Valmistelut
Ison Valtameren ylityksen valmistelu on aina yhtä hektistä
aikaa, vaikka niitä olisi tehty kuinka monta. Vene on laitettava mahdollisimman
hyvään kuntoon, varaosia ja työkaluja on hankittava, ruoka-, juoma- ja polttoainehankinnat ovat valtavat ja
säiden kehitystä on seurattava. Tällä kerralla meitä on ylityksellä kuusi
miestä (Jari Noponen, Ile Huusko, Patrick Neuhaus, Risto Ojanen, Mikko Lehmusto
ja Tomi Jokinen), joten jokaisella on oma hytti ja kapteeni nukkuu salongin
meripunkassa – aika luksusta verrattuna esimerkiksi vieressä olleeseen
saksalaiseen venekuntaan, jolla on jokaisessa hytissä kaksi tuntematonta
henkilöä matkatavaroineen, ruokineen ja juomineen.
Veneen valmistelussa löysimme useita rikkoutuneita kohtia,
joista viimeisen, isopurjeen sisäänvedin vinssin saimme korjattua pari tuntia
ennen lähtöämme, varaosien seikkailtua ympäri Eurooppaa. Ruokaa- ja juomaa
hankimme noin 800 kg sekä lisäksi otimme tankit täpötäyteen vettä (650 l) sekä
dieseliä (320 l). Kaikkiaan laskeskelimme, että veneessä oli lähtiessä lähes
3000 kg enemmän painoa kuin tyhjänä. Vesilinjakin oli laskenut lähes 10 cm
alemmaksi.
Miehistö saapui Teneriffalle neljässä erässä, joten
tervetuliaisillallisia sai viettää useana iltana. Sunnuntaina 22.11. kaikki
olivat saapuneet ja vain tuoreruoat oli enää hankkimatta. Sääkin näytti
suotuisalta myötätuulelta purjehdusta ajatellen vaikka ilma on kylmä ja
sateinen koko lähdön valmisteluajan. Ja nyt kylmällä tarkoitetaan 20 - 25 °C
lämpötiloja. Vanhempi poikani sai paikallisella McDonaldsilla yletöntä
huomiota, kun hän söi ulkona jäätelöä shortseissa ilman paitaa, samaan aikaan
kun paikalliset olivat ottaneet kaapeistaan käyttöön untuvatakit, pipot ja
käsineet.
Maanantaina 23.11. saimme viimeiset valmistelut suoritettua
ja päätimme lähteä matkaan saman tien. Pitkien tehtävälistojen ruksailujen
jälkeen oli edelleen epävarma olo siitä, oliko nyt muistettu kaikki oleellinen
mukaan ja toisaalta muistettu jättää Paulalle kaikki se mitä he tarvitsivat lentomatkalla
Grenadalle. Ruokaa ja juomaa meillä on ainakin tarpeeksi, joten ei muuta kuin
köydet irti! Lähtö tapahtui ma 23.11. klo 1630 rankassa sadekuurossa.
Laiturilla sateenvarjojen alla vilkuttivat Paula, pojat sekä Mummi ja Vaari.
Lentävä lähtö
Edessä oli 2666 Nm valitulla reitillämme, joka kulki 20 N 30
W pisteen kautta, Teneriffalta Barbadokselle. Barbadokselta Grenadalle oli
sitten vielä reilu 150 Nm loppusuora. Suoraan isoympyrä reittiä pitkin matka
olisi ollut reilu 50 Nm lyhyempi, mutta sääennuste tuki eteläisemmän reitin
valintaa, koska pohjoisempana oli suurempi riski joutua tyyneen muutama päivä
lähdön jälkeen. Mikäli keskinopeutemme maalia kohti on 6 solmua, niin perillä
Barbadoksella olemme 18,5 vuorokauden kuluttua eli la 12.12. klo 0430 UTC
Atlantti otti meidät vastaan reippaalla koillistuulella,
joka puhalsi yli 10 m/s Teneriffan ja Gran Canarian välisessä solassa. Aalto
oli jyrkkää ja reilun 2 metrin korkuista. Ensimmäisenä yönä teimme veneen uuden
nopeusennätyksenkin surffatessa aaltoja alas 16,0 solmun nopeudella. Kovempaa
keliä kesti kolme päivää, jona aikana etenimme 500 Nm kohti Karibiaa – lähes 7
solmun keskinopeutta siis. Ikinä ennen ei ollut aalto tullut veneen perästä
sisälle, mutta näiden päivien aikana kaksikin aaltoa löysi tien istuinkaukaloon
ja alaluukusta huolimatta myös veneen sisälle ja pilssiin asti. Yksi aalto löi
myös wc:n aukinaisesta ikkunasta sisälle. Suolavesiä pilssistä pyyhkiessä
sovimme, että jatkossa pidämme myös yläluukun paikoillaan, jos aalto on yhtä
isoa ja jyrkkää. Purjevarustus vaihtelivat reivatusta genoan puolikkaasta
täyteen virsikirjaan. Kahtena
ensimmäisenä vuorokautena näimme täplädelfiinejä öisin täysikuun valossa ja
kolmantena päivänä ne tulivat leikkimään keula-aaltoomme myös päivällä.
