenadinesien parhaaksi paikaksi, mutta totesimme kirjoittajan jättäneen varmaan kaikki omilla veneillä vierailtavat parhaat paikat väliin, sillä meihin tämä ei iskenyt mitenkään kovin ihmeellisesti. Turvallisuustasokin täällä oli taas jotain vähän muuta ja saimme siitä vähän esimakuakin kun Paula yllätti kaupungin laiturissa paikallisen repimässä käynnistysnarusta jollaamme käyntiin. Jollan vienti jäi tällä kertaa yritykseksi kun jollassa istujalle huudettiin täyttä kurkkua ja hän nolona ja pelästyneenä poistui ”häntä koipien välissä” pikaisesti paikalta. Lukittu jollamme jäi onneksi meidän haltuumme ja päätimme uskaltautua vielä taksilla saaren toiseen päähän katsomaan kilpikonnien kasvattamoa ja hoivauspaikkaa, missä alueen kilpparikantaa yritetään kasvattaa hoitamalla vahingoittuneita konnia ja pelastamalla vauvoja, jotta ne eivät joutuisi paikallisten ihmisten sekä eläinten suihin (kyllä, paikalliset todella syövät niitä myös ennen kuin ne ovat kyllin vanhoja, jotta voisivat lisääntyä!). Kasvattamo oli kiinnostava paikka meren rannalla ja saimme kuulla monia faktoja siitä miten siellä on 20-vuotisen toimintakauden aikana onnistuttu pelastamaan ja kasvattamaan jo 927 kilpikonnaa 5-vuotiaiksi asti ja palauttamaan sitten takaisin mereen. Kuulemma tämä 5-vuoden ikä on kriittinen, sillä sitä ennen he ovat vähän turhan helppoja saalistuskohteita. Hieno vapaaehtoistyö on todella kantanut hedelmää, sillä täällä ja lähisaarilla olemme nähneet aivan hillittömästi jopa 200-vuotiaiksi eläviä erirotuisia kilpikonnia ja kuulemma ero Jarin 15:sta vuoden takaisiin muistoihin samoilla alueilla on valtava.

Tukevasti karilla

Nämä kilpparivauvat olivat 3kk ikäisiä.

Kirjauduimme Bequialla ulos St. Vincent & Grenadineseilta ja lähdimme kohti St. Luciaa. 24 tunnin maasta poistumissääntöjen suojissa pysähdyimme yhdeksi yöksi St. Vincentin pääsaarelle ankkuriin Wallilabouhun, vaikka monet purjehtii kokonaan saaren ohi huonon turvallisuustilanteen vuoksi. Meitäkin kehotettiin unohtamaan koko saari ellemme halua tulla tapetuiksi, mutta pohdinnan jälkeen uskaltauduimme kuitenkin Pirates of the Caribbean-elokusta tunnettuun satamaan ankkuriin. Tämä paikka oli kuulemma ainoa mihin voi mennä, sillä tässä pikku lahdessa ei asunut paikallisia vaan siellä oli hotelli ja pieni museo elokuvan kuvauksista sekä jonkinlaista vartiointia hotellin puolesta. Yhden yön pysähdys oli ihan ok: venettä ei voinut jättää missään vaiheessa vartioimatta, mutta paikkoja käytiin tutkailemassa vuorotellen ja ruokaa syötiin veneessä. Muutamat paikalliset boat boyt eli pikkuveneistään hedelmiä ja kaikenlaisia matkamuistoja myyviä herroja riitti riesaksi asti: Jarin, vieraamme ja poikien lähdettyä kauemmas katsomaan jännän muotoista kiveä näitä jo kerran tavaraa kaupanneita kavereita kävi vähän väliä veneen vieressä kyttäilemässä onko vene tyhjillään ja voiko tulla varastamaan, mutta Paula kävi leipomusten välissä aina pihalla niitä moikkailemassa ja näyttämässä että tyhjää ei ole, pysykää vaan omissa soutuveneissänne. Meidän vierailumme täällä päättyi hyvin, vaikka kuulemma viimeksi kaksi päivää sitten samassa paikassa veneeseen oli tultu sisään. Viimeiset haikalan palat valmistettiin maittavaksi illalliseksi ja itse leivotuilla pullilla juhlistimme laskiaista suomalaiseen tapaan.

