Translate

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Takaisin Kroatiaan


Italian itärannikko on tältä erää nähty ja olemme palanneet takaisin Kroatian saaristoon. Fanon jälkeen purjehdimme vielä Anconaan ja poikkesimme sieltä Jarin entisen työkaverin Italian talolle etelään noin tunnin ajomatkan päähän iltaa päiväksi. Pojat olivat tosi innoissaan yöstä talossa (tai hotellissa niin kuin he asian mielsivät) parin kuukauden veneasumisen jälkeen sekä ennen kaikkea uima-altaasta, jossa sai rauhassa polskia niin paljon kuin halusi. Aikuisille ilmastoitu upea talo mahtavilla maisemilla, uinti, hyvä seura ja loistoruoka sopivat myös paremmin kuin hyvin ja visiitti oli todella mukavaa vaihtelua arkeemme. Ainut mille visiitti tuotti vähän tuskaa taisi olla kameramme, mikä akun vedellessä viimeisiään muutti kuvan laadun ihan surkeaksi. Talopäivän jälkeen suuntasimme takaisin veneelle Anconaan ja talon väki pääsi kanssamme parin tunnin iltapurjehdukselle.




Vaikka vene oli Anconassa kolme yötä ja me kaksi jäi itse kaupunki aikalailla näkemättä ajanpuutteen vuoksi. Ainut mitä paikasta kuitenkin erityisesti jäi mieleen oli ensimmäisenä iltana satamasta käsin nähty tornado. Oli upeaa seurata turvallisen välimatkan päästä tornadon syntyä, muuttavan muotoaan ja yllättävän nopeaa laantumista. Oli erikoista nähdä samaan aikaan kaunis auringon lasku, tummia sade- ja ukkospilviä ja vinhasti kasvava tornado. Onneksi emme tuohon aikaan olleet enää vesillä, sillä tornadon pyyhkäisy veneen kohdalta ei olisi välttämättä ollut niin hauskaa.

Torstaina 17.7 eli heti talovierailun jälkeisenä aamuna kello herätti meidät 04.45, jotta olisimme valmiina pitkälle purjehdukselle takaisin Kroatiaan heti auringon noustessa. Lapset jatkoivat tyytyväisinä uniaan kun aikuiset suuntasivat veneen ulos merelle ja nostivat purjeet ylös. 85 merimailia määränpäähän Kroatian Dugi Otokin saarelle Salin satamaan taittui 14 tunnissa ja olimme perillä vielä kivasti valoisan aikaan. Tuuli oli osan matkasta aika kevyt, joten mitään nopeus ennätyksiä ei rikottu ja keskinopeutemme oli vähän päälle 6 solmua. Pitkä ylitys meni yllättävän hyvin kaikilta. Lapset eivät olleet pitkästä legistä moksiskaan vaikka välillä piti vähän vääntää rautalangasta miksi aallokossa dvd:n katsominen sisällä ei pitkällä juoksulla ole välttämättä ihan paras idea. Purjehduspäivä meni leppoisasti leväten, piirtäen, syöden ja höpötellen. Aamupäivällä muutaman viikon tauon jälkeen delfiinitkin tulivat jälleen meitä tervehtimään ja toivottivat meidät jälleen tervetulleiksi syvemmille vesille italian matalien rantojen jälkeen.






Kroatia vajaan kuukauden taon jälkeen muistutti meitä taas selkeästi miksi kaikki veneet tuntuvat olevan täällä. Melko tylsän Slovenian ja Italian rannansuuntaisen purjehduksen jälkeen oli tosi kiva päästä takaisin saarien keskelle ja Kroatian sympaattisen pienet kylät näyttivät taas entistä upeammilta ja jotenkin paljon aidoimmilta kuin mitä Italian rantalomakeskuksissa oli tarjolla. Italiassa parempaa olivat uimista ajatellen matalat hiekkarannat ja ruoka, huonompaa taas kalliimmat satamat, ei juurikaan ankkurointi mahdollisuuksia ja tietty sieluttomuus (pois lukien aina yhtä mahtavan Venetsian).
Good to be back siis...tai ainakin toistaiseksi. Salin yön, pyykinpesun, huoltotoimenpiteiden ja perus maahantulomuodollisuuksien jälkeen suuntasimme tänään Pasmanin saaren edustalle yöksi ankkuriin rauhalliseen laguuniin. Vietimme rauhallisen illan hiustenleikkuun, uinnin ja syömisen merkeissä. Huomisaamuna tarkoitus on suunnata Biogradiin hakemaan ystäväperheemme mukaan kyytiin ja purjehtia heidän kanssaan seuraavat 5 päivää ennen kuin jätämme heidät keskenään Alicelle ja suuntaamme itse suomeen kahden viikon ”lomalle”.



