Christiansø (DK) ja Ruotsi

Vaikka ensin tuntui siltä, että Bornholmia ei olisi kannattanut jättää taakse, oli hyvä että matkaa jatkettiin, sillä seuraava saari oli vieläkin parempi. Pieni tanskan Christiansø hurmasi meidät heti kauniilla taloillaan ja maisemillaan. Pitkästä aikaa myös sää suosi ja saimme paistatella päivää ja kävellä ympäri saarta melkeinpä omassa rauhassa. Poikien leikkiessä linnoituksella tykkileikkejään Jari huomasi lähellämme merellä jotain tummia päitä käyvän välillä pinnassa. Niistä piti ottaa tietenkin heti selvää tarkemmin, joten kipitimme pikaisesti takaisin veneelle ja laskimme jollan veteen tarkempaa tutkimusmatkaa varten. Ei aikaakaan kun olimme takaisin samassa paikassa, jossa maalta käsin oli havaittu liikettä. Moottorin sammutettuamme ja vähän aikaa hiljaa ympärillemme katseltuamme samat tummat päät alkoivat taas pompahdella pintaan ja pian huomasimme olevamme noin 30-päisen hylje lauman keskellä. Hylkeet eivät tuntuneet olevan kovin säikkyjä, ennemminkin voisi sanoa niiden olleen hyvin uteliaita. Ne selvästi tulivat meitä tuijottelemaan ja halusivat esitellä meille sukelluksiaan. Jatkoimme hiljalleen matkaa heitä ihastellen ja kuvia räpsien. Isojen hylkeiden innostunut vastaanotto alkoi kuitenkin pikkuhiljaa selvästi muuttumaan vähän levottomaksi ja isoimmat lauman johtohahmot alkoivat tulla aika lähelle pärskimään, nousemaan korkealle vedestä ”röyhistelemään rintaa” sekä hengittelemään kovaan ääneen sieraimistaan. Ajattelimme, että meidän olisi siis varmaan aika vaihtaa suuntaa. Lähistöllä oli kaksi pientä luotoa, joten päätimme ajaa niiden välistä ja palata takaisin. No eipä olisi pitänyt, sillä mitä lähemmäksi kiviä pääsimme, sitä enemmän aloimme tuntea merkitseviä katseita ympärillämme ja meidät piirittäneet hylkeet alkoivat kiljua meille. Nopeasti aggressiiviselle käyttäytymiselle selvisi syykin: olimme kovaa vauhtia lähestymässä luodolla lepääviä kuutteja ja äitejä. Muutimme siis nopeasti suuntaamme ja jätimme heidät rauhaan lepäämään. Rintaansa röyhistelleet  urokset saattoivat meidät pitkälle pois ja vasta kun luotoa enää näkynyt he lähtivät pikkuhiljaa palailemaan oman luotonsa vahtiin. Me haukoimme henkeämme ihastuksesta vielä pitkään, olipa ihan mahtava kokemus! Jollasta heidän ison lauman samalla tasolla tapaaminen teki kohtaamisestamme ikimuistoisen. Christiansø hylkeineen jäi siis meidän mieliimme Bornholmin ohella tanskan ehdottomasti parhaana paikkana. Aiemmin kaksikin kertaa tanskan vesillä tapaamamme ujot pikku delfiinit (pyöriäiset) jäivät näiden uusien otusten rinnalla selvästi kakkoseksi, muilla ominaisuuksillaan vähän hankalammin saavutettavat Bornholm ja Christiansø myös miellyttivät, sillä porukkaa ei ollut liikaa joka paikassa ja saarilla oli selvästi oma rauhallinen, hieman erilainen rento ilmapiiri.

Matka jatkui kuitenkin niin kuin henkeen kuuluu, joten hyvän sään vallitessa oli aika jatkaa kohti pohjoista. Seuraavaksi vuoroon tuli Ruotsi. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Utklippanilla hieman mantereen ulkopuolella pienen majakkasaaren suojissa ja seuraavat muutamat yöt viihdyimme Kalmarin palvelusatamassa pitkästä aikaa saunasta nauttien sekä ruokavarastoja kaupassa täyttäen. Kalmarin kaupunki oli myös kaunis. Aikamme kaupungissa hurahtikin vauhdilla upeaa linnaa ihastellen, kivassa leikkipuistossa riekkuen ja pienissä kaupoissa kierrellen. Mahtavan makuisia paikallisia mansikoita sai noin 3€/litra, joten niitä katosi masuihimme myös kiitettävästi varsinkin kun luimme uutisista, että suomessa vuoden sato on jäänyt todella heikoksi ja ne ovat jo käytännössä loppu (puhumattakaan huikeista jopa 7€ litra hinnoista).

Utklippan

Kalmar

Kalmaria vastapäätä sijaitsee Öölanti. Paikalliset mediat osasivat kertoa, että kuninkaallisten ”kesäpaikka” saarella olisi tulossa isot juhlat Victorian syntymäpäivien kunniaksi. Lippuja synttärijuhlien yleisöönkin oli kaupan, mutta emme innostuneet tällä kertaa kruunupäistä vaan nostimme purjeet ja valitsimme ennemmin Öölannin saaren pohjoispään rauhan. Koitimme päästä yhteen marinaan, mutta kaikki meidän veneen syvyydelle ja pituudelle sopivat paikat olivat jo täynnä. Ei se mitään, jatkoimme pohjoiskärkeen ja koitimme siellä seuraavaan laituriin. Merikartoissa ja satamaoppaissa luvattu kolmen metrin syvyys, ei kuitenkaan täyttynyt vaan jo viisi metriä ennen laituriamme hälyttimemme liian matalasta vedestä pärähtivät soimaan ja meidän ei auttanut kuin perääntyä ja lipua hieman kauemmaksi. Jäimme yöksi ankkuriin. Ankkuriyö oli lopulta varmasti paras vaihtoehto, sillä lahden täydellisessä suojassa saimme ihanan rauhan ympärillemme ja tyynessä yössä yksikään aalto keinuttanut venettä.

Öölanin yhden yön valloituksen jälkeen jatkoimme Gotlantiin ja satamaksi valittiin pääkaupunki Visby. Upean vanhan kaupungin kupeessa viihdyimme kolme päivää. Aurinkoisin päivä säästettiin Peppimaan ja vesipuiston yhdistelmään, yksi lepäilyyn, siivoukseen ja veneen laittoon ja kolmantena vuokrasimme sähköauton ja ajelimme Gotlantia ympäri ja katsasimme lossin avulla myös naapurisaaren Fårön. Gotlanti, erityisesti Visbyn vanhat kujat miellyttivät meitä. Peppimaa oli ihan ok, mutta ei mikään kovin ihmeellinen. Sanotaanko vaikka niin, että siellä saa puolipäivää kulumaan jos on kulmilla muutenkin, mutta tämän takia tänne ei kannata tulla erikseen. Toki kohderyhmämme 7v ja melkein 6v poikammekin taisivat olla jo vähän liian vanhoja tänne. Kaiken kukkuraksi puistossa taisi olla jotain pöpöjä liikkeellä, sillä jo saman päivän iltana Paula tunsi olonsa kipeäksi.

Gotlanti

Peppimaa

Fårö

Gotlannista purjehdimme 93Nm legimme ihanteellisesti sivumyötäisessä ja sivutuulessa Ornön pikkusatamaan Ruotsin Utön lähettyville. Suurin osa matkasta ennen saarten suojia sujui kivasti yli 8-9 solmun vauhdilla, mutta illalla tuulen loputtua ja saarten tullessa suojaksemme matkanteko hidastui ja aikaa päivän siirtymiseen meni yhteensä 13 tuntia. 7,2 solmua keskinopeutena lopun hissuttelut mukaan lukien oli kuitenkin hyvä tulos ja kiinnityimme tyytyväisinä Ornöseen käytyämme ensin toteamassa, että Utö oli jo viimeistä paikkaa myöden täynnä.