Yksi yö St. Vincentin pääsaarella riitti ja lähdimme aamulla kohti St. Luciaa. Melkein heti lähdettyämme näimme useita valaita ja todella suuren ainakin sadan delfiinin parven, mikä jaksoi uudestaan ja uudestaan tulla hyppimään ja leikkimään veneemme keulaan. St. Lucialla ensimmäisen mahdollinen pysähdyspaikka oli Marigot bay. Tänne saaren puolivälin tienoille mentiin Soufrieren kuuluisien Pitons vuorien kautta, mutta sinne tai etelän Vieux Fort Bayhin emme upeista maisemista huolimatta voineet jäädä pidemmäksi aikaa surkean turvallisuustason vuoksi. Vaikka St. Lucia ei ole yhtä paha kuin St. Vincentin pääsaari, täälläkin veneisiin tulo öisin asukkaiden nukkuessa ja päivisin kun veneestä poistutaan paikkoja katsomaan on turhan yleistä. Viimeisen kahden vuoden aikana nämä ikävät tapaukset veneitä kohtaan ovat yleistyneet todella paljon ja viime vuonna Vieux Fortissa oli pahoinpidelty ja ammuttu vanha brittiparinkunta (toinen jäi onneksi henkiin), joka heräsi yöllä kun heidän veneeseen tultiin sisään. Soufriere puolestaan on toinen veneryöstelijöiden hot spot ja täällä meidän Grenana Marinessa tapaama potkurinihastelijankin vene oli putsattu ihan täysin kun hän ja muu venekunta oli käynyt maissa illallisella. Suuntasimme siis kuulemasta ja lukemastamme viisastuneina Marigoy bayhin ja tykkäsimme kovasti söpöstä pienestä lahdenpoukamasta, vaikka merivesi olikin jollekin veneelle sattuneen haaverin vuoksi ikävästi öljyinen eikä siinä voinut uida.

Valaita näkyvissä!

Tällä delfiinirodulla oli vaaleanpunaiset mahat

Aarre on siis täällä!

Toinen St. Lucian veneille turvallinen ja mukava paikka on Rodney Bay ja erityisesti sen iso satama, mutta koska meidän vieraallamme oli seuraavana aamuna lähtö lentokentälle kello viisi ja paikallisten lupauksiin hakea taksilla keskellä yötä ei aina voi oikein luottaa, päätimme mennä yhdeksi yöksi saaren pääkaupungin edustalle Castresiin, josta lentokentälle pääsee omin neuvoi jollalla ja kävellen. Tämä tylsännäköinen ja likainen röttelökaupunki näytti olevan monien risteilijöiden pysähdyspaikka ja päätimme uskaltaa jäädä tänne yöksi ankkuriin. Paikka oli aika hirveä, eikä siellä ollut mitään nähtävää. Maihin lähdettiin kauppaan koko porukalla, mutta laiturissa hengailleiden huumepäissä olleiden paikallisten tuijottaessa jollaamme ja venettä päätimme, että Jari jää vahtimaan laiturille. Paula hoiti ruoan ja vieras tsekkasi koordinaatit lentokentälle seuraavaksi päiväksi ja palasimme veneelle yöksi. Kun kaikki laivat ja muut veneetkin poistuivat illan tullen ja jäimme yksin killumaan helpon uimamatkan päähän rannasta alkoi vähän mietityttämään oliko tänne tulo virhe. Vieraamme saksalainen poliisi oli itsekin vähän sitä mieltä, että paikka oli ahdistava ja iltaisin maihin ei olisi asiaa. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ihan hirveästi ja painuimme sänkyihimme torkkumaan useiden valojen jäätyä päälle näyttämään muille, että pysykää poissa. Aikuisten nukuttua tuskin silmäystäkään kello viisi kuitenkin koitti ja vieras saatettiin maihin ja me lähdimme kohti Rodney Bay:ta ja vartioitua satamaa. St. Lucia on kaunis paikka ja varmaan hotellissa tai risteilijässä vietettynä kiva, mutta omassa veneessä asuttaessa mikäli koko omaisuutta ei halua varastettavan aika turha paikka. Rodney Bay ja Marigot Bay ovat tosi kivoja, mutta syy siihen on se, että siellä ei ole köyhiä paikallisia, mikä on tietenkin tosi tylsää etkä pääse kiinni saaren oikeaan menoon. Saarella on paljon hienonnäköisiä hotellikomplekseja, mutta niissä asuminen on tavallaan vaan kuplassa eloa. Nyt Rodney Bayhin päästyämme meillä on helpottunut olo, että pahimmat alueet ovat nyt takana ja seuraavat paikat tästä eteenpäin kuten Martinique (kuuluu Ranskalle) on kuulemma sitten ihan eri maailmasta. Vietämme täällä Rodney Bayssä vielä yhden yön vartijoiden suojissa kuin luxushotellissa muurien sisällä (kuulemma tämän alueen ulkopuolella ei voi öisin kävellä vaan aina pitää ottaa taksi) ja lähdemme huomenna sitten Martiniquelle EU:hun ihmettelemään uudenlaista turvallisuutta, pyöräteitä, katuvaloja sekä ruokakauppojen suurta, tuoretta ja halvempaa tarjontaa. Tuore ja järkevän hintainen ruoka kaupoissa onkin aika mahtava juttu mitä odottaa, sillä viimeisen kuukauden ajan kaupoista saatu yksitoikkoinen ja suppea valikoima ruokaa ja pakastelihaa on jo alkanut puuduttaa aikalailla. Sivistys, huomenna siis nähdään!

Castres: