Venetsia!

 

Purjehduksemme Italiassa on ollut vähän epäonnista. Kun päätimme parin yön jälkeen nostaa ankkurin ylös Gradon edustalta, homma ei mennytkään niin kuin ohjekirjassa. Uusi ankkuri piti meidät tiukasti kiinni pohjassa emmekä saaneet sitä parin tunnin hikoilunkaan jälkeen millään ylös. Ankkurinostin ja Jari käsivoimin saivat ankkurin kovalla työllä ylös muutaman kymmenen senttiä, vene lähti virran mukana heti ajelehtimaan ja poks jokin meitä kovempi veti kovalla rytinällä ketjun takaisin pohjaan. Koska virtaus oli kova, jokin pohjassa meitä vahvempi, emme halunneet rikkoa nostin laitteita ja myrsky oli nousemassa, päätimme lopulta tilata lähikylästä sukeltajan tarkistamaan tilanne seitsemän metrin syvyyteen. Fyysisiä ja henkisiä haavojamme nuollen tunnin odottelu kuitenkin palkittiin ja sukeltaja onnistui vapauttamaan meidän pohjaan hylätystä vanhasta noin 700kg:n poijupainoista ja sen kolmesta kettingistä. 10 minuutin sukelluspalkkioon paloi parin päivän satamamaksumme (200€), mutta onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin ja ehdimme sataman suojiin vielä kun väylällä vettä oli allemme tarpeeksi, virta kohtuullinen ja ukkonen vielä kaukana. Marinaan päästyämme totesimme paikan olevankin aika kiva ja siellä lepäilimme ja huolsimme venettä seuraavat kaksi yötä. Keskustan eräs ravintola oli erityisesti poikien mieleen, sillä siellä oli lapsien leikeille varattu oma pikku Ferrari.

 

 

Gradon ankkurin ja marinan jälkeen suuntasimme yöksi Lignanoon, josta käänsimme kurssimme kohti Venetsiaa. Ligananosta lähdimme plussa vesillä, mutta silti väylä meinasi käydä meille liian matalaksi karttojen syvemmistä lupauksista huolimatta. Matkaa Venetsiaan oli hieman vellovassa kelissä seitsemän tunnin verran ja koko matkamme ensimmäinen ämpäriin turvautunut matkustaja oli vanhin poikamme. Paha olo helpotti onneksi melko nopeasti ja pääsimme hienosti Venetsiaan asti. Jälleen meillä oli vähän huonoa onnea matkassa, sillä viimeiset metrit varaamaamme marinaan eivät olleetkaan kovin helpot. Venetsiaan on valmistunut tänä vuonna uusi patosysteemi kovien tulvien ja hienojen palatsien tuhon estämiseksi, mikä on taas saanut pohjan saviliejun liikkeelle ennalta-arvaamattomasti. Tämän vuoden uusista kartoistammekaan ei ollut mitään hyötyä kun muutama sataa metriä ennen marinaa osuimme pohjaan keskellä 8 metrin väylää. Onneksi pohja oli savea ja vahinkoja tiettävästi emme saaneet. Apukin oli onneksi lähellä kun marinan henkilökunta tuli pikaisesti vetäisemään meidät irti mutavallista ja ohjaamaan meidät paremmalla paikallistietämyksellä sisään. Pohjakosketus harmitti kyllä paljon, sillä olimme marinaan ennen tuloa useasti yhteydessä henkilökuntaan ja he eivät missään vaiheessa maininneet, että ko väylältä läpi pääsee vain reunatolppia raapiessa, ei keskeltä niin kuin yleensä on tapana mennä.

Turhautuminen unohtui nopeasti, sillä Venetsia paikkana oli ja on aina yhtä upea. Hienoja vedestä nousevia taloja ja gondoleita ei kyllästy ihastelemaan. Veneliikenne kaikenlaisine suhareineen ja kovine nopeuksineen on aika hurja, mutta onneksi Venetsian alueella meidän liikkuminen onnistui helposti Vaparettoilla. Pikkupaikkakunnilla ja hiljaisissa laguuneissa vietettyjen parin kuukauden jälkeen turistilaumat nähtävyyksillä tuntui vähän ahdistavilta eikä paljon kiinnostanut tunkea läpi teillä ihmislaumoista tai jonottaa sisään museoihin. Muranon lasisaarella kuitenkin kävimme ihastelemassa lasinpuhallusta ja hienojen taideteoksien valmistusta ja Buranolla huokailimme kalastajien hienojen värikkäiden talojen vierellä. Lidon saarellakin kävimme useampana päivänä uimassa Adrianmeren rannalla ja keräämässä hiekalta hienoja simpukoita.