Rauhallisen Ornön yön jälkeen lähdimme innoissamme kohti Sandhamnia. Olimme sopineet tänne ruotsalaisten suosikkipaikkaan treffit ystäviemme kanssa ja saapuessamme perille meitä olikin jo vastassa ystävämme neljäviikkoisen vauvan kanssa. Sandhamn oli kiva, nätti ja tosi sympaattinen marina ja ymmärrämme täysin miksi tämä on paikallisten suosiossa. Olimme täällä kaksi yötä, yhden hotellin laiturissa sivukiinnityksessä ja toisen marinan mooringeissa. Täytyy sanoa, että tämä pesee vaikkapa suomen Hangon tai Maarianhaminan mennen tullen, suomalaiset voisivat käydä ottamassa oppia täältä. Pari päivää täällä meni hujauksessa ja paikasta ei jäänyt mitään muuta moitittavaa kuin sataman mooringit, joita ei selvästi ollut tehty meidän veneelle. Vaikka olimme isojen veneiden paikalla, niin mooringit antoivat veneemme painon alla periksi ja saimme jatkuvasti olla vinssaamassa köyttä tiukemmalle, että emme olisi osuneet laituriin. Nyt ei ollut edes mitään keliä, joten voimme vain kuvitella missä ongelmissa veneet kyseisellä paikalla ovat sitten kun tuulee kovempaa mereltä käsin ja veneet ovat pelkästään mooringien varassa.

Tällä erää ruotsin viimeinen kohteemme oli Noth Kapellskärin lähistöllä. Päädyimme tähän ankkuripaikkaan viimeiseksi yöksi hyvän ja suojaisan sijainnin vuoksi sekä siksi, että halusimme rauhallisen hetken Sandhamnin marinan ja Maarianhaminan väliin. Paikka osoittautui oivaksi paikaksi viettää rauhallinen ilta ja yö lintujen laulua kuunnelleen ja kauniita lähimökkejä ihaillen.

Purjehduksemme kotivesien ulkopuolella on nyt takana. Siirryimme Nothin yön jälkeen tuulettomissa olosuhteissa moottorilla suomen aluevesille ja kahden hyljebongauksen ja kesän ensimmäisten sinilevä havaintojen siivittämänä kiinnitimme köytemme Maarianhaminan länsisatamaan. Täällä on tiedossa nyt useampi päivä siivoilua, pyykkien pesua ja asioiden hoitoa ennen kuin seuraava ystäväperheemme saapuu vieraiksemme ja purjehtimaan pienin välimatkoin kanssamme Hankoon. Odotamme ilolla myös toista ystäväperhettämme, joiden kanssa on sovittu samaiseen satamaan venetreffit. He tulevat siis saarelle omin voimin veneellään ja toivotaan, että päästään vaikka samaan laituriin niin päästään vaihtamaan kuulumisia heidänkin kanssaan.

Useamman vuoden tauon jälkeen suomen vesillä on taas hyvä olla. Veden kylmyys ja likaisuus harmittaa, mutta toisaalta täältä on helppo hoitaa taas asioita, saada tarvittaessa veneeseen varaosia ja satamien hinnat ovat murto-osan siitä mitä ne lämpimillä vesillä ovat. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja meillä on paljon hienoja muistoja tästä kahden vuoden ja kolmen kuukauden seikkailustamme, mitä voidaan sitten vanhana kiikkustuolissa muistella. Vaikka jo nyt tuntuu aika haikealta, purjehduksemme ei ole vielä ihan loppu. Vene pitää saada kotikaupunkiimme Helsinkiin ja koska lomiakin on jäljellä vielä 1,5 viikkoa, niin vielä ehdimme nauttia hetken suomen saaristostakin lyhyin välimatkoin. Toivotaan, että kelitkin vihdoin alkaisivat suosia ja meriveden lämpötila nousisi nykyisestä +16 asteesta uimakelpoiseksi.