BVI eli British Virgin Islands

Viimeinen pidempi yli 80Nm päiväpurjehdus on tehty ja saavuimme vähän turhankin leppoisassa kelissä Anguillasta Brittien neitsytsaarille. Tuuli oli täysmyötäinen ja niin kevyt, että virsikirjankin alettua räpsiä purjeet otettiin pois ja homma meni moottoroinnin puolelle. Ei tosin ollut kovin yllättävää, sillä Neitsytsaarien alue on tunnettua talvisin olemattomista tuulistaan (kesällä hurrikaaniaika onkin sitten ihan eri juttu). Saavuimme BVIn ensimmäiselle saarelle Virgin Gordaan ja ankkuroimme Gorda Soundille Bitter Endin kuuluisan Yacht Clubin lähistölle Prickly Pear Islandin taakse omaan rauhaan varmaan noin sadasta muusta veneestä. Ilta oli sen verran pitkällä, että emme edes yrittäneet ehtiä saaren toiseen päähän Spanish Townin lähistölle maahantulomuodollisuuksia hoitamaan. Seuraavana päivänä oli kuitenkin niiden aika ja moottoroimme käsittämättömän tyynessä kelissä tulliin, ruokakauppaan ja takaisin.

Necker Island - Virgin lentoyhtiön perustajan Richard Bransonin oma saari.

BVI on Karibian selkeästi suosituin purjehduskeskus enkä yhtään ihmettele: Täällä on tosi lyhyet välimatkat joka paikkaan, ei hillittömästi ihmeellistä nähtävää – mutta tarpeeksi kuitenkin vaikka viikon lomalle, jossa yleensä kai haetaan enemmän rentoutumista. Tuulta ei ole tai se on niin kevyttä, että aloittelevat purjehtijatkin pärjäävät täällä helposti ilman ongelmia ja kun avomeri alueita ei ole kenellekään ei tule varmasti paha olo. Poijuja on tungettu joka paikkaan, joten edes ankkurointitaitoa ei tarvita (mikä näyttää ihan oikeasti puuttuvan hämmästyttävän monilta sekä Välimerellä ja Karibialla). Toisaalta omilla veneillä liikkuvat ajattelevat, että paikka on turistien takia ihan pilalla eikä missään saa omaa rauhaa. Tuulettoman kelin takia purjehtimaan ei juuri pääse ja mihinkään et voi edes ankkuroida kun kaikki paikat on täytetty poijuilla ja ne taas sitten tietysti maksaa enemmän kuin missään muualla. Suurin osa pidemmän matkan purjehtijoista tuntuu jättävän koko BVIn väliin. Me otimme kuitenkin toisen lähestymistavan ja päätimme olla häiriintymättä suuresta vuokravenemäärästä. Veneiden vaihtopäivä on yleensä aina lauantai, joten miksipä emme Välimeren tapaan arvioisi taas niiden liikkeitä ja vierailisi suosituimmissa paikoissa kun ne ovat muualla.

Gorda Sound kaikonneine tuulineen ja tyynine vesineen oli tosi hyvä ankkuripaikka. Kirkasta vettä ja kilpikonnia täällä on, mutta ei harmiksemme yhtään niin paljon kuin Anguillassa ja monilla muilla aiemmilla saarilla. Ehkäpä suuri turistien määrä ja jatkuva moottorien päristely on saanut ne etsimään rauhallisempia paikkoja. Arvelimme kuitenkin heti perille päästyämme, että tämän täytyy olla BVIn paras paikka, joten päätimme jäädä lahdelle kokonaiseksi viikoksi. Ensimmäiset pari päivää olimme hieman kauempana Prickly Pear Islandin takana ja kävimme sieltä helposti Bitter End Yacht Clubilla, hiekkarannalla ja Saba Rockilla nauttimassa ilta drinksuista sekä ruoasta. Ravintolasta selvisi hyvin nopeasti, että vuokraveneet täyttävät lahden ja ravintolat ma-ke, joten torstain tultua siirryimme lähemmäs pelipaikkoja suoraan Saba Rockin ja Bitter Endin eteen. Mitä pidemmälle viikko eteni, sitä enemmän tykästyimme paikkaan. Kun ympärillä oli väljempää ja rannalla sai olla melkein omassa rauhassa, paikka alkoi näyttää selkeästi parhaita puoliaan. Jari yritti käydä leijasurffaamassa useampanakin päivänä, mutta sopivaa tuulta ei vain ollut tarpeeksi ja muutaman minuutin surffi-ilot päättyi poikkeuksetta aina pelastuspartio Paula & poikien jollalla haku reissuun ja leijan tyhjennykseen vedessä.

