Kithira ja Kreeta

Tämän vuoden pisimmät legit taitavat olla nyt takana, samoin tarkoin sovitut päivämäärät milloin pitäisi olla jossain tietyssä paikassa. Matkamme Kroatian eteläpäädystä Kreetalle kuukaudessa on nyt takana ja pääsimme sovittuun paikkaan perille sopivasti jo kolme päivää ennen kuin vieraamme saapuvat. Vaikka kiirehtiminen Ionian saarien kohdalla vähän harmitti, se kuitenkin kannatti, sillä jäimme kovien tuulien vuoksi jumiin Finikoundaan melkein viikoksi ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa mantereelta isommilla ylityksillä Kithiran saarelle ja sieltä Kreetalle. Finikoundassa syysmyrskyn ohi odottelu oli järkevää, sillä ennen Kreetaa ei ollut tarjolla yhtään täyden suojan antavaa satamaa ja tiesimme jo muutaman huonomman kokemuksen jälkeen, että yöpyminen villisti nykivässä ja aalloissa keinuvassa veneessä ei ole välttämättä kovin mukavaa.

Pidempi ylityksemme Kreetalle mantereelta sujui kahdessa osassa, ensin Kithiran saaren Kapsalin kylään ja sieltä Kreetan Hanian kaupunkiin. Molemmat legit sujuivat hienossa purjehduskelissä. Kapsalin kylän pientä satamaa oli etukäteen parjattu aikalailla erilaisissa purjehdusoppaissa, sillä se on osittain auki tietystä suunnasta tuleville tuulille ja kevyelläkin tuulella vanha maininki vyöryy satamaan sisään. Valmistauduimme keinuttavaan yöhön, mutta onneksi iloksemme yö kylkikiinnityksellä aallonmurtajan takana oli ihan hyvä. Montenegrosta ostetut isot kumijoustimet kiinnitysköysiin osoittautuivat jälleen kerran rahansa arvoisiksi ja keinuminen ilman inhottavaa nykimistä nosti mukavuustasoa huomattavasti. Ennakkoluuloista poiketen Kapsali osoittautui tosi kivaksi ja sympaattiseksi paikaksi, jossa varmasti riittäisi kävijöitä enemmänkin jos sataman suoja olisi parempi. Kylässä oli hieno hiekkaranta, kivoja pikku ravintoloita, kauppa, linna ja rauhallinen unelias meininki. Syrjäisellä saarella ei paljon turisteja pyöri ja ruokalistatkin ravintolassa olivat vain kreikaksi. Paikallisten englanninkielen osaaminen nuorisollakin on usein yllättävän huono, joten meidät taas talutettiin totuttuun tapaan kädestä pitäen ravintolan keittiöön tutkailemaan mitä olisi tarjolla. Uimaankin ehdittiin 25 asteiseen meriveteen ja snorklaillessa Jari bongasi myös ison ja ihmisiä pelkäämättömän kilpikonnan, joka kuulemma tykkää asustella sataman lähistöllä puolisonsa kanssa.  Kilppari uiskenteli ihan Jarin ja veneen vieressä tuntikaupalla syöden ja tutkien paikkoja. Uimisen jo lopettaneet Paula ja pojat näkivät kilpikonnan hyvin veneestä ja laituriltakin käsin kun vesi oli niin kirkasta ja kun kilppari tuli aika-ajoin veden pintaan hengittelemään. Kuvissa näkyy myös hyvin Kilpparin masussa roikkunut Remora-kala.

 

Ylitys Kithiran saarelta Kreetalle meni joutuisasti. 6 m/s tuuliennusteen sijaan meillä olikin sivuvastaista 10-12 m/s ja parhaimmillaan tai pahimmillaan myös kaksi metrisiä aaltoja ja 1,5 solmun vastavirta. Vauhtia saatiin kuitenkin sen verran reippaasti, että päätimme reivata reilusti purjeita ja tulimme kolmasosa purjeilla parhaillaan yli 11 solmua ja mainingin käännyttyä meille sopivammaksi surffasimme aalloilla super vauhtia. Aiemmin olemme vähän jännänneet miten ison purjeen vinssaaminen maston sisään onnistuu kovalla tuulella, mutta ainakin nyt todistimme, että reivaus 11 m/s onnistui tosi hyvin ja kevyesti. Koko pesuekin on tainnut jo tottua kovempaan keliin, kun päästiin perille ilman valitusta ja oksentelua. Tällä kertaa heiluminen ei mahdollistanut turvallisesti lasten leikkejä tai ruoan laittoa sisällä, joten reilu kymmenentuntinen purjehdus meni  jutustellessa, nukkuessa ja hedelmiä sekä leipää syöden. Haniaan pääsimme lopulta reippaasti yli seitsemän solmun keskinopeutta ja olimme perillä torstaina jo neljän jälkeen. Seuraavan viikon aikana itse Hanian kaupunkiin tutustumisen lisäksi olisi tarkoitus purjehtia itään ja tutkia saaren keskiosia myös autolla. Ehkäpä toteutamme myös huomenna poikien toiveen ja kierrämme kaupunkia heppakärryillä.