Toisena vuorokautena aloitimme perinteisen mailikisan.
Säännöt olivat selkeät. Se joka ajaa vuorokauden sisällä yhden merimailin
maalia kohti nopeinten palkitaan ruhtinaallisesti kylmällä palkinto-oluella.
Yhtäkkiä ruorin taakse oli jonoa ja maileja kellotettiin useita kymmeniä. 1.
Mailikisapäivän voitti Pate ajalla 7 min 42 sek, mikä vastaa 7,8 solmun
keskinopeutta.
Kolmannen vuorokauden lopussa eli to 26.11. iltapäivällä
saimme ensimmäisen kalamme, 5 kg:n doradon. Pari tuntia saalistuksen jälkeen
nautimme ah-niin maittavan uunikala-aterian, mihin kokkimme oli ripauttanut
kourallisen habanero-chillejä, koska olimme kaikki vannoneet olevamme tulisen
ruuan ystäviä. Neniä niiskutellen ja kyyneliä pyyhkien, söimme doradon-aterian
hirmuisella ruokahalulla ja kiitimme nöyrästi Ahtia antimista.
Wakeboardailua
keskellä Atlanttia
Neljännen vuorokauden aikana tuuli keveni 2-5 m/s:ssa ja
purjeet alkoivat räpsytellä isossa vanhassa mainingissa. Meno hyytyi alle 3
solmun kieppeille ja jouduimme moottoroimaan näiden päivien aikana 40 tuntia
eli lähes puolet ajasta. Pidempään jatkunut kevyt tuuli tasoitti valtameren
pinnan ja meno oli erittäin tasaista. Monessa ankkuripaikassa vene on heilunut
enemmän.
Ensimmäisten päivien kovissa tuulissa suolaa oli lentänyt
vaakatasossa ja masto, purjeet sekä koko kansi olivat paksun suolapeitteen
alla. Yhtenä päivänä saimme onneksemme rankan sadekuuron, joka pesi kannelta
kaiken suolan pois. Merellä sadekuurot ovat odotettuja ja kaivattuja, toisin kuin
Suomen kesässä.
Runsas pienellä kierroksilla ajelu karstoittaa moottoria,
joten polttelimme karstoja päivittäin hurjastelleen hetken aikaa 8 solmun
nopeudella. Meren tyyntyessä mieleemme tuli kokeilla onnistuisiko wakeboardin
veto purjeveneen perässä isolla kitelaudalla. Ile pienempänä ja kevyempänä sai
kokeilla ensimmäisenä. Sopivan lähtöpaikan ja –tavan löytäminen vei hetken
aikaa ja parhaaksi tavaksi osoittautui takakaiteesta kiinni pitäen laudalle
nouseminen. Köyttä laskettiin pikku
hiljaa ulospäin, kunnes lautailija oli riittävästi veneen takana. Vauhti oli juuri
ja juuri riittävä ja lauta kynti syvällä, mikä teki lautailun raskaaksi.
Leikkaavilla käännöksillä sai mukavasti lisävauhtia sekä upean kuvakulman
vetävään purjeveneeseen. Vaikka hupi ei montaa minuuttia kestänytkään oli se
kaiken sen vaivan arvoista. Kyllä purjeveneellä voi vetää wakeboardia. Lisäksi
kaikki kävivät uimassa keskellä Atlanttia.
Ensimmäisen viikon aikana etenimme 956 Nm eli 5,7 solmun
keskinopeutta. Kevyet tuulet olivat verottaneet etenemistämme, vaikka olimme
moottoroineetkin sen aikana runsaat 200 Nm. Olimme edenneet jo 20.
leveyspiirille ja pasaatituulet alkoivat taas puhaltaa.
Puolimatkan krouvin
vieraat
Aluksi ajoimme genaakkerilla kevyessä tuulessa yötä päivää
ja matka taittui 5 solmun nopeudella. Tuuli voimistui lähelle 10 m/s:ssa ja
pelkällä spiiratulla genoalla etenimme jo yli 7 solmun nopeudella. Meno oli
reipasta ja merenkäynti kasvoi jatkuvasti.