Villivuohia, Prickly Pear Island

Leijasurffaaja valmiina lähtöön Saba Rockin katolta

Amfibioautio eli kulkee maalla ja vedessä

Remora puhdistaa rauskua

Katamaraaneista ja niiden merikelpoisuudesta voi olla montaa mieltä. BVI:llä homma on viety seuraavaan ulottuvuuteen kun näissä uudenlaisissa kateissa ei ole edes mastoa. Tilaa on, mutta eipä nämä taida juuri muualle kuin BVI:lle ja järville kelvata.

Viikon Bitter End pläjäyksen jälkeen lähdimme kohti naapurisaarta Tortolaa. Sinne menomatkalla pysähdyimme BVI:n kenties tunnetuimmalle nähtävyydelle Bathseille ihmettelemään suuren suuria pyöreitä kiviä ja niiden muodostamia luolia. Bathsin edustalla ankkurointi oli kielletty ja vaikka kyseessä ei ollut ”kiireisin päivä” poijut olivat ihan täynnä. Onneksemme onnistuimme saamaan viimeisen 90 minuutin vierailuun osoittavan poijun ja lähdimme kohti rantaa supilla ja uiden. Tälle luonnonpuistoalueelle jollalla tulo maihin asti on kielletty, mutta kanootit, supit ja muut moottorittomat menopelit olivat ihan ok. Paljon tykätty ja käytetty sup lauta pääsi taas siis tosi toimiin, sillä maininkia ja virtoja Bathsien edessä oli jonkin verran. Pojille uintimatka kiville lyövien aaltojen seassa olisi ollut liian pitkä ja vaativa, joten olipa taas hyvä, että oli tällainenkin menopeli tai muuten ei olisi varmaan päästy ollenkaan maihin asti. Perille asti meno veneen kannelta ihastelun sijaan tosiaan kannatti. Paikka oli hieno ja monilta täysin huomaamatta jäänyt luolaosuus oli pojille todella kiva. Kovasti etsittyä aarretta ei tällä kertaa löytynyt, mutta 1,5 tunnin luvallinen pysähdysaika käytettiin kokonaan hyväksi.

 

Bathsien jälkeen matkaa jatkettiin Tortolan Road Towniin, BVIn pääkaupunkiin. Olimme olleet laiturissa ja sähköissä edellisen kerran Guadeloupella yli kuukausi sitten, joten päätimme mennä pitkästä aikaa satamaan maasähköihin ja vesitankkaukseen. Jenkkien neitsyt saaria eli USVI:a ajatellen Road Town oli siinäkin mielessä must, koska meidän piti päästä lautalla Yhdysvaltojen puolelle. Yksityisveneellä rajan ylitys USVI:lle on erikoinen prosessi. Normaali ESTA ei riitä ja ilman viisumia rajan yli ei ole asiaa ellei jenkkien puolella käy ensin voimassa olevan ESTAN ja passin kanssa ilman venettä. Jos mahdollisesti 3-4:ssä päivässä saatavaa viisumia ei halua BVI:llä jäädä odottelemaan muut vaihtoehdot käytännössä ovat lento tai lautta St. Thomasille tai St. Johnin saarelle. Me päätimme valita lautan ja hoitaa tarvittava virallinen passin leimaus ja sormenjälki prosessi näin kuntoon. Päivä ennen laivan lähtöä Paulan kurkku sekä korva kipeytyi ja aamulla ennen laivaan menoa hän päätti käydä lääkärissä. Angiina ja korvatulehdushan se odotetusti oli. Lääkärissä käynti sujui onneksi kuitenkin nopeasti ja hyvin hommaansa eläytynyt lääkäri ”uuh se on tooosi paha” huudahduksineen kirjoitti antibiootti reseptin ja lääkkeet kourassa kipitys lautalle meni suunnitellusti. Perille St. Thomasille päästiin, passit leimattiin, valokuvat otettiin, sormenjäljet annettiin ja virkailijalle selitettiin tulon syy. Pari tuntia kaupungilla pyörimistä, lounas ja takaisin Tortolaan virallisen maahantuloluvan kanssa. Vähän typerältähän tällainen reissu tuntui, mutta ilman ”virallista” maahantulo reittiä (jossa voidaan varmistaa, että on maahan tullessa kävellyt ilman mutkia suoraan viranomaisten tiskille) olisimme pulittaneet laittomasta maahantulosta omalla veneellä sakkoja ainakin yli 2000$ ja varmaan saaneet vielä jonkun kivan syytteen kaupan päälle. Road Towniin palattuamme hoidimme itseämme kuntoon ja kaupassa käynnin. Pienessä kylä pahasessa ei tainnut varmaan olla juuri muuta kummasteltavaa kuin kahdeksan isoa pankkia vierekkäin mikä kieli siitä, että tässä veroparatiisissa taitaa aika moni muukin rahojaan säilytellä kuin kylän 1100 asukasta.