 

 

 

 

Huomenna sunnuntaina saamme iloksemme jälleen uusia vieraita Paula lapsuuden ystävän saapuessa vajaaksi viikoksi purjehtimaan vaimonsa ja kahden kaverinsa kanssa. Suuntaamme heti huomenna ulos Venetsiasta määränpäänämme Chioggia, Ravenna ja Rimini.

Kolmen maan viikko

Kuluneen viikon aikana olemme vaihtaneet maata kahdesti, ensin Kroatiasta Sloveniaan ja sen jälkeen Italiaan. Kroatian Funtanan ja dinomaan jälkeen suuntasimme Poreciin, jossa Jarin saksalainen varjoliitokaveri Herbert liittyi seuraamme kuudeksi päiväksi perheensä kanssa. Porec jäi erityisesti mieleen huikeasta jäätelökioskistaan, jossa ei vain pyöritelty palloja vaan temppuiltiin ja heiteltiin niitä villisti taaten meille hienon ja hauskan shown.

 

 

 

 

 

Porecista purjehdimme porukalla Umangiin, jossa Jari pyöräili ympäri kylää etsiessään korjaajaa kaasuliedellemme kun pullon regulaattori sanoi itsensä irti ja päästi kaasua liian kovalla paineella ruokaa tehdessä. Oikeaa osaa ei löytynyt, mutta onneksi eräs ravintoloiden kaasuliesiä korjaava mies saatiin paikalle ja regulaattori vaihdettua toiseen. Turvallista ruoanlaittoa voitiin siis taas jatkaa ja kolmenkympin hinta korjaajallekin oli enemmän kuin kohtuullinen kahden tunnin työstä.

 

Umangin ja siellä vietetyn yön jälkeen vaihdoimme maata Sloveniaan ja Piran nimiseen kauniiseen kylään reippaassa tuulessa. Vaikka nykyään molemmat maat kuuluvat EUhun Kroatia ei kuitenkaan ole Schengen alueen piirissä, joten perille saavuttuamme kiinnitimme köytemme ensin satamatoimiston & poliisin laituriin ja marssimme hoitamaan passien ja venepapereiden kanssa perus maahan tulomuodollisuudet kuntoon. Tämän jälkeen siirsimme veneen kieli keskellä suuta kovassa sivutuulessa sataman virallisille laituripaikoille ja kapteenin hyvien peruutus- ja veneenkäsittely taitojen ansiosta saimme ahdettua veneemme kahden muun väliin ja vältettyä kaikki haaverit. Piran paikkana ylitti odotukset, kylä oli sekä kaunis ja vanha että monipuolinen kaikkine linnoineen ja kivoine ravintoloineen. Niemen kärkeen perustetusta kylästä näki myös sekä Kroatian että Italian puolelle.

 

 

 

 

 

Slovenian lyhyen rantaviivan vuoksi maassa ei ole kuin kolme tai neljä satamaa/marinaa mihin voimme veneellämme mennä. Izola on niistä suurin yli 600:n venepaikan vuoksi, mutta myös kallein liki sadan euron päivähinnalla. Izolassa itse oli aika sieluton eikä siellä ollut juuri mitään nähtävää, joten yksi yö siellä riitti meille. Ajatuksena oli vielä käydä katsastamassa Koper, mutta ennakkosoitto sinne selvensi, että siellä ei ole vapaana yhtään meille sopivaa 15 metrisen veneen paikkaa. Nostimme siis purjeet ja käänsimme kurssin kohti Italiaa ja Triesteä.

Sen lisäksi, että Trieste on aika selkeästi teollisuuskaupunki ja viimeiset mailit sai väistellä 200-300 metrisiä tankkereita paikka on myös tosi hieno ja täynnä upeita vanhoja taloja, kirkkoja ja aukioita. Isosta marinasta meille osoitettiin venepaikka todella kapeiden väylien takaa ja nollatuulta sekä keulapotkuria kiittäen saimme käänneltyä ja peruutettua Alicen osoitetun altaan kulmaan. Herbert lähti poikansa ja puolisonsa kanssa kohti saksaa yhden Triestessä vietetyn yön jälkeen ja me muut päätimme myös jatkaa matkaamme, sillä 98€:n päivätaksa oli mahdollista vaihtaa ilmaiseen ankkuripaikkaan läheisen kylän Gradon liepeillä. Trieste oli kyllä kiva paikka ja sieltä löytyi hyvin kaikenlaisia venekauppoja, joten Paulan käytyä kaupungilla ja ruokakaupassa lasten kanssa Jari pääsi shoppailemaan niihin erinäisiä varaosia, satamaoppaita, jollan perämoottorin potkuakselin tappia, tiivisteitä jne jne.