Puolimatkan krouviin saavuimme 3.12.2015 klo 0540 UTC.
Olimme edenneet 1333 Nm kohti Karibiaa ja aikaa oli mennyt 9 vrk 13 h.
Keskinopeutemme oli ollut 5,8 solmua. Puolivälissä olimme käyttäneet 35%
dieselistä, pesuvedestä 55% ja juomavedestä vain 20%. Pesuvettä tulee siis
alkaa säännöstelemään enemmän.
Juuri puolimatkan jälkeen saimme vieraaksemme valasparven.
Valaat olivat varsin pieniä, vain noin 5 metrin pituisia ja olivat jonkin
sortin uurteisvalaita. Ne tulivat yksitellen veneemme takaa vierellemme,
sukeltelivat veneemme alitse ja häipyivät keulan alta eteemme. Osa valaista
kääntyi keulan alla selälleen paljastaen täysin valkoisen mahansa meille. Ne
halusivat varmaankin vietellä Alicea tuolla tempullaan.
17,4 solmua
surffaillen
Pasaatituulet voimistuivat jatkuvasti ja mittasimme
puuskissa jo 15 m/s tuulia. Aallot olivat 4 metrisiä ja eteenpäin näki vain aaltojen
huipulta. Veneen sisällä pystyssä pysyminen oli haastavaa ja yhdessä isommassa
aallossa onnistuimme saamaan kattilan alas liedeltä sillä seurauksella, että
kastikkeet olivat lattialla ja osittain pilssissä. Reilu tunti myöhemmin tusina
kananmunia tippui samaan paikkaan keittiön lattialle. Ei niin siistiä.
Kovassa kelissä lentokaloja alkoi sataa veneen kannelle sekä
istuinkaukaloon. Niilläkin tuntui olevat vaikeuksia hallita tuulen voimaa.
Lentokaloja osui mm. meidän selkään, mahaan sekä yksi jopa Riston silmälasin
reunaan. En tiedä kumpi pelästyi enemmän näissä törmäilyissä kala vai me.
11. vuorokautena etenimme jopa 176 Nm, mikä oli tähän
mennessä nopeinta vauhtia. Saman vuorokauden aikana teimme myös uuden
nopeusennätyksen aalloilta alas surffatessa 17,4 solmua. Huimaa menoa!
Vetolaite hajoaa
Meno jatkuu nopeana kolmatta päivää ja keskinopeutemme on
ollut lähes 7 solmua. 12. päivänä kiinnitimme huomiota outoon ääneen
vetolaitteessamme. Vaihteiston öljyn pintaa tarkastaessamme huomasimme öljyn
pinnan nousseen ja värin muuttuneen harmaaksi pirtelöksi. Viimeksi Teneriffalla
vaihteistoöljy oli ollut moitteettoman kirkasta. Vetolaitteemme oli siis ottanut
merivettä sisäänsä nyt matkan aikana. Kovasta merenkäynnistä huolimatta
onnistuimme vaihtamaan öljyt vaihteistoon. Merellä ainoa tapa öljyjen vaihtoon
tapahtuu imutyhjennyksellä, jolloin vetolaitteen pohjalle jää valitettavasti
0,5 litraa meriveden sekaista öljyä. Tämän takia päätimme pysäyttää potkurin jatkuvan
pyörimisen. Toivottavasti nämä toimenpiteet estävät lisävahinkojen syntymisen.
Akkuja ladattaessa potkuri on vapautettava pyörimään ja jo
seuraavana päivänä vetolaitteesta lähti kova rouhiva ääni potkurin pyöriessä.
Vetolaitteesta oli hajonnut ainakin tiivisteet, laakerit ja nyt oli hajoamassa
kovaa vauhtia myös hammasrattaita. Moottoria ei siis voisi enää käyttää
ainakaan pitkään etenemiseen, joten olimme täysin tuulen armoilla loppumatkan.
Mikäli vetolaite vielä toimisi, niin ajattelimme säästää sen tulevia satamamanööverejä
varten. Nyt siis tosiaan toivoimme tuulen jaksavan puhaltaa.
Itsenäisyyspäivän
vietto
Tuuli puhalsi 11 m/s koillisesta Itsenäisyyspäivän 6.12.
valjetessa. Lämpötila on noussut jo 28 °C:een ja jopa öisin pärjää shortseilla
ja t-paidalla.
Juhlistimme itsenäisyyspäivää vaihtamalla upouuden Suomen
lipun Alicen perään ja kuunnellen Sibeliuksen Finlandiaa. Isommat juhlat saavat
odottaa Karibialle, koska 4-tunnin pituiset vahtivuorot pyörivät yötä päivää.