 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Vieraita Italian rannikolla

 



 
Viimepäivinä veneellä on ollut vilskettä. Ensin purjehdimme Paulan lapsuuden ystävän, hänen vaimonsa ja kaveriensa kanssa Venetsiasta Chioggiaan, Porto Garibaldiin, Ravennaan sekä Riminiin (+ sieltä bussilla retkelle San Marinoon) ja nyt viikkoa myöhemmin matka jatkui Jarin entisen työkaverin perheen kanssa Fanoon ja huomenna Anconaan. Läkähdyttävän kuumien päivien jälkeen tämän viikon pienet sadekuurot ja pieni lämpötilan lasku on ollut tosi mukavaa.
Tasan viikko sitten sunnuntaina ensimmäiset Italian vieraamme saapuivat ja lähdimme heti merille. Heidän vierailunsa aikana pääsimme joka päivä kivasti purjehtimaan ja etenimme rannikkoa pitkin kivasti. Viidestä heidän kanssaan nähdystä paikasta mieleen jäi erityisesti Ravenna, Rimini ja San Marino. Ravennan keskustaan sekä San Marinoon matkasimme bussilla ja molemmissa oli kivasti historiallista nähtävää. San Marinon päivä oli sateinen, mutta silti noin kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Euroopan vanhin tasavalta teki meihin sympaattisen vaikutuksen. Rimini oli myös kaikista diskohelvetti varoituksista huolimatta kiva ja siisti paikka, eikä ainakaan meitä mahdollinen juhlinta haitannut, sillä satama sijaitsi sopivasti ehkä kilometrin sivussa keskustan ja rantabulevardin sykkeestä. Riministä löytyi myös hieman sivummalta erikseen vanhakaupunki ja yllättävän paljon kivoja kauppoja niille jotka tykkää shoppailla - ainakin näin alennusmyynti aikaan ;) .
Ravenna:






 
 




San Marino:


Rimini:
 
 
 


 Toiset vieraamme saapuivat veneelle eilen. Heidän kaksi lastaan ovat suunnilleen samassa ikähaarukassa meidän poikiemme kanssa, joten lapsilla on riittänyt paljon puuhailtavaa keskenään eikä puheenpulputuksesta meinaa tulla loppua ollenkaan. Sekä eilen Riminissä että tänään Fanossa uimaranta reissut ovat olleet ihan pakollisia energianpurkupaikkoja ja mikäs siellä polskiessa kun vesi on lämmintä ja kaikki rannat täällä Italiassa ovat olleet hienoa hiekkaa sekä matalia lapsiperheiden unelmia.

Tulevalla viikolla luvassa on lisää Jarin entisiä työkavereita venevieraiksi. Ensin tarkoitus on purjehtia päivä kollegan ja hänen vaimonsa kanssa ja sen jälkeen mennä kylää vastavuoroisesti heidän Italian taloonsa yöksi. Pojat ovat tosi innoissaan tulevasta talo yöstä parin kuukauden veneilyn jälkeen. Samoin talon pihan oma uima-allas tuntuu olevan varsin mieluisa juttu, mistä puhutaan jo nyt. Loppuviikosta jätämme vieraat Italian puolelle ja käännämme keulan kohti Kroatiaa. Jos säät suosivat meidän pitäisi pystyä purjehtimaan Anconasta yli Sibenikin tienoille yhdessä pitkässä päivässä.

 

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Venetsia!