Hania:

 

Manner-Kreikkaa ja talvisuunnitelmia

Kylläpäs tuulee! Melkein voisi jo kuvitella, että tänne Kreikkaankin on tullut syksy kun pitkästä aikaa ollaan kaivettu pitkähihaista päälle kaapin uumenista. Onneksi shortseja ei tarvitse kuitenkaan vielä työntää kaapin perukoille, sillä syy hieman kylmentyneelle ilmalle on pari päivää yllämme velloneessa matalapaineessa. Olemme ”jumissa” Finakoudassa Manner-Kreikan melkein viimeisessä kylässä ennen pidempää ylitystä Kreetan saarelle. Oli hyvä, että liikuimme viime viikot reippaammalla aikataululla, jotta nyt voimme rauhallisin mielin odotella ukkosten ja kovien tuulien väistymistä, mutta olla kuitenkin hyvissä ajoin perillä Haniassa ensi viikolla ennen vieraiden saapumista.

On oikeastaan aika kiva olla pidempään paikallaan samassa paikassa ja antaa tuulen puhaltaa. Ensimmäinen yö Finakoudassa vietettiin ankkurissa ja toisesta yöstä eteenpäin olemme olleet ankkureilla ja useilla köysillä kiinnitettyinä laituriin tai oikeastaan muutamien metrien päähän siitä, sillä ihan laiturissa kiinni olisi meille liian matalaa. Koska purjehdussesonki alkaa olla ohi ja laiturissa on tilaa, niin päädyimme kiinnittämään keulasta kaksi ankkuria ja useamman perä- ja sivuköyden pitämään meidät paikallaan 15m/s sivutuulessa. Koska tuuli tulee sopivasti mantereelta niin aaltoa ei ehdi muodostua ja veneessä asustaminen on mukavaa ja hyttysvapaata.

 

 

 Ennen Finakoundaa, mutta Zakynthoksen ja Ionian saarien jälkeen on tapahtunut muutakin. Ensimmäiseksi vierailimme Katakolovissa ja matkasimme sieltä vuokra-autolla tutustumaan Olympia kylään eli paikkaan, jossa ensimmäistä kertaa maailmassa vietettiin olympialaisia tuhansia vuosia sitten (tarkemmin noin 3000 vuotta sitten). Hämmentävän iso paikka on Unescon perintökohde eikä syyttä, sillä alue ja sieltä löytyneet useat ylelliset palatsit kaikkine patsaineen ovat olleet todella hienoja ja itse kisat selvästi rikkaille miehille suunnattua huvia.

Katakolovin jälkeen purjehdimme Pilosiin. Pidempi yli kymmenentuntinen matkamme parani tuulten puolesta loppua kohden ja oli melkein sääli laskea purjeet yli 8kn matkanopeudesta. Nukkumaankin oli kuitenkin hyvä päästä, joten livuimme sisään satamaan illan viimeisillä minuuteilla ennen kuin tuli säkkipimeää. Paikka oli varsin itsepalvelu henkinen ja koska emme nähneet ketään henkilökunnalta näyttävää missään parkkeerasimme itse mooringit hakien laituriin ja jätimme toisten veneilijöiden vinkit kylkikiinnittymisestä isoon troolariin keskelle sisääntuloaukkoa omaan arvoonsa. Viihdyimme satamassa pari yötä, tutustuimme kylään ja kävimme markkinoilla toteamassa, että vaatteiden lisäksi myynnissä oli myös eläimiä (pupuja, kaloja, kilpikonnia, pupuja, gerbiilejä, papukaijoja, undulaatteja jne), siivousvälineitä, ruokaa ja kaikenlaista krääsää. Koko visiittimme aikana yhtään satamantyöntekijää ei tullut vastaan, joten visiitti oli meille hyvä diili vaikka joku vanhempi kylän mies yritti käydä väärinperustein pyytämässä meiltä rahaa tekeytymällä satamavahdiksi. Kun rahaa ei meiltä hänelle herunut ja hän myönsi kerjäävänsä oikeasti rahaa ruokaan päätimme antaa miehelle ison leivän emmekä rahaa.