Harjoittelimme sekstantilla myös sijainnin määritystä
hätätapauksia varten. Parhaimmillaan pääsimme muutaman mailin päähän oikeasta
paikasta, joten kyllä näillä taidoilla seuraavan saaren löytäisi J
Levää ja kotiloita
pohjassa
Ylitettyämme 48°W pituuspiirin alkoi vedessä näkyä isoja
rakkolevälauttoja. Tuuli oli hiukan keventynyt, mutta vauhtimme hyytyi oudon
paljon ja oli välillä alle 5 solmua. Tuntui kuin olisimme ajaneet käsijarru
päällä. Aamun valjettua kävin katsomassa pohjaa ja sieltä löytyi isoja
levälauttoja potkurista sekä peräsimestä. Lisäksi pohjaan oli kiinnittynyt
parin sentin pituisia kotiloita, jotka hidastivat matkan tekoa. Levälautat
saatiin pois peruuttamalla ja loput sukeltamalla, mutta kotiloiden poistaminen
koko pohjan alueelta ei ollut näin keskellä valtamerta helppo rasti. Tyydyimme
levälauttojen ja perä olevien kotiloiden poistoon. Tämänkin operaatio nopeutti
matkantekoamme yli solmulla.
Kevyttä keliä ja hidasta etenemistä kesti pari päivää.
Välillä laskimme, että emme ehtisi edes Grenadalle ennen kuin miehistön lennot
lähtevät sieltä kotiin päin, saatika sitten Barbadokselle, mistä meidän tulisi
hakea yksi uusi miehistön jäsen. Tuli taas todistettua, että purjehtiessa ei
pitäisi olla aikatauluja, jotta keleistä ja etenemisestä ei tarvitsisi stressata.
Muutenhan meillä on kaikki mitä parhain päin. On riittävästi juomaa, ruokaa ja
kaikki ovat terveitä.


Loppusuora
Barbadokselle
Sään jumalat kuulivat nöyrät pyyntömme ja tuuli alkoi
voimistua, kun matkaa oli jäljellä 500 Nm. Aluksi itätuulta oli hiukan alle 10
m/s, mutta kohta jo taas 10-15 m/s. Levälautatkin olivat vähentyneet ja Alice
kiisi kohisten eteenpäin. Mailikisassakin tehtiin uusi ennätys Jarin
suorituksella 7min 20 sek, joka vastaa 8,2 solmun keskinopeutta. Koko 500 Nm
loppusuoraan meiltä meni aikaa vain vajaa kolme vuorokautta ja Barbadokselle
saavuimme pe 11.12. klo 1630 UTC eli 1230 paikallista aikaa. Kaikkiaan
ylitykseen oli mennyt siis tasan 18 vrk eli keskinopeus oli 6,2 solmua. Loppuen
lopuksi matkan toinen puolisko oli ollut vuorokautta nopeampi, vaikka emme
voineet käyttää moottoria ja levälautatkin hidastivat etenemistämme.
Satamaan
rikkinäisellä moottorilla
Barbadokselle saavuttuamme moottorin vetolaitteemme oli
ollut meriveden vaikutuksen alainen jo viikonpäivät. Toivoimme vain parasta,
että se toimisi edes auttavasti saapuessamme Barbadoksen syväsatamaan suurten
risteilyalusten keskelle. Valmistelimme myös plan-B:n eli kiinnitimme apujollan
moottorin Alicen peräpeiliin, mihin olin aikoinani asentanut perämoottoritelineen
juuri tämänlaisia tilanteita varten. Kova n. 10 m/s vastatuuli voisi olla liian
kova pala 2,3 hv moottorille, mutta ajattelimme kuitenkin kokeilla. Plan-C oli
sitten purjehtia vain pois syväsatamasta, olihan tuuli kova myötäinen poispäin
mentäessä.
Syväsataman suuaukolla valitsi varsin pieni aallokko kovasta
vastatuulesta huolimatta. Käynnistimme moottorin ja laitoimme vaihteen päälle. Potkuri
työnsi hyvin eteenpäin. Nostimme kierrokset 1000 RPM:n ja otimme purjeet pois.
Vauhti vakiintui 4 solmun tienoille. Rouhivaa hammasratasten ääntä ei nyt
kuulunut ja ääni oli muuttunut enemmänkin vihlovaksi laakereiden ääneksi.
Jatkoimme näin sataman perälle asti, mistä löytyivät terveysvirasto, tulli,
maahantulotoimisto sekä meille tärkeimpänä satamaviranomainen, jolta saimme
tankkimme täyteen raikasta vettä. Muutaman tunnin pysähdyksen jälkeen
poistuimme satamasta ja siirryimme Carlisle Bayn ankkuripaikalle.