 
Purjehduksemme Italiassa on ollut vähän epäonnista. Kun päätimme parin yön jälkeen nostaa ankkurin ylös Gradon edustalta, homma ei mennytkään niin kuin ohjekirjassa. Uusi ankkuri piti meidät tiukasti kiinni pohjassa emmekä saaneet sitä parin tunnin hikoilunkaan jälkeen millään ylös. Ankkurinostin ja Jari käsivoimin saivat ankkurin kovalla työllä ylös muutaman kymmenen senttiä, vene lähti virran mukana heti ajelehtimaan ja poks jokin meitä kovempi veti kovalla rytinällä ketjun takaisin pohjaan. Koska virtaus oli kova, jokin pohjassa meitä vahvempi, emme halunneet rikkoa nostin laitteita ja myrsky oli nousemassa, päätimme lopulta tilata lähikylästä sukeltajan tarkistamaan tilanne seitsemän metrin syvyyteen. Fyysisiä ja henkisiä haavojamme nuollen tunnin odottelu kuitenkin palkittiin ja sukeltaja onnistui vapauttamaan meidän pohjaan hylätystä vanhasta noin 700kg:n poijupainoista ja sen kolmesta kettingistä. 10 minuutin sukelluspalkkioon paloi parin päivän satamamaksumme (200€), mutta onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin ja ehdimme sataman suojiin vielä kun väylällä vettä oli allemme tarpeeksi, virta kohtuullinen ja ukkonen vielä kaukana. Marinaan päästyämme totesimme paikan olevankin aika kiva ja siellä lepäilimme ja huolsimme venettä seuraavat kaksi yötä. Keskustan eräs ravintola oli erityisesti poikien mieleen, sillä siellä oli lapsien leikeille varattu oma pikku Ferrari.
 

 



Gradon ankkurin ja marinan jälkeen suuntasimme yöksi Lignanoon, josta käänsimme kurssimme kohti Venetsiaa. Ligananosta lähdimme plussa vesillä, mutta silti väylä meinasi käydä meille liian matalaksi karttojen syvemmistä lupauksista huolimatta. Matkaa Venetsiaan oli hieman vellovassa kelissä seitsemän tunnin verran ja koko matkamme ensimmäinen ämpäriin turvautunut matkustaja oli vanhin poikamme. Paha olo helpotti onneksi melko nopeasti ja pääsimme hienosti Venetsiaan asti. Jälleen meillä oli vähän huonoa onnea matkassa, sillä viimeiset metrit varaamaamme marinaan eivät olleetkaan kovin helpot. Venetsiaan on valmistunut tänä vuonna uusi patosysteemi kovien tulvien ja hienojen palatsien tuhon estämiseksi, mikä on taas saanut pohjan saviliejun liikkeelle ennalta-arvaamattomasti. Tämän vuoden uusista kartoistammekaan ei ollut mitään hyötyä kun muutama sataa metriä ennen marinaa osuimme pohjaan keskellä 8 metrin väylää. Onneksi pohja oli savea ja vahinkoja tiettävästi emme saaneet. Apukin oli onneksi lähellä kun marinan henkilökunta tuli pikaisesti vetäisemään meidät irti mutavallista ja ohjaamaan meidät paremmalla paikallistietämyksellä sisään. Pohjakosketus harmitti kyllä paljon, sillä olimme marinaan ennen tuloa useasti yhteydessä henkilökuntaan ja he eivät missään vaiheessa maininneet, että ko väylältä läpi pääsee vain reunatolppia raapiessa, ei keskeltä niin kuin yleensä on tapana mennä.
Turhautuminen unohtui nopeasti, sillä Venetsia paikkana oli ja on aina yhtä upea. Hienoja vedestä nousevia taloja ja gondoleita ei kyllästy ihastelemaan. Veneliikenne kaikenlaisine suhareineen ja kovine nopeuksineen on aika hurja, mutta onneksi Venetsian alueella meidän liikkuminen onnistui helposti Vaparettoilla. Pikkupaikkakunnilla ja hiljaisissa laguuneissa vietettyjen parin kuukauden jälkeen turistilaumat nähtävyyksillä tuntui vähän ahdistavilta eikä paljon kiinnostanut tunkea läpi teillä ihmislaumoista tai jonottaa sisään museoihin. Muranon lasisaarella kuitenkin kävimme ihastelemassa lasinpuhallusta ja hienojen taideteoksien valmistusta ja Buranolla huokailimme kalastajien hienojen värikkäiden talojen vierellä. Lidon saarellakin kävimme useampana päivänä uimassa Adrianmeren rannalla ja keräämässä hiekalta hienoja simpukoita.


 
 




 









 







Huomenna sunnuntaina saamme iloksemme jälleen uusia vieraita Paula lapsuuden ystävän saapuessa vajaaksi viikoksi purjehtimaan vaimonsa ja kahden kaverinsa kanssa. Suuntaamme heti huomenna ulos Venetsiasta määränpäänämme Chioggia, Ravenna ja Rimini.