Perjantaina 27.6 venematkustaja määrän vähennyttyä takaisin normaaliin neljän vahvuuteen ja siirryttyämme Triesten kaupungin hälinästä Gradon kanavan varteen ankkuripaikkaan henkäisimme syvään ja nautimme hiljaisuudesta. Lapset nukahtivat ruoan jälkeen salamana sänkyihinsä ja aikuiset juhlistivat 6-vuotis hääpäiväänsä yhdessäololla ja upealla tähtitaivaalla. Venettäkin piti vähän vahtia illan ja yön aikana, sillä ankkuripaikkamme oli saarien ja aallonmurtavan suojasta huolimatta kanavan reunalla, jossa oli metrin vuorovesivaihtelu, solmun virta ja tuuli virtaa vastaiseen suuntaan.

Matkalla taas

Blogipäivityksistä on ollut reilun viikon tauko kun tuntuu, että ei olla oikein tehty yhtään mitään :) . Jäimme nimittäin Rovinjin edustalle saareen erään hotellin poijuun viikoksi ja oltiin vaan. Hotelli ja sen laguuni olivat siitä kivoja, että kun poijumaksu oli hoidettu niin pääsimme käyttämään myös heidän uima-allastaan, lasten leikkipuistoja ja tietysti ravintoloita. Saarelta oli myös aika tiuhaan oma alusyhteys Rovinjiin, joten kävimme pari kertaa silläkin Rovinjissa kaupassa ja ravintoloissa ilman murhetta mihin veneen voi siksi aikaa jättää. Rovijn paikkana saa erityisesti kiitosta sympaattisuudestaan ja kauneudestaan. Huomaa, että venetsialaiset ovat olleet sitäkin paikkaa aikoinaan pystyttämässä.

Tänään siirryimme lekottelun jälkeen eteenpäin pohjoiseen Funtanaan. Olimme aiemmin kartasta huomanneet, että kylän liepeillä on dinosaurusmaa, joten oli aika selvää, että tämä pitää katsastaa. Näillä main todella kauan sitten on kuulemma ollut oikeitakin dinoja ja jostain Pulan lähistöltä saaresta löytyy vielä näihin päiviin asti säilyneitä jalanjälkiä, joten odotukset olivat korkealla. Paikka sinänsä oli ihan ok ja ainakin kovasti lasten mieleen. Aikuisten harmiksi maa kuitenkin osoittautui aika perus teemapuistoksi, mihin oli ympätty kaikkea mahdollista sirkusesityksestä poniajeluun ja se itse asia tai historia unohdettu kokonaan tai kuitattu jollain pienellä infotaululla.

Tänään ainakin suomessa suurin osa blogimme lukijoista juhlii juhannusta. Meille viikonloput ja erityispäivät ovat alkaneet jo vähän menettää merkitystänsä. Muutenkaan ei tunnu niin kovin juhannukselta kun täällä aurinko laskee normaalisti yhdeksän aikoihin ja pitkälle lokakuuhun jatkuvat kesäkelitkään ei onneksi oikein anna aihetta keskikesän etappia varten. Veneemme oman langattoman verkon avulla tulee kuitenkin seurattua jonkin verran mitä suomessa ja maailmalla tapahtuu, joten terveisiä vaan sinne kaikille ja viettäkäähän mukavaa jussia! Pari päivää sitten suomessa on näemmä satanut lunta ja vanhan kotimme lähellä räntää, joten täällä on edelleen meidän hyvä olla :) .

Ylihuomenna lauantaina saamme taas vähän säpinää veneelle, sillä meille on tulossa jälleen uusia vieraita. Tällä kertaa Jarin saksalainen varjoliitokaveri Herbert saapuu perheensä kanssa kyläilemään meille viikoksi. He asuvat alpeilla ihan Itävallan rajalla, joten matka taittuu tänne kadehdittavan helposti autolla parissa tunnissa.