Viimeinen etappi
Barbadokselta Grenadalle
Parin päivän Barbadoksen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme
suunnitelman mukaisesti Grenadalle. Nyt meitä oli kaikkiaan seitsemän kun Tomin
tytär Laura oli liittynyt purjehdusporukkaamme. Lähtöön meinasi tulla
vuorokauden viive, kun sataman viranomainen jolle satamamaksu piti hoitaa, ei
ollutkaan paikalla. Tunnin turhan odottelun jälkeen löysimme tullivirkailijan
kanssa sopivan ratkaisun ongelmaan eli maksoin satamanmaksun hänelle käteisellä
ja hän hoitaisi maksun sitten kun oikeat virkailijat ovat paikalla – tai sitten
ei hoida. No aivan sama, me saimme kuitenkin oikeat ja riittävät leimat
papereihin, joita muuten taas täyteltiin useita kappaleita saman sisältöisiä
papereita eri virkailijoille. Kunpa joku tajuaisi myydä kopiokoneen näille
paperifriikeille ja edes hiukan yhdistää näitä prosesseja J
Tuulta oli aluksi yli 10 m/s suoraan sivusta, jossa Alice
näytti parhaat puolensa. Surffailimme 8-10 solmun nopeudella kohti Grenadaa.
Jari sai vielä kerran parantaa mailikisan ennätystä aikaan 7min 14 sek, joka
vastaa 8,3 solmun keskinopeutta. Illalla kalasiimamme iski metrin pituinen
wahoo, joka ei juurikaan laittanut vastaan veneeseen nostoa. Fileerasimme kalan
saman tien ja laitoimme sen odottamaan seuraavan päivän lounasta jääkaappiin.
Aivan erinomainen lounas on siis tiedossa. Yöllä keli keveni ja purjeet
alkoivat paukkua ikävästi vanhan mainingin heiluttaessa venettä. Tähtitaivas
näyttäytyi taas upeana kun olimme kaikkien valosaasteiden ulottumattomissa
Barbadoksen ja Grenadan välissä.
Hyvissä ajoin ennen auringon nousua alkoi Grenadan
itärannikon valot loistaa horisontissa. Grenadan eteläkärjen kiersimme klo 1000
aikaan paikallista aikaa ja perille St. Georgen satamaan saavuimme puolen
päivän aikaan. Tämä viimeinen 153 Nm etappi oli varsin vauhdikas yön kevyestä
tuulesta huolimatta ja kesti tasan vuorokauden. Kaikkiaan olimme purjehtineet
Teneriffalta 2819 Nm suoraan reittipisteitä pitkin laskien. Moottorin
vetolaitekin kesti Port Louis Marinaan asti, joka muuten on vanha tulivuoren kraatteri,
mihin on syntynyt hyvin suojaisa luonnonsatamalahti. Vielä kun kaikki olimme
terveitä eikä suuria henkisiäkään vaurioita tullut, niin pystyimme yhteen äänen
toteamaan olevamme onnellisesti perillä!





Nyt Suomessa on sitten neljä uutta Atlantin ylittäjää eli
Risto, Pate, Mikko ja Tomi, jotka voivat käyttää punaisia housuja. Lisäksi
saatiin yksi ylitys lisää Ilelle (2.) ja Jarille (5.) ja yhdelle uudelle
purjehtijalle tuli ensimmäinen valtameripurjehduskokemus.Alla vielä kuva Grenadalta joenlaskusta kumirenkaalla sekä
mieleen jääneitä lausahduksia.
Ile:”Mitenkä täältä pääsee pois?” – tämä tulee aina parin
päivän purjehduksen jälkeen ja ollaan kuitenkin yli 15000 mailia purjehdittu
yhdessä J
Risto:”Nopeastiko mä yhden pastan tuosta pyöräytän.”
Pate:”Pitäiskö ottaa vähän isopurjetta lisää?”
Mikko:”Kuitti!”
Tomi:”Joo, mä hoidan.”
Laura:”Wau, mikä tähtitaivas!”
Kiitos Ile, Risto, Pate, Mikko, Tomi sekä Laura
fantastisesta seurastanne, jossa kaikki täydensivät erinomaisesti toisiaan!
 |
| s/y Alicen reitti tähän asti |
PS. Vielä on pari paikkaa jäljellä Karibia-Azorit-Kiel
Atlantin ylitykseen touko-kesäkuussa 2016. Kuka haluaa mukaan?