Viime aikoina olemme pähkäilleet kovasti talvikuvioitamme purjehdustauon ajaksi. Alun perin suunnitelmissa oli talvehtia Kyproksella ja sovimmekin jo paikasta suullisesti yli vuosi sitten, mutta nyt kuukausi sitten kun varmistelimme asiaa niin meille ilmoitettiinkin tylysti, että ”eihän kukaan voi sellaisia muistaa”. No eipä hätää, hinta oli vieläkin edullinen joten laitoimme paikka-anomuksen vetämään uudestaan. Jostain syystä useista meileistä ja soitoista huolimatta asia ei vaan edennyt ollenkaan, eikä meille koskaan palattu asiaan vaikka niin aina luvattiin tehdä. Ajattelimme, että jos asiointi jo nyt on näin kovin vaikeaa niin antaa olla ja mennään paikkaan jossa hommat toimii. Aika pian löysimmekin Turkin puolelta useita tosi kivan oloisia viiden tähden marinoita sopuhintaan, loistavalla asiakaspalvelulla ja kaikilla mahdollisilla fasiliteeteilla mitä veneelle tarvitaan sekä miehistölle hemmottelua aina kuntosalista uima-altaisiin, tenniskenttiin ja saunoihin. Olimmekin jo maksamassa ennakkomaksua kovaa vauhtia kun Jari hoksasi vielä varmuudeksi tarkistaa uusimman lakikoukerot ja säännöt eri käytännön jutuista. EU veneelle ja kansalaisille Turkki ei ollutkaan ihan niin mutkaton kuin Kreikka, eikä useita eri viranomaisia konsultoitaessakaan osattu meitä oikein auttaa, joten päätimme ottaa varman päälle, välttää stressi ja pysyttäytyä talvi EU rajojen sisäpuolella. Kyselimme tarjouksia Kreetalta, Rodokselta sekä Kosilta ja koska Kos Marina oli ainut paikka joka edes vaivautui vastaamaan meille, niin valinta oli varsin helppo ja bookkasimme Alicelle talvikodin Kosille. Aiemmista kokemuksista oppineina vaadimme nyt kirjallista sopimusta ja toki kuittia maksusta, joten toivottavasti nyt kaikki sujuu paremmin ja paikka löytyy kun sinne päästään marraskuun alussa. Kosin melko uusi marina paikkana ei ole ihan Turkin marinoiden luokkaa, mutta vaikuttaisi olevan kuitenkin tykätty jo toimiva meidän tarkoituksiimme. Koska venettä ei tarvitse nyt purjehtiakaan enää Kyprokselle asti ja Kosilta on kivenheitto Turkkiin ja muihin Kreikan saariin niin talvehtimisaikaakin pidennettiin kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen, mikä on taas kulumielessä paljon parempi diili kuin kolme kuukautta ja irtopäiviä siellä täällä kaksin-kolminkertaisilla hinnoilla.

Kreikassa ollaan!

Viimeaikojamme on leimannut kiire. Kiireemme on ehkä vähän erilaista kun aiemmat minuuttiaikataulun ruuhkavuotemme suomessa, mutta silti meininkimme on muuttunut uteliaasta paikkojen tutkimisesta ja fiiliksen mukaan liikkumisesta tarkkaan suunnitelmaan miten ehdimme perille Kreetalle lokakuun alkuun jolloin Paulan vanhemmat tulevat meille viikoksi kylään. Tiukemman liikkumisjakson Kroatian Cavtatista Kreetalle alle kuukaudessa voitaisiin periaatteessa liikkua parissakin päivässä, mutta silloin jäisi paljon matkan varrella olevia hienoja paikkoja näkemättä ja sehän ei käy. Pidemmän legin puolivälin yli kuitenkin jo ollaan! Montenegron ja Albanian pikakahlaaminen ei haitannut ollenkaan, mutta nyt saavuttuamme Kreikkaan ja Ionian saarille on alkanut vähän harmittaa. Hitsi vie, ollaan tosi upeissa paikoissa ja ei voida pysähtyä paikalle pidemmäksi aikaa ja kierrellä saaria tarkemmin. Kroatiassa totutut 2-4 tunnin matkat ovat muuttuneet 5-10 tunnin etapeiksi ja suurin osa päivästä kuluu ihan vaan purjehdukseen. Lapset eivät ole olleet pitkistä matkoista moksiskaan eivätkä edelleenkään koskaan kysy sitä ”kauanko vielä kestää”-kysymystä vaan leikkivät, katselevat dvd:tä, värittelevät ja lepäilevät aikansa kuluksi.