Road Townista päästymme suuntasimme Tortolan itäreunalle Maya Coveen ankkuriin yhdeksi yöksi ja sieltä seuraavana päivänä jatkettiin läheisille Cooper, Salt ja Norman saarille. Cooper Islandilla käytiin uimassa ja kiipeilemässä palmuihin. Salt Islandin edustalla käytiin koko porukka snorklaamassa iso yli 100 metrinen 1867 hurrikaanissa uponnut kuninkaallinen postilaiva RMS Rhone. Laiva oli säilynyt hämmästyttävän hyvässä kunnossa ja se oli suhteellisen lähellä rantaa. Snorklaamalla laivan näki hyvin ja pojat olivat todella innoissaan ensimmäisestä näkemästään uponneesta ”merirosvolaivasta”. He tulivat kokoajan pintaan selittämään näkemistään tykeistä ja tykinkuulista sekä osoittivat niitä meille aikuisille sinnikkäästi vaikka me muut ei niitä taidettu nähdäkään. Kun päivä oli hyvin käynnissä merirosvo teemalla niin siirryimme vielä ennen pimeän tuloa Norman saaren The Bight lahdelle yöksi. Alue tiedetään taannoin olleen merirosvojen suosimaa aluetta ja saarella on huhuttu olleen luolaan piilotettu aarre. Norman Island on inspiroinut Robert Louis Stevensonin kirjoittamaan monien tunteman aarresaari kirjan. Kuulemma se perustuu hänen isoisänsä vanhoihin kirjeisiin, mutta totuutta mahdollisesta aarteesta ei kai kukaan ole voinut aukottomasti todistaa. Niin tai näin, saari oli piraattien keskus, siellä on useampi aarteen piilotukseen sopiva iso luola ja pojat ottivat roolileikeistä ilon irti. Heidän saapuessa täydessä ”tällingissä” Willie T. laivaan seuraamaan auringon laskua aikuisten nauttiessa yksillä ja myöhemmin siirryttyämme rantaravintolaan he saivat spontaaneja taputuksia, riemukkaita suosionosoituksia ja monia valokuvauspyyntöjä.

Cooper Island

 

Salt Island

Norman Island

 

 

 

Ennen USVIn puolelle siirtymistä teimme vielä pari pikku siirtymistä. West Endin (Tortola) Soper´s holessa kävimme kahteen kertaan ja siinä välissä olimme yön Jost Van Dyken saarella Garner Bayssa. Paikoissa ei nyt ollut kauheasti mitään nähtävää, mutta yöt poijuissa olivat BVI:n tapaan kuin suomessa – ei tuulta, ei aaltoa ja yöksi rauhoittui ihan kokonaan. Poijumeininki ja rahastus alkoi jo vähän tökkiä, joten päätimme, että meidän BVI turnee oli nyt tässä ja on aika siirtyä nyt omin voimin Yhdysvaltojen neitsytsaarien puolelle. BVI:n vuokraveneillä ei ole kuulemma asiaa USVI:n puolelle, joten ainakin ankkurilahdilla ja satamissa luulisi olevan tilaa.

Soper´s hole

 

Jost Van Dyke

Karibian seikkailumme alkaa olla lopussa. Paluu Eurooppaan alkaa pian vapun jälkeen kun Paula ja pojat lähtevät lentäen suomeen kuudeksi viikoksi laittamaan uutta kotia valmiiksi ja hommailemaan taas nollista huonekaluja sekä muuta tarpeellista. Normaaliin arkeenkin pitää alkaa kohta taas kahden vuoden lomailun jälkeen totuttelemaan, sillä Paulalla työt ja pojilla päiväkotiarki alkaa saman tien tyhjään asuntoon paluun jälkeen. Jarilla edessä on vielä seikkailua elokuulle asti. Vapun jälkeen Jarin seuraksi Alicelle saapuu hänen ystävänsä ja kahteen pekkaan vene olisi tarkoitus purjehtia Azoreiden kautta Kielin kanavaan Saksaan ennen juhannusta. Loppumatka Saksasta Helsinkiin on tarkoitus taittaa taas oman perheen voimin ja koska aikaa juhannuksesta elokuun alkuun tuntuu olevan ruhtinaallisesti, tarkoituksena on tutustua tarkemmin Tanskan ja Ruotsin saaristoihin. Vielä Karibiaa ja ikuista lomaamme uikkareissa on kuitenkin jäljellä kaksi viikkoa, joten nauttikaamme siitä mitä on jäljellä!