Ensimmäinen viikkomme Kreikassa on mennyt kivasti. Kuten osasimme odottaa satamamaksut putosivat heti murto-osaan kun yli sadankin euron päivähinnat ovat vaihtuneet kokonaan ilmaisiin tai parin kympin satamiin ja rauhallisiin kivoihin ankkuripaikkoihin (kyllä, Kroatiassa jouduimme joskus myös maksamaan ankkuripaikasta!). Kreikassa meininki muutenkin on ystävällisempää ja rennompaa. Maahantulomuodollisuuksien maksujen ja lappujen kanssa ei ollut kovinkaan tarkkaa ja meiltäkin jätettiin perimättä joku pieni venemaksu kun virkailijalta oli printteristä paperi loppu.

Viikossa ollaan nähty Corfu ja kiivetty ylös sen linnakukkulalle, yövytty Gaioksen söpössä pikkukylässä, ankkuroitu yöksi parin sadan muun veneen kanssa upeaan tosi isoon, rauhalliseen ja ankkuroimiselle täydelliseen luonnonsatamaan Levkasissa, osuttu vahingossa keskelle purjehduskilpailun lähtöhumua ja hillitöntä veneruuhkaa, syöty taivaallisia paikallisia herkkuja Vassos-ravintolassa ja shoppailtu hyvässä venekaupassa kivan Fiskardhon lahdella Kefaloniassa ja päädytty sieltä nykysijaintiimme Zakynthokselle. Vaikka tässäkin paikassa voisi helposti viettää pidempäänkin ja satamaksu 15€/yö ei päätä huimaa tarkoitus olisi liikkua tänäänkin eteenpäin, tosin nyt vain saaren toiseen päähän kilpikonna lahdelle hyvin erityiseen luonnonsuojelukohteeseen, jossa vuosittain arviolta 800 kilpikonnaa lisääntyy ja hautoo muniaan. Ihan lähelle lupa ei ole mennä, joten toivottavasti onnistutaan joku konna nähdä vaikka snorklailemalla.

Corfu:

 

Gaios, Paxoi:

 

 Lefkasin kanava ja sillan avautumisen odottelua: 

 

Purjehduskisojen lähtöhulina:

 

 Fiskardho:

 

Kesämme jatkuu edelleen. Lämpötila pysyttelee edelleen 28 asteen tietämillä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja merivesi on 26 astetta. Etelään suunnatessamme ei pitäisi ainakaan kylmempi tulla ja sehän sopii.

Montenegro ja Albania

 

Reilu viikko Kroatian rajan taakse jätön jälkeen löydämme itsemme Albaniasta Vloren kaupungin läheltä Orikum Marinasta. Huomenna on tarkoitus jättää Albaniakin horisonttiin ja purjehtia Kreikkaan Corfun lähistölle. Maili mielessä matkamme tässä lyhyessä ajassa on ollut ihan kiitettävä 270Nm. Pääosin olemme liikkuneet pitkiä kymmenen tunninkin legejä ja taas toisaalta olemme olleet täällä Orikumissa paikallaan ukkossuojassa ja huonoa tuulen suuntaa paossa jo neljättä päivää.

Kroatian tullilaiturin jäätyä taakse Cavtatissa ja keulan käännyttyä kohti etelää tuntui kuin olisimme lähteneet ihan uudenlaiselle matkalle. Enää tiedossa ei ollut saarihyppelyä lyhyillä välimatkoilla vaan kahden maan ylitys kohti Kreikkaa rantaviivoja mukaillen. Montenegrosta olimme kuulleet etukäteen ihan hyvää kommenttia, Albaniasta puolestaan oli vähän ristiriitaista tietoa kannattaako maahan mennä ollenkaan ja onko siellä turvallista.

Montenegrossa suuntasimme ensimmäisenä pitkän laguunin perälle vuorien keskelle Kotoriin. Saavuimme usvaiseen Unescon perintökohdekylään illan hämärtyessä ja paikka tuntui hienolla tavalla unenomaiselta taideteokselta. Kotorin vanhakaupunki linnan muurien sisällä on yksi välimeren parhaiten säilyneistä ja tykkäsimme paikasta kovasti ja suosittelemme sitä kaikille (ehkä kätevimmin retkenä Kroatian Dubrovnikista). Kylän erikoinen sijainti vuorien sisällä vaikutti lämpötilaan yllättävän paljon, saimme niskaamme lempeää sadetta ja syksyisen sään, mikä oli ihan kivaa vaihtelua jatkuvaan hikoiluun. Pitkien housujen ja paidan esille kaivaminen oli outoa tauon jälkeen, varsinkin kun lämpötila palasi taas takaisin totuttuihin korkeampiin lukemiin kun lähdimme pois isosta laguunista.

 

Montenegron toinen pysähdyspaikkamme oli Budva. Turistien kansoittama lomakeskuskylä oli ihan siisti ja hieno, mutta valitettavasti kovin sieluton. Pienen kylän joka nurkka oli rakennettu täyteen toistaan hienompia uusia hotelleja ja rantakatu täyttynyt turisteille suunnatuista ”ei yleensä niin kovin hyvistä” ravintoloista ja baareista. Marina koko komeuden keskellä oli ihan hyvä, mutta teknon jyske illalla nukkumaan mennessä ihan liian läheltä ja liian kovaa ei innostanut juurikaan.

Siispä jatkoimme seuraavana aamuna jälleen matkaamme, tällä kertaa kohti Baria, mikä olikin Montenegron viimeinen port of entry eli paikka jossa on tarvittavat viranomaistahot, jotta voimme hoitaa normaalit maasta ulos meno muodollisuudet. Marina ei ollut ihan kaupungin keskustassa, emmekä jaksaneet lähteä sinne illalla taksilla sukkuloimaan, joten tutustuimme marinan lähiseutuun kävellen. Budvan uusien puitteiden jälkeen Bar oli mitäänsanomaton. Satama-alue oli sotkuinen ja aluksi tuntui, että turvallisuuskin ihme tuijottavien hiippareiden keskellä on vähän kehno. Alueen ulkopuolelta avautui kuitenkin onneksi ihan kivan oloinen rantabulevardi ja rivi paikallisten kansoittamia kivoja halpoja ravintoloita, joten kokonaiskuva paikasta jäi ihan hyväksi.

Jälleen vain yhden yön jälkeen kohteessa päätimme lähteä aikaisin seuraavana aamuna liikkeelle. Barin tulli- ja poliisiviranomaiset positiiviseksi yllätykseksemme eivät olleet niin kiinnostuneita näkemään venettä, joten helpotti kummasta lähtemistä kun ei tarvinnut manoveerailla ympäriinsä vaan pääsimme passien leimailun jälkeen irrottamaan köydet suoraan ”omalta laituripaikalta” marinasta. Aamun varhainen lähtö kuuden pintaan kannatti, sillä olimme perillä Albanian Durresissa reilusti ennen illan pimeää. Monet Kroatiaan tai sieltä Kreikkaan suuntaavat jättävät Albanian kokonaan välistä ja koukkaavat Italian kautta. Vielä reilu parikymmentä vuotta sitten se oli pakollista Albanian diktatuurihallinnon ja suljettujen rajojen vuoksi, myöhemmin suositus huonon turvallisuustilanteen takia. Netistä löytyi kuitenkin jo niin paljon positiivista kirjoittelua Albaniasta, että ajattelimme uskaltaa pikaista visiittiä pysähtyen vain kahteen suurimman kaupungin satamaan/marinaan. Maan pitäisi olla nykypäivänä kuulemma kuin minkä tahansa muun euroopan maan, mutta silti erilaisilta purjehdusfoorumeilta bongaamamme kirjoittelut rosvoista ankkuroiduille veneille ei innostanut. Albaniassa on pitkään ollut laki, että paikalliset eivät saa omistaa omia veneitä (diktatuurin ajalla) ja maan kansalaiset ovat euroopan köyhimmästä päästä, joten koko maassa on kokonaista yksi huvivene satama (Orikumissa Vloren lähellä). Koska matka sinne suoraan oli liian pitkä valoisalla suoritetettavaksi, päätimme pysähtyä yhdeksi yöksi Durresin isoon kaupalliseen satamaan ja kylkikiinnittyä rahtilaivojen kupeeseen järeään betonilaituriin. Se taisi olla ehkä vähän virhe. Veneen vieressä oli isot nosturit, sotkuiset viljavarastot (mihin laivojen tuoma vilja kaadettiin suoraan hallien likaisille betonilattioille kasoiksi) ja roskia siellä ja täällä, joten ei ollut kovinkaan ihmeellistä että paikka myös kuhisi ihan hillittömän kokoisia ja ällöttäviä rottia! Koska poiskaan ei voitu oikein lähteä, emme jääneet odottelemaan että saamme veneeseen myös rottia ja torakoita vaan käytimme vanhaa kikkaa ja laitoimme veneen kiinnitysköysiin isoja 1,5 litran rottien kynsille liian liukkaita limsapulloja pohjat pois leikauttuina ja kaikki veneen luukut kiinni yöksi. Ilta ei ollut vielä hämärtynytkään kun laskimme veneen lähistöllä pyörivän jo kymmenkunta super isoa rottaa, joten Paula keksi vielä sumuttaa kiinnitysköysiä laiturin päästä vahvalla ”tappaa talossa ja puutarhassa” ötökkä suihkeella ainakin oman henkisen viihtyvyyden parantamiseksi.

 

Jarin kahden yön Durres ajatukset lytättiin varsin nopeasti ja vaikka kaupunki itsessään oli ihan ok, päätimme yhdessä tuumin jatkaa matkaa eteenpäin heti aikaisin aamulla auringon noustessa. Päätös eteenpäin siirtymisestä oli aivan loistava valinta myös siksi, että perille päästyämme nykyiseen sijaintiimme Orikumiin huomasimme sääennusteiden muuttuneen ja ukkosten alkavan jo päivää aiemmin eli heti yö saapumisemme jälkeen, jolloinka siis olisimme jääneet Durresiin ”loukkuun” ainakin neljäksi päiväksi. Albanian ainut marina osoittautui onneksi ihan kivaksi paikaksi. Varsin uusi ja pieni huvivenesatama on kuusi kertaa kalliimpi kuin Durres, mutta 24/7 vartioitu (poliisit kiertää jopa laitureilla), rauhallinen ja siisti. Vaikka alue on Albanian ”riviera”, hienoin ja kallein alue, sataman aitojen ulkopuolella maailma on kovin toisenlaista. Useamman päivän paikallaan olon vuoksi kävimme erikoisella ”minibus” järjestelyllä Vloressa, missä positiivisia kommentteja voi jakaa oikeastaan vain kivalle kahvilalle ja hyvälle ruokakaupalle ja kävellen olemme tehneet lyhyitä matkoja satama lähistön ravintoloihin. Kävelyteitä tai katuvaloja missään ei tietenkään ole, joten olemme henkemme uhalla ravintolareissuillamme vilkutelleet autoille taskulamppuja ja hyppineet tarpeen mukaan suunnilleen ojiin pakoon jos kovaa ajavat autot eivät ole näyttäneet tilaa antavan. Vloren kaupungissa järkytyimme lasten minihuvipuistoon tuodusta pieneen sotkuiseen häkkiin sullotusta karhusta, jonka päälle paikalliset teinit sylkivät, heittelivät roskia ja potkivat raasun karhun kaltereita. Jari kimpaantuneena ojensi nuorisoa kovin sanankääntein, mutta aika pian totesimme, että meidän on ehkä vain parempi häipyä paikalta kuin odottaa, että heitä kerääntyy enemmän meille vastarinnaksi (kun meidän kommentointi ei heitä näyttänyt juurikaan miellyttävän).

 

Satamassa porttien sisällä taas siis ollaan ja kaikki on hyvin. Tämä paikka on yli 10km itse Vloren kaupungista maalla ja tämän paikan rauhassa kuuluu kivasti veneen kannelle asti lähitienoon lehmien ammuminen ja lampaiden määkiminen. Huomenna Albania kuitenkin jätetään ihan mieluusti taaksemme ja suunta kohti nykyaikaisempaa Kreikkaa tuntuu varsin hyvältä. Corfu ja alueen kaikki kivalta kuulostavat paikat kuulostavat kivalta, sillä ensimmäisen kerran tämän reissun aikana täytyy todeta, että viimeisen viikon aikana ei ole ollut mitään kovin sykähdyttävää nähtävää (Kotor pois lukien, mikä jo mainitustikin oli sympaattinen ja